Islannissa kävimme erikoislaatuisessa paikassa (ikään kuin saarella muunlaisia paikkoja olisikaan), nimittäin kahden mantereen kohtaamispaikassa. Kyseinen paikka on nimeltään Thingvellir, islantilaisittain kirjoitettuna Þingvellir, ja se on yksi kuuluisan Golden Cirle -kierroksen nähtävyyksistä. Sitä kautta mekin Thingvelliriin päädyimme. Täytyy myöntää, että etukäteen kierrosta katsoessani ajattelin Thingvellirin olevan se kierroksen tylsin kohde. Voi, miten väärässä olinkaan. Thingvellir on yksi parhaista asioista, mitä Islanti tarjoaa – tosin itselläni on vielä paljon näkemättä tuosta mystisestä saaresta.

Ryhmämatkamme minibussi parkkeerasi Thingvellirin viereiselle parkkipaikalle, ja saimme luvan lähteä tutkimaan ensimmäistä kohdettamme. Meidän tulisi kävellä Thingvellirin rotkon läpi, sillä auto odottaisi noin tunnin päästä toisella puolella olevalla parkkipaikalla. Lähdimme kapuamaan eteenpäin tietämättä lainkaan, mitä odottaa.

Näköalapaikkojen mielettömät maisemat

Islanti Thingvellir näköalapaikka maisema
Islanti Thingvellir näköalapaikka maisema
Islannissa matkustaminen
Islanti Thingvellir näköalapaikka maisema
Islanti Thingvellir näköalapaikka maisema

Skippasimme paikalla olleen tiedekeskuksen, koska halusimme käyttää kaiken ajan ulkona luonnossa olemiseen. Kiipesimme ensimmäiselle näköalapaikalle, ja siinä vaiheessa oli jo pakko huokaista ihmetyksestä. Mitkä mielettömät maisemat! Tiesin, että koko Islanti on täynnä silmänruokaa maisemien muodossa, mutta Thingvellir yllätti silti ensimmäisenä luontokohteenani saarelta. Edessäni näkyi vihreää, vähän jo oranssia maata, takana siinsivät lumihuippuset vuoret ja välissä näkyi pikkuisia taloja ja suuria vesialueita. Koko näkyvä luonto tuntui niin suurelta, ja piti vähän nipistellä itseään, että olenko ihan oikeasti täällä.

Näköalapaikalta jatkoimme mannertenväliseen rotkoon. Mannerlaattojen välissä oli selkeä tie, joten kulkeminen ei ollut missään nimessä haastavaa, vaikka korkeuseroja olikin paljon. Haastavampaa oli yrittää kuvata maisemia ilman kameran eteen tulevia ihmisjoukkoja. Arvostin sitä, että paikalle oli rakennettu tie ilman, että se näytti tuhoavan maisemaa. Thingvellirissä vierailee kuitenkin viikottain yli 40 000 ihmistä, joten tiet on pakko pitää kunnossa. Kulkuväylät oli kuitenkin suunniteltu maisemaa ajatellen, eikä kansallispuiston kauneus ollut kärsinyt niistä.

Islanti ja Thingvellir ovat jättimäisten mannerlaattojen välissä

Islanti Thingvellir mannerlaatat maisema
Islannissa matkustaminen
Islanti Thingvellir mannerlaatat maisema

Minulle ei selvinnyt paikan päällä, kumpi mannerlaatoista oli kumman – Euroopan vai Amerikan – enkä saanut tätä jälkeenpäinkään selville. Toisaalta, eipä sillä kummemmin ollut väliä. Laattojen välillä kävellessä tunsin oloni todella pieneksi päätähuimaavan luonnon keskellä. Sama tunne säilyi toisaalta koko Islannin matkan – tunne siitä, että luonto on suuri ja mahtava ja itse pieni ihminen, joka saa kunnian nauttia arvokkaasta luonnosta. Tämän tunteen toki voi saada lähempää kotiakin, mutta Islannissa luonnon arvokkuus puski esiin joka suunnasta. Thingvellirissä on muuten myös kansallispuisto, joka on Unescon maailmanperintökohde. Miten mahtavaa siellä olisikaan esimerkiksi telttailla.

Kävelimme tietä rauhassa eteenpäin, kamerat räpsyen tietenkin koko ajan. Välillä pysähdyimme ihmettelemään ympärillä näkyviä pieniä eläimiä, kuten lintuja ja oravia, ja toisinaan poikkesimme polulta uusille näköalapaikoille. Vaikka maisema oli periaatteessa koko ajan sama, näki sitä eri kuvakulmista eikä paikassa todellakaan ollut tylsää. Itseäni viehättivät nimenomaan tietä reunustavat korkeat mannerlaattojen seinämät, jolloin väliin muodostui ikään kuin sola, jota pitkin kävellä. Siinä oli jotain maagista. Näkymä avautui niin pitkälle, että takaa näki koko ajan lumihuippuiset vuoret. Lokakuinen ilma tuntui ihanan viileältä kasvoja vasten, vaikka näköalapaikoilla kieltämättä tuuli niin kovaa, että esimerkiksi videokameralle puhuminen oli käytännössä mahdotonta.

Thingvellir kätkee sisäänsä vesiputouksen ja sivupolkuja

Islanti Thingvellir Öxarárfoss vesiputous
Islanti Thingvellir Öxarárfoss vesiputous
Reissaaja Islannissa
Islanti Thingvellir Öxarárfoss vesiputous
Islanti Thingvellir Öxarárfoss vesiputous
Islanti Thingvellir Öxarárfoss vesiputous
Islanti Thingvellir Öxarárfoss vesiputous
Islanti Thingvellir Öxarárfoss vesiputous

Polun päässä avautui uudenlainen näkymä – toisella puolella oli pienempi vesialue ja toisella ensimmäinen koskaan näkemäni vesiputous. Ihastelin silmät pyöreinä jo tätä vesiputousta, joten voitte kuvitella, kuinka auki suuni oli, kun pääsimme myöhemmin Golden Circlen varsinaiselle vesiputouskohteelle… Thingvellirin Öxarárfoss-putous oli kivaa maistiaista tulevasta.

Poikkesimme myös hiukan sivupoluille loppuvaiheessa polkua, sillä löysimme enemmän metsään menevän laudoitetun reitin. Pitihän se käydä kurkaamassa. Sieltä löytyikin vielä yksi näköalapaikka, ja vau. En voi muuta sanoa. Maisemat olivat edelleen samankaltaisia, mutta jotenkin kivistä ja karumpaa. Häikäisevää. Meidän Islanti ja Thingvellir -kokemukset ajoittuivat lokakuuhun, mutta uskon, että tämä paikka on upea minä vuodenaikana tahansa. Lokakuun alku oli kieltämättä kaunista aikaa myös maisemien puolesta.

Polun loppuun päästessämme edessä oli taas parkkipaikka, jossa minibussimme odottelikin jo meitä. Vetäisimme keuhkot täyteen viileää ulkoilmaa ja hyppäsimme bussin kyytiin kohti seuraavaa kohdetta.

Jos haluat nähdä videomateriaalia Thingvellirin upeista maisemista, muista katsoa mun YouTube-video Islannin Golden Circle -kierroksesta.

Lue myös:
Pitkä viikonloppu Islannissa sai minut rakastumaan
Islanti ja Blue Lagoon – millainen kokemus on sininen kuuma lähde?

19 Comments

  1. Ihanaa nähdä tuo paikka syysväreissä! Me kävimme Islannissa joulukuussa 2019 ja silloin maassa oli hento lumipeite ja aurinko oli hädin tuskin noussut, sillä päivänvaloa riitti vain neljäksi tunniksi. Paikka oli kuitenkin todella vaikuttava ja mekin ahmimme pysähdyksen aikana kaiken maastosta, emmekä menneet kylmästä säästä huolimatta ihmettelemään sisätiloja. Kivasti järjestetty tuo, että pääsitte kävelemään pidemmälle rotkon pohjalla.

    1. Vau, Islanti on varmasti ollut myös talvella melkoinen näky. Toki ehkä vähän harmillista, että päivänvaloa on niin vähän saatavilla talvella, mutta silloin kyllä haluaakin vielä enemmän viettää kaiken mahdollisen ajan ulkona.

      Tuo rotkon pohjalla kävely oli kyllä mahtavaa, muistelen lämmöllä (myös sitä jäätävän kylmää viimaa…).

  2. Onhan se pysäyttävää ajatuksena, että kuljetaan mannerlaattojen välissä! Varmasti tulee tuo kuvaamasi kokemus omasta pienuudesta.

    1. No kyllä! Luonto on niin suuri ja mahtava ja ihminen pieni pirpana kaiken keskellä. Oli unohtumaton kokemus.

  3. Ihmisen pienuus varmasti korostuu Islannissa. En ole siellä käynyt (vielä) mutta kuvia katsellessa ja tarinoita lukiessa, se vaikuttaa huikealta paikalta.

    1. Suosittelen käymään, jos mitenkään vaan pystyy Islannin-matkan järjestämään! Paikka on livenä vielä huikeampi mitä voi muiden tarinoiden perusteella olettaa – ja niistä odotukset nousee jo aika korkealle. En oo vielä negatiivista kokemusta Islannista kuullut, ja se on jo jotain.

  4. Onpa mielenkiintoinen kohde, en ollut ennen kuullutkaan, ja huikeat maisemat kyllä! Ja vielä noissa syysväreissä. Täytyy pistää korvan taakse sitä varten kun joskus päästään Islantiin.

    1. Kannattaa kyllä. Thingvellir kuuluu juurikin tuohon Golden Circle -kierrokseen, eli matkoja sinne järjestetään paljon, ja omatoimisestikin on ilmeisesti helppo kohde saavuttaa. Maisemat olivat kyllä upeat, ihan mielettömät!

  5. Onpa mielenkiintoinen kohde ja huikeat maisemat kyllä! Ja vielä noissa syysväreissä. Täytyy pistää korvan taakse sitä varten kun joskus sinne suuntaan eksytään! Islanti vaikuttaa tosi kiehtovalta kohteelta.

    1. Kannattaa kyllä. Thingvellir kuuluu juurikin tuohon Golden Circle -kierrokseen, eli matkoja sinne järjestetään paljon, ja omatoimisestikin on ilmeisesti helppo kohde saavuttaa. Maisemat olivat kyllä upeat, ihan mielettömät!

  6. Aivan huikeat näköalat! Tällaisissa maisemissa itseään tuntee todellakin pieneksi. Luonto on armollinen ja armoton yhtä aikaa. Sitä pitää osata kunnioittaa, että se olisi ihmiselle armollinen.

    Islanti on maa, joka on ollut bucket listassani pitkään, mutta varmaan vasta muutaman vuoden päästä olisi sen hetki. Sen verran arvokas se on.

    1. Juurikin näin. Jotenkin tuolla heräsi vahvemmin taas se ajatus, että tätä mieletöntä luontoa ja planeettaa haluan suojella, en tuhota. Luonnossa on jotain sellaista mahtavuutta, jota ihminen ei pysty saavuttamaan, joten kunnioitus on kyllä tärkeää.

      Islannin matka kannattaa kyllä suunnitella huolella, jotta saa mahdollisimman paljon irti matkasta. Varmasti on odotuksen arvoinen, kun sinne joskus pääset. Itsekin toivoisin jo uutta matkaa. 🙂

  7. On kyllä todella upealta näyttävä paikka. Ja muutenkin Islanti olisi todella kiinnostava kohde – ja erittäin kaunis. Syksyn värit usein suosikkejani, joten se voisi olla todella hyvä aika omallakin kohdalla vierailla Islannissa. Turistejakin lienee vähemmän kuin suosituimpina kesäkuukausina.

    1. Islannissa on varmasti turisteja ympäri vuoden, mutta uskon myös, että kevät ja kesä on sitä vilkkainta aikaa. Toki pandemian aika vähensi myös turistien määrää silloin, kun me olimme tuolla. En osannut etukäteen edes ajatella, että kohteet näyttäisivät entistäkin upeammilta syksyllä, mutta kieltämättä olihan tuolla ihan hemmetin kaunista noissa oranssin sävyissä. Ja Islannissa sää on kuitenkin tasaisen vaihteleva kylmyyteen asti jopa kesälläkin, eli senkin puolesta syksy on hyvä ajankohta matkalle, sillä lämpötakuuta ei ole kesällä kuitenkaan.

  8. Minä snorklasin Thingvellirissä ja siitä on veden alla otettu kuva, kun kosken molempiin mannerlaattoihin. Olihan kokemus.

    1. Oho, no tuo on varmasti ollut ihan mieletön elämys! Vau! 🙂

  9. Aivan ihastuttava paikka <3 Islanti on ollut jo pitkään haavelistalla. Kävin kattomassa sun videonkin, olipa kiva nähdä pitkästä aikaa suomalainen matkavlogi!

    1. Tuo oli aivan mieletön paikka. <3 Hei ihanaa, että tykkäsit mun matkavlogista! Niitä on tosiaan julkaistu Islannista kolme, ja lisää on tulossa Espanjasta ja Sveitsistä. Tosi kiva kuulla että tykkäsit 🙂

  10. Perustin SPR:n Nälkäpäivä-keräykseen oman sähköisen lippaan ulkosuomalaisille: https://lahjoita.punainenristi.fi/participant/ulkosuomalaisten-nalkapaiva-2022 . Lahjoitusaikaa on lokakuun loppuun saakka eli muutama päivä. SPR:stä on tietysti monia mielipiteitä, mutta katastrofiavussa (johon Nälkäpäivänä kerätyt varat menevät) järjestö on varsin toimiva. Linkkiä saa jakaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Saattaisit kiinnostua myös näistä postauksista: