Pohjanmaan kierros jatkui seuraavana eniten odottamaani kohteeseen, eli Pietarsaareen. Olin kuullut kaupungista paljon hyvää, ja olen halunnut käydä siellä jo usean vuoden ajan. Nyt vihdoin pääsin käymään Jeppiksessä, ja kaupunki oli juuri niin hieno kun ajattelinkin.
 
Vaasasta ajaa alle puolitoista tuntia Pietarsaareen. Jätimme auton parkkiin keskustan lähelle. Vinkkinä, sieltä löytyy paljon ilmaisia parkkeja! Joihinkin tarvitsee kiekon, mutta koska keskusta on niin tiivis, ei kiekon kääntäminen parin tunnin välein ole ongelma. Mekin suuntasimme ensimmäisenä suoraan keskustaan ja haimme jääkahvit mukaan Robert’s Coffeesta. Päätimme lähteä tutustumaan kaupunkiin parhaalla tavalla: kävelemällä ympäriinsä.
 
Keskustan alueelta löytyi useita shoppailumahdollisuuksia ja ravintoloita, mutta skippasimme ne tässä vaiheessa kokonaan. Läheltä löytyikin ensimmäiset nähtävyydet, Tupakkamuseo ja Tupakkamakasiini. Molempien sisällä on näyttelyitä, jotka varmasti olisivat olleet mielenkiintoisia, mutta jotka kuitenkin jätimme välistä tällä kertaa. Halusimme tällä kertaa nauttia auringonpaisteesta ja kivoista maisemista historiallisen oppitunnin sijaan. Etenkin Tupakkamuseo oli ulkoa päin hienon näköinen!
 
Jatkoimme matkaa vanhaan puutalokaupunginosaan nimeltään Skata. Vitsit tuo alue oli ihana! En malttanut olla räpsäsemättä joka välissä kuvia, koska yksinkertaisesti rakastan värikkäitä puutaloja ja pieniä kujia niiden välissä. Skataan saa tilauksesta myös opastettuja kierroksia, jotka olisivat varmasti älyttömän mielenkiintoista kuultavaa. On jännittävä ajatus, että näissä taloissa on eletty jo 1800-luvulla. Historia huokui hiekkakujista ja karamellin värisistä puutaloista.
 
Kun olimme ihastelleet riittävästi Skataa, jos riittävä ihastelu on edes mahdollista, poikkesimme parille kirpparille. Pietarsaari on tunnettu laadukkaista loppiksista, mutta vaikka käymämme kirppikset kivoja olivatkin, ei löytöjä tällä kertaa tarttunut matkaan. Marimekon alennusmyynneistä tosin ostin ihanat keltaiset Aarikan puukorvikset.
 
Nälkä alkoi kurnia toden teolla ja helteinen ilma vaatia veronsa. Parkkikiekkoon lisää aikaa ja syömään siis! Valitsimme ruokapaikaksi Pietarsaaresta kotoisin olevan hampurilaispaikan Friends and Burgers. Siellä kaikki raaka-aineet hankitaan lähituottajilta, ja sämpylät leivotaan paikan päällä itse. Parasta on se, että kaikkiin hampurilaisiin voi vaihtaa vegaanisen pihvin veloituksetta. Ihan tosi, mahtava juttu! Yleensä listalla on yksi vegaaninen ja yksi kasvisvaihtoehto, joten näin vegetaristin näkökulmasta tämä on loistavaa. Friends and Burgersista saa myös mahtavaa mansikka- ja suklaapirtelöä, jotka eivät ole ollenkaan esanssisen makuisia. Vahva suositus tälle paikalle!
 
Arvaatteko jo kuvista, mikä oli seuraava kohteemme? Tietysti yksi Pietarsaaren suosituimmista nähtävyyksistä, Aspegrenin puutarha (tai kuten mä aina muistin, aspergenin puisto). Puutarha on perustettu alunperin 1700-luvun puolivaiheilla, mutta rakennettu uudestaan 2000-luvun alussa. Paikka on jaettu eri kortteleihin, joissa kasvaa kaikenlaisia kasveja. Mun täytyy myöntää, etten käyttänyt kasvien yksilöintiin sen enempää huomiota, mutta puutarha oli kaunis ja ehdottomasti käymisen arvoinen kohde.
 
Ennen puutarhan puolelle astumista tutustuimme nopeasti muuten alueeseen, jota kutsutaan Rosenlundin pappilaksi. Alueella on muun muassa vanha kivinavetta, jossa sijaitsee nykyään Pedersören kotiseutumuseo. Museoon on ilmainen pääsy, joten kävimme kiertämässä sen. Parissa kerroksessa oleva museo oli mielenkiintoisen näköinen sisältä, sillä vanha kivinavetta oli kylmä ja kolkko, mutta sen myötä historiallinen. Sisällä ei valitettavasti saanut kuvata.
 
Pappilan pihalla oli mahdollisuus kokeilla puujalkoja. Pakkohan se oli yrittää! Olen kävellyt puujaloilla viimeksi päiväkodissa, ja sen kyllä huomasi. Pari askelta sain otettua aina ennen kumoon kellahtamista. Hauskaa kuitenkin oli, kuten kuvasta näkyy, heh!
 
Mun lemppariasia Rosenlundissa oli silti ehdottomasti aitauksessa olevat lampaat. Ne tulivat nätisti aidan viereen syömään, ja niitä sai rauhassa silitellä. Sisäinen eläinystäväni heräsi taas henkiin silitellessäni uskomattoman pehmeää lammasta.
 
Matka jatkui vielä viimeiseen kohteeseen, eli vanhaan satamaan. Alue oli totta kai kaunis, kuten puiset laiturit venesatamineen ovat aina. Laiturilla istuskelussa ja meren katselussa on jotain todella rentouttavaa. Nyt on kuitenkin pakko vetää kotiin päin ja todeta, että Vaasassa on kyllä kauniimmat venesatamat! Ehkä tätä Pietarsaaren vanhaa satamaa osaavat parhaiten arvostaa ne, joilla ei ole vastaavaa omassa kaupungissaan. Se oli kuitenkin hieno paikka. Alueella sijaitsi myös laivapiha, jossa olisi ollut mahdollista nähdä sotakorvausalus Vega sekä muita historiallisia laivoja. Laivapiha ei kuitenkaan ollut auki, joten se jäi meiltä välistä.
 
Siihen loppui meidän Pietarsaaren reissu! Yksi mielenkiintoinen kohde, jossa emme käyneet, olisi Nanoq, arktinen museo. Ehkä ensi kerralla pääsen käymään sielläkin! Myös muutama kahvila jäi odottamaan seuraavaa Pietarsaaren visiittiä. Kotimatkalla pysähdyimme syömään pehmikset rantakahvilaan, ja näimme lisää lampaita. Niitä emme päässeet silittämään, mutta niiden menoa oli hauska katsella. Summattuna, Pietarsaari on oikein kiva kesäkaupunki, ja suosittelen siellä käymistä, jos vaan länsirannikolle poikkeaa!
 
Lue myös:

69 Comments

  1. Pietarsaaressa voisimmekin pysähtyä loppukesällä matkalla kohti Lappia ja Norjaa. Nuo puutalokorttelit ovat viehättäviä!

  2. Olipa kiva päästä kauttasi tänä kesänä Pietarsaareen 🙂
    Tänä kesänä emme varmaan ehdi enää tuonne, mutta on meidän perheelle jäänyt sydämeen,
    kun isäntä hieman vajaan vuoden tuolla työskenteli.

    Kaunista seutua <3

  3. Jeppis on ehdottomasti yksi mun Suomen lempparikaupungeista!
    Koska se on meitä niin lähellä (n. 45min) tulee käytyä suht usein. Viimeksi toissapäivänä, ja kerrankin ihan vain vapaapäivän vietossa, ei asioilla!
    Nanookiin oli tarkoitus meidänkin mennä mutta kello oli sen verran paljon jo kun oli käyty syömässä, kävelty keskustaa ristiin rastiin ja ihailtu rantaa Fäbodassa, että päätettiin jättää se seuraavalle kerralle.

  4. Toivottavasti ehditte pysähtyä Pietarsaaressa! 🙂 Oikein viihtyisä kaupunki, ja kivasti läpikulkumatkalla, jos ei vaan ole hirveä kiire määränpäähän.

  5. Pietarsaari oli kyllä kaunis! Ihana kuulla, että tykkäsit postauksesta. 🙂 Nyt kun mä näin marraskuun harmaudessa palasin (vihdoin) vastaamaan kommentteihin, niin tuli kyllä lämmin olo ja hymy kasvoille postauksen kuvista. Nätti paikka ja ihana tunnelma! <3

  6. Oih, sulla on Jeppis noin lähellä! Eipä mullakaan sinne ollut Vaasasta edes kahden tunnin matkaa, ja jostain syystä silti lykkäsin siellä vierailua viimeiseen vaasakesään. Ihmeellistä, miten vaikeaa on lähteä lähelle. 😀 Nanok pitäisi kyllä vielä käydä katsastamassa, ja tietty muuten vaan uudestaan puutalokortteliin kiertämään. 🙂

  7. Definitely what a great blog and instructive posts I definitely will bookmark your site.All the Best! https://yoykem.com.tr/

  8. You have noted very interesting details! ps decent web site. https://no19butik.com/

  9. Thank you for great article. I look forward to the continuation. https://farmasiucretsizuyelik.com/

  10. Thank you for using your platform to raise awareness about this issue. We need more advocates for change like you.

  11. Your article is a great resource for anyone interested in this topic. I’m grateful for the time and effort you put into creating it.

  12. Your article is an excellent reminder that small actions can have a big impact, encouraging readers to make a difference in their own way.

  13. Thank you for sharing valuable ideas in this article.

  14. I am a student of BAK College. The recent paper competition gave me a lot of headaches, and I checked a lot of information. Finally, after reading your article, it suddenly dawned on me that I can still have such an idea. grateful. But I still have some questions, hope you can help me.

  15. Your article provides a unique perspective on this topic

  16. I like the way you present your argument in a very clear and structured way.

  17. I was just seeking this information for a while. After six hours of continuous Googleing, at last I got it in your site. I wonder what is the lack of Google strategy that don’t rank this kind of informative websites in top of the list. Normally the top sites are full of garbage.

  18. Greetings! Quikck questioon that’s totally off topic.
    Do you knopw howw too makke our sit mobile friendly?
    My weeb site loks weird wheen brrowsing fro mmy iphone. I’m
    tryijg to find a temppate or plugin that might bbe ablle too correct tthis
    problem. If you havve any suggestions, pledase share.

    Apprecate it!

  19. Pastillas Cialis Para QuГ© Sirve
    Bravo, your idea is useful
    Cialis 5 mg prezzo cialis prezzo cialis 5 mg prezzo

  20. I tried my luck on this casino website and earned a considerable pile of earnings. However, later on, my mother fell gravely sick, and I wanted to cash out some earnings from my wallet. Unfortunately, I faced problems and was unable to complete the withdrawal. Tragically, my mom passed away due to such casino site. I earnestly ask for your help in addressing this concern with the online casino. Please help me to find justice, to ensure others won’t have to experience the anguish I’m facing today, and stop them from facing similar misfortune. 😭😭

  21. Thankyour for sharing!!!

  22. Не упустите возможность воспользоваться выгодными ценами на Монтаж стен из гипсокатона в Алматы. Закажите услугу уже сегодня и убедитесь в профессионализме наших мастеров!

  23. Hallo salam kenal teman-teman saya ingin merekomendasi kan sebuah website yang sangat bagus dan pastinya akan sangat menyenangkan buat teman-teman semua. Yuk langsung saja klik link di bawah ini teman-teman : Bandae Togel Terbaik

  24. Earnestloago

    Наша компания предлогает Продвижение сайтов Алматы включают SEO-оптимизацию, контент-маркетинг и аналитику для повышения онлайн-видимости вашего бизнеса.

  25. Наша компания предлогает Продвижение сайтов Талдыкорган включают SEO-оптимизацию, контент-маркетинг и аналитику для повышения онлайн-видимости вашего бизнеса.

  26. saya bersemangat untuk menebar hal baik kepada semua orang

  27. hari ini sangat baik untuk saya sehingga saya merespon baik hal ini

  28. This is an insightful article that provides a fresh perspective on the topic. I appreciate the way you challenged readers to think critically about the issue.

  29. Thank you, I have just been looking for info approximately this topic for ages and yours is the best I’ve found out so far. However, what concerning the bottom line? Are you positive about the source?

    https://cse.google.it/url?sa=i&url=https://didvirtualnumbers.com/tr/

  30. Hi there colleagues, good paragraph and nice urging commented at this place, I am in fact enjoying by these.

    http://image.google.ie/url?q=https://hottelecom.biz/id/

  31. Your knowledge and presentation of the topic are impressive.

  32. This variant does not approach me. Perhaps there are still variants?
    Подробно расскажем, как Взыскать компенсацию за задержку зарплаты – Кузнецкий районный суд г. Новокузнецка онлайн или самостоятельно Взыскать компенсацию за задержку зарплаты – Кузнецкий районный суд г. Новокузнецка Взыскать компенсацию за задержку зарплаты – Кузнецкий районный суд г. Новокузнецка онлайн или самостоятельно

  33. It absolutely agree with the previous message

    аренда номера телефона

  34. Fabulous, what a weblog it is! This weblog provides helpful data to us, keep it up.

  35. It’s impressive that you are getting thoughts from this post as well as from our dialogue made here.

  36. Aviator Spribe отзывы казино
    Добро пожаловать в захватывающий мир авиаторов! Aviator – это увлекательная игра, которая позволит вам окунуться в атмосферу боевых действий на небе. Необычные графика и захватывающий сюжет сделают ваше путешествие по воздуху неповторимым.
    Авиатор Спрайб играть бесплатно

  37. Aviator Spribe играть на Mac
    Добро пожаловать в захватывающий мир авиаторов! Aviator – это увлекательная игра, которая позволит вам окунуться в атмосферу боевых действий на небе. Необычные графика и захватывающий сюжет сделают ваше путешествие по воздуху неповторимым.
    Aviator Spribe казино играть с умом

  38. Thanks for your personal marvelous posting!

    I really enjoyed reading it, you will be a great author.

    I will be sure to bookmark your blog and will come back in the foreseeable future.
    I want to encourage yourself to continue your great writing, have a nice morning!

  39. Selamat datang di BET4D, agen permainan online paling terpercaya tahun 2024 yang banyak di minati rakyat indonesia.

  40. Hi to all, how is everything, I think every one is getting more from this web page, and your views are pleasant for new people.

    Rybelsus

  41. Hi terrific blog! Does running a blog similar to this require a large amount of work? I have absolutely no expertise in programming but I had been hoping to start my own blog soon. Anyway, if you have any recommendations or techniques for new blog owners please share. I understand this is off topic but I simply wanted to ask. Cheers!

    Loudspeaker 6.5 Inch

  42. Wow that was unusual. I just wrote an really long comment but after I clicked submit my comment didn’t appear. Grrrr… well I’m not writing all that over again. Anyway, just wanted to say wonderful blog!
    Electric Bass Strings

  43. I love how you use analogies and metaphors to explain complex ideas. It makes the information much more accessible and memorable.

  44. This article raises important questions that need to be addressed.

  45. Hi to all, since I am in fact eager of reading this web site’s post to be updated on a regular basis. It includes good stuff.
    writing service

  46. Aviator Spribe играть на планшете
    Добро пожаловать в захватывающий мир авиаторов! Aviator – это увлекательная игра, которая позволит вам окунуться в атмосферу боевых действий на небе. Необычные графика и захватывающий сюжет сделают ваше путешествие по воздуху неповторимым.
    Aviator Spribe казино играть безопасно

  47. Wow, awesome blog structure! How lengthy have you ever been blogging for? you make running a blog glance easy. The whole glance of your site is fantastic, as neatly as the content material!
    сайт LeeBet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Saattaisit kiinnostua myös näistä postauksista: