Lista päivitetty viimeksi 8.3.2022.

Koko Eurooppa on viimeisen viikon sisällä puhunut vain yhdestä asiasta – sodasta, jonka Venäjä aloitti Ukrainan alueella. Täysin tarpeeton ja mielivaltainen hyökkäys on saanut Euroopan yhtenäistymään ja osoittamaan tukensa ukrainalaisille. On ollut hienoa nähdä, miten ihmiset ovat yhtenä rintamana syöksyneet auttamaan ukrainalaisia. Moni haluaa kantaa kortensa kekoon, mutta ei välttämättä tiedä miten. Vinkkejä löytyy sivulta jos toiselta, mutta ajattelin silti auttaa oman blogini lukijoita ja koota yhteen hyviä auttamisvinkkejä.

Lahjoita tavaraa Ukrainan rajalle tai Suomeen saapuneille ukrainalaisille

Lahjoita tavaraa harkitusti. Tavaralahjoitukset ovat hieno asia ja ele, mutta kaikki ovat varmasti nähneet kuvia Puolan ja Ukrainan rajalla olevasta tavararöykkiöstä. Koordinoimaton tavaralahjoitus ei hyödytä, vaan lisää kaaosta rajalla ja aiheuttaa ympäristöongelmia.

Monet eri tahot järjestävät tavarakeräyksiä Ukrainaa varten. Näissä keräyksissä on tarkasti eritelty, millaista tavara-apua tarvitaan. Seuraa ohjeita äläkä lahjoita mitään listan ulkopuolelta. Usein näihin listoihin sisältyvät muun muassa taskulamput, erilaiset side- ja haavanhoitotarvikkeet, paristot ja lämpimät viltit. Voit etsiä keräyksiä esimerkiksi oman paikkakuntasi Facebookin puskaradioryhmistä tai googlettamalla ”tavarakeräys ukrainaan *kaupungin nimi*”. Myös Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa -yhdistyksen Facebook-sivuilta löydät listan tarvittavista tavaralahjoituksista.

Tavaraa voit lahjoittaa myös Suomeen saapuville pakolaisille. Näitä pyyntöjä näkyy välillä myös puskaradioissa. Vastaanottokeskuksen tilat eivät ole parhaiten varustellut, ja monet työntekijät pyytävätkin lahjoituksena esimerkiksi pehmoleluja lapsille.

Muista aina, että lahjoitettavan tavaran tulee olla ehjä ja puhdas. Älä lahjoita roskaa.

Rahalahjoitus järjestölle on tehokas keino auttaa

Lahjoita rahaa. Monet eivät halua lahjoittaa rahaa syystä tai toisesta, mutta usein kriisitilanteissa se on kaikkein tehokkain keino. Ole kuitenkin tarkkana, kelle lahjoitat rahaa. Tällaisissa tilanteissa pykätään nimittäin nopeasti pystyyn myös uusia järjestöjä, jonne lähetetyt rahat eivät löydä perille kohteeseen. Tämän vuoksi kannattaa lahjoittaa isoille ja tunnetuille järjestöille. Alla muutama vinkki lahjoituskohteista:

Unicef – auttaa erityisesti lapsia Ukrainassa
Punainen Risti – katastrofirahasto auttaa siellä, missä kriisi on akuutti, ja auttaa esimerkiksi viemään avustustyöntekijöitä paikan päälle
SOS Lapsikylä – lasten suojeluun perustettuja lapsikyliä löytyy Ukrainasta
ILGA Europe – tukee LGBTIQ+ -yhteisöjä ja henkilöitä Ukrainassa ja sen pakolaisia vastaanottavissa naapurimaissa
Paw of Help – auttaa ukrainalaista eläinsuojelukeskusta, eläimiä jää sodan jaloissa kodittomaksi paljon
Kyiv Independent – tukee puolueetonta ja faktapohjaista journalismia Ukrainassa

Lisää hyviä lahjoituskohteita löydät sivulta Apua Ukrainaan.

Voit miettiä myös lahjoittamista sellaisen yksityishenkilön tai järjestön kautta, joka on luvannut tuplata jokaisen lahjoitetun euron omasta pussistaan.

Varaa AirBnb-asunto Ukrainasta

Bookkaa asunto. Valitse ukrainalaisista asunnoista sellainen, jonka host on ukrainalainen yksityishenkilö. Varaa majoitus, älä käytä kyseistä majoitusta mutta maksa se kuitenkin. Raha menee suoraan ukrainalaisen taskuun. Tämä on nerokas keksintö, jota on käytetty jo laajasti ympäri maailmaa!

Taistele venäläistä propagandaa vastaan

Kerro venäläisille, missä mennään. Venäjä pitää maassaan tiukkaa propagandalinjaa, ja Venäjällä kerrotut uutiset sodasta eivät ole lainkaan yhtä informatiivisia kuin muualla Euroopassa kerrotut. Tuntuu uskomattomalta, että moni venäläinen ei tiedä sodasta mitään tai jos tietävät, ovat saaneet erittäin rajoittuneen näkökulman asiaan. Monet venäläiset eivät myöskään edes uskalla puhua ääneen tiedoistansa, sillä siitä voi seurata maan politiikan tuntien koviakin rangaistuksia.

Yksi hyvä tapa levittää tietoutta on kirjoittaa ravintola-arvosteluita. Monet kirjoittavat Googlen ravintola-arvosteluihin tekstejä, kuten ”The place was nice! However, Putin spoiled our mood by invading Ukraine. Rise up against your dictator, stop killing innocent people! Your goverment is lying to you.” Miten nerokasta tämäkin! Eipä olisi itselle tullut mieleen ujuttaa tällä tavalla tietoa venäläisille maansa tilanteesta.

Auta Suomeen saapuneita ukrainalaispakolaisia

Ukrainalaiset tarvitsevat apua myös Suomessa. Voit lahjoittaa heille tavaraa tai pakolaiskeskusten toiminnalle rahaa. Voit ryhtyä vapaaehtoiseksi ja auttaa pakolaisia kotiutumaan.

Jatkuvasti päivittyvää infoa ukrainalaisten auttamisesta löydät Suomen Pakolaisavun sivulta. Voit myös ilmottautua suoraan vapaaehtoiseksi.

Jos sinulla on vapaa-ajan asunto tai ylimääräistä tilaa kotonasi, voit tarjota myös majoitusta ukrainalaispakolaisille. Suomen Pakolaisavun infosivulta löydät siitäkin tietoa. Tutustu asunnon tarjoamiseen sivulla Host4Ukraine tai Kotimajoitusverkosto.

Miten muuten voit auttaa?

Jokainen voi auttaa tavallaan. Keskustele asioista, jaa tietoa ja jaa nimenomaan oikeaa tietoa. Jaoin jo aiemmin Instagram-tililläni toisen tilin, jota pitävät ukrainalaiset opiskelijat, jotka haluavat välittää ajankohtaista ja totuuspohjasta tietoa sodasta. Tili on englanninkielinen ja löydät sen nimellä studembassy_eng.

Tiedonjako on hyvä tapa auttaa. Lisäksi pyydän jokaista puuttumaan tilanteisiin, jossa käy ilmi syrjintää ja rasismia sodan johdosta. Venäläistaustaisia ja venäjää puhuvia on alettu syrjiä monelta taholta, joka ei tietenkään ole oikein.

Tiedätkö muita hyviä keinoja auttaa ukrainalaisia? Kerro mulle, niin lisään listaan.

Disclaimer: Mielestäni kaikki pakolaiset ovat tasavertaisessa asemassa, eikä ukrainalaisia tule suosia tai syrjiä muiden pakolaisten kustannuksella. Kaikkia tulee auttaa. Kirjoitin nyt ukrainalaisten auttamiseen keskittyneen postauksen, sillä en voi olla huomaamatta, miten moni haluaa auttaa, mutta ei välttämättä tiedä miten toimia. En nosta tässä postauksessa esiin nyt muita apua kaipaavia henkilöitä tarkoituksenmukaisesti, vaikka myös heitä tulee yhtä lailla auttaa.

1 Comment

  1. Tässä olikin varsin monipuolinen listaus tavoista, joilla Ukrainaa ja ukrainalaisia voi auttaa. Yllättävän moni venäläinen tuntuu pitävän sotaa oikeutettuna, toivottavasti pakotteet toimivat myös niin, että kansan yleinen mielipide Venäjällä muuttuisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Saattaisit kiinnostua myös näistä postauksista: