Haaveet eivät sittenkään kaatuneet, vaikka täytän jo 26

Täytän huomenna 26 vuotta. Voin myöntää: poden pientä ikäkriisiä. Ajoittain jopa niin kovaa, että pieni ikäkriisi on suurta vähättelyä.

Ajattelen, että 26-vuotias on jo hirveän vanha. Silloin mennään kuitenkin selvästi lähempänä kolmeakymppiä, kun taas kaksvitosena pysty vielä uskottelemaan itselleen kuuluvansa parikymppisten joukkoon. Ja kolmekymppinen taas on – no, se on jo niin aikuinen.

Vertailen helposti itseäni muihin. Omiin kavereihin, perheenjäseniini, poikaystävääni. Mietin, minkä ikäisenä isosiskoni on saanut esikoisensa, ja jos äitini jalanjälkiä seuraisin iän puolesta, olisi minulla jo jälkikasvua ja sormus sormessa. Monet kaverit näyttävät yhtäkkiä menneen naimisiin, ja osa päivittää kuvia lapsistaan tiuhempaan tahtiin kuin omasta naamastaan. Poikaystävällä taas on oman alan työ, kun mä yritän miettiä, hakisinko vaate- vai ruokakauppaan töihin opiskelujen ohelle.

Joskus kuvittelin, että mun pitäisi olla saavuttanut kaikenlaista tähän ikään mennessä. Kuvittelin, että totta kai olen naimisissa, mulla on oma talo ja pari lasta. Olisin töissä urheilutoimittajana Ylellä. Sitä ennen olisin toteuttanut kaksi haavettani: tehdä vapaaehtoistyötä Afrikassa ja työskennellä ulkomailla. Pyörittäisin arkea uraa luovana perheenäitinä.



Nyt vähän naurattaa, sillä kuvitelmat eivät menneet ihan nappiin. 26-vuotiaana en ole naimisissa, enkä edes kihloissa. Lapsia mulla ei ole yhtään eikä vielä hetkeen suunnitelmissakaan. Asun edelleen kerrostalossa vuokralla. Ylelle en ole vielä päässyt, mutta toimittajan töitä teen. Tosin kesätöinä ja freelancerina, eli en ihan kuvittelemallani vakipaikkauraohjus-tavalla.

Sen sijaan mulla on aivan ihana vuokrakaksio, jossa asun maailman parhaan poikaystävän kanssa. Oon päässyt tekemään monipuolisesti töitä, ja yritän koko ajan tunkea enemmän jalkaa väliin journalismin maailmaan. Haen kuitenkin vielä tietoa siitä, mikä olisi se mun lopullinen the työpaikka.

Haaveissa on edelleen toimittaja, mutta missä kanavassa, on vielä mysteeri. Mun arki on kuitenkin aika kaukana mistään kiireisen perheenäidin elämästä. Kiirettä kyllä on, mutta se johtuu lähinnä opiskelun ja osa-aikatöiden yhdistämisestä. Nuo kaksi muuta haavetta sen sijaan on toteutunut. Tein kaksi kuukautta vapaaehtoistyötä Keniassa ja olin toimittajan töissä Ruotsissa viisi kuukautta.

Nyt mulla on suunnitelmia, mitä haluan olla saavuttanut ennen kuin täytän 30. Niistä kirjottelen ihan oman postauksen. Jotkut niistä ovat realistisia ja jotkut enemmän olisi kiva, mutta ei pakollista -luokkaan kuuluvia. Vaikka en olekaan saavuttanut tähän hienoon 26 vuoden ikään mennessä kaikkea, mitä nuorempana kuvittelin, voin silti olla tyytyväinen. Olen saavuttanut kaikkea muuta hienoa ja olen siinä tilanteessa, että tästä on erittäin hyvä jatkaa eteenpäin. 

Tervetuloa 26 vuoden ikä, ehkä mä olen jo valmis.