Mun on ollut tapana lahjoa jouluisin mun omaa perhettäni, ja satunnaisesti myös muita läheisiäni, kuten ystäviä tai isovanhempia. Joka vuosi katson myös aineettomia lahjoja, kun multa kysytään joululahjatoiveita, mutta aina vaan oon kokenut tässä kohdassa halua olla itsekäs ja saada omat lahjani konkreettisesti itselleni. Tänäkään vuonna en esittänyt toiveita aineettomista lahjoista – sen sijaan päätin lahjoittaa sellasen itse.

Kehitysmaassa asuminen avasi mun silmät ihan lopullisesti humanitäärisen avun tarpeelle. Haluaisin tietenkin mieluiten lahjoittaa omille rakkaille pienille kenialaislapsille, mutta kaikkien käytännön juttujen takia se jää nyt välistä. Googlettelin muita vaihtoehtoja, ja päädyin lahjottamaan Planin kautta apua kehitysmaahan (suora linkki aineettomien lahjojen listaan tästä). Oma valintani osui Joulupuuro –nimiseen lahjaan, jolla joku lapsi saa puolen vuoden terveelliset välipalat Itä-Timorin varhaiskasvatuskeskuksessa. Hintaa tällä lahjalla on ihan jopa viisi euroa, eli vähemmän kuin yhdelläkään muulla ostamallani lahjalla tai myöskään todennäköisesti mulle osotetuilla lahjoilla. Viisi euroa – se on yksi drinkki baarissa, kaksi lounasta yliopistolla, yksi tupakka-aski, sipsipussi ja jätskituutti viikonloppuna, pikaruokaravintolan mättöateria. Halvempi kuin uusi huulipuna, halvempi kuin yksi lounas raflassa, halvempi kuin Netflixin kuukausimaksu. Viisi euroa ei oikeasti ole mitään, eikä ykskään mun tuntema suomalainen ihminen voi rehellisesti sanoa, ettei olisi varaa lahjoittaa viittä euroa kehitysmaan lapsen joululahjaan. Ja kun sillä lahjalla on kuitenkin suuri apu ja merkitys. Tästä syystä mä päätin tehdä myös itselleni hyvän joulumielen ja antaa jollekin onnekkaalle puolen vuoden välipalat.

Jos tekin haluatte kantaa kortenne kekoon, niin tuolta Planin sivuilta ainakin löytyy aineettomia lahjoja halvimmillaan kolmella eurolla. Näitä mahdollisuuksia löytyy lisää myös googlettamalla. Hyvä keino on myös auttaa kotimaassa vähävaraisia lapsia osallistumalla esimerkiksi Joulupuu-keräykseen. En kehota ketään muuhun kuin miettimään tätä asiaa, joulu saa kuitenkin useammankin sydämen helläksi ja halu auttaa vähempiosaisia kasvaa suuremmaksi mystisesti joulun aikana. Toivottavasti mahdollisimman moni lähtisi mukaan tekemään parempaa joulua ja ylipäätään elämää niille, jotka sitä apua tarvitsevat! 🙂

IMG_0639

22 Comments

  1. Hi there to every body, it’s my first pay a quick visit
    of this blog; this webpage carries remarkable and actually fine material in support of
    visitors.

  2. … [Trackback]

    […] Information on that Topic: lauralinnea.fi/paras-joululahja/ […]

  3. … [Trackback]

    […] Find More to that Topic: lauralinnea.fi/paras-joululahja/ […]

  4. … [Trackback]

    […] Find More Info here on that Topic: lauralinnea.fi/paras-joululahja/ […]

  5. Definitely, what a magnificent website and revealing posts, I surely will bookmark your site.Have an awsome day!

  6. … [Trackback]

    […] Information to that Topic: lauralinnea.fi/paras-joululahja/ […]

  7. … [Trackback]

    […] Find More Info here to that Topic: lauralinnea.fi/paras-joululahja/ […]

  8. … [Trackback]

    […] Find More on that Topic: lauralinnea.fi/paras-joululahja/ […]

  9. … [Trackback]

    […] Find More Info here on that Topic: lauralinnea.fi/paras-joululahja/ […]

  10. … [Trackback]

    […] Find More to that Topic: lauralinnea.fi/paras-joululahja/ […]

  11. … [Trackback]

    […] Info to that Topic: lauralinnea.fi/paras-joululahja/ […]

  12. … [Trackback]

    […] Find More here on that Topic: lauralinnea.fi/paras-joululahja/ […]

  13. Copper scrap supply chain management
  14. … [Trackback]

    […] Information to that Topic: lauralinnea.fi/paras-joululahja/ […]

  15. … [Trackback]

    […] Find More on that Topic: lauralinnea.fi/paras-joululahja/ […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Saattaisit kiinnostua myös näistä postauksista: