Kevät on saapunut Tukholmaan rytisten ja kolisten, sekä omaan makuuni edelleen liian usein takapakkia ottaen. Viikonloppuna Tukholmaa helli mieletön kevätsää – monta astetta plussaa ja aurinko paistoi minkä kerkesi. Pakkasimme kuumat kaakaot termariin ja lähdimme lähimetsään sunnuntaita viettämään. Kipusimme kallion päälle mutaisia ja jopa jäisiä reittejä, mutta lopputulos oli vaivan arvoinen. Kalliolta avautui upeat näkymät jäätyneen merenpoukaman suuntaan. Tarpeeksi kauas kun siristeli katsettaan, näki jopa laskettelurinteen. Ilma olisi ollut muuten mukavan lämmin, mutta helmikuinen merituuli puhalsi vielä hyvin kylmästi. Hörppäsimme kaakaomme ja talsimme takaisin kotiin. Tänään aamulla Tukholmaa piiskasi lumisade, mutta onneksi valkoinen ihme suli lähes samantien pois plussa-asteiden siivittämänä.

Musta tuntuu, että mun kuherruskuukausi Ruotsin kanssa on ohi, ainakin tämän sään osalta. Viime talvena ihastelin lyhyttä ja vähälumista talvea. Tämä talvi on ollut viime talven kanssa aika samanlainen, mutta nyt puolestani olen tuskaillut talven pitkää pituutta ja lähes itkenyt aurinkoisten ja lämpimien säiden perään. Jotenkin talvi on kolahtanut ihan eri tavalla ja kylmyys on päässyt vaaleanpunaisten lasien läpi ihon alle. Todellisuudessahan asteet ovat menneet ihan muutaman kerran kaksinumeroisiksi pakkasluvuiksi, ja viime viikot ollaan pyöritty nollan tuntumassa aurinkoisissa merkeissä. Tämä ei oikein ole tuntunut riittävän mulle, mutta välillä on tehnyt hyvää nähdä lumisia kuvia Suomesta – en ole talvifani, joten olen piristänyt itseäni ajatuksilla, että ainakaan täällä ei ole ihan noin talvi.

Mikä ratkaisuksi? Ehkä arvaattekin. Viikko lämmössä! Bookattiin matka ja lähtö lähenee koko ajan. Mihinkään rantalomalle ei lähdetä, mutta kohteessa on oletettavasti t-paitakeli. Tai ainakin takiton keli. Sekin kelpaa. Vitsit, että en malttaisi odottaa. Kerron matkasta lisää sitten, kun se on ajankohtaisempi.

Mitäs muuta kuuluu? Tavallista arkea. Muutimme vuoden vaihteessa uuteen asuntoon ja nyt kodissa alkaa olla kaikki kunnossa. Kävin jopa Ikeassa – ensimmäistä kertaa koko Ruotsi-aikana, vaikka olen asunut täällä jo 1,5 vuotta! Tein myös ihmeellisen huomion: Ruotsissa ei käytetä vessassa kuivauslastaa. En ole yhdessäkään kodissa sellaiseen törmännyt ja kolusimme kirjaimellisesti kaikki järkevät kaupat läpi ilman havaintoa lattian kuivauslastasta. Lopulta askartelimme sellaisen itse ikkunankuivaajan, pitkän putken ja paksun teipin avulla.

Päätin myös oikeasti panostaa hyvinvointiini ja hankin jäsenyyden sekä kuntosalille että virtuaaliselle joogasalille. Kuntosalilla en ole vielä ehtinyt käymään, sillä olen ollut flunssassa, ja kävin hakemassa kolmannen rokotteen, jonka seurauksena ei tehnyt mieli tehdä raskasta treeniä käsille. Joogatunneilla sen sijana olen ehtinyt käymään, tai lähinnä katsomaan livetallenteita jälkikäteen ja joogaamaan mukana. On ollut ihana päästä takaisin vanhan harrastuksen pariin.

Mitä teidän alkuvuoteen kuuluu? Oletteko kaivanneet lämpöä tai tehneet jopa toimenpiteitä sen eteen?

1 Comment

  1. Virtuaaliset joogatunnit ovat todella kivoja! Netistä löytyy myös lyhyitä ohjauksia, jollaisia on helppo mahduttaa päivään. Itse olen nauttinut talvesta, rakastan kaikkia Suomen vuodenaikoja. Useammin olisin halunnut ehtiä hiihtämään. Mikko taas kaipaa aurinkoon ja lämpöön, ja on alkanut ehdotella uusia reissukohteita keväälle. Pohdinnassa on ollut Malediivit ja Sri Lanka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Saattaisit kiinnostua myös näistä postauksista: