Joku saattaakin muistaa, että mainitsin muutama viikko sitten ostaneeni lentoliput Krakovaan. Jep, hätähousu kun olen, niin en malttanut odottaa tilanteen rauhoittumista. Matkan ajankohta on vasta ensi vuoden helmikuun lopussa, jolloin toivon koronatilanteen rauhoittuneen. Lennot tosiaan maksoivat 10 euroa suunta, eli kahden hengen edestakaisista lennoista maksoin 40 euroa.

Mitä reissulla sitten tehdään? Ehdimme olla kohteessa kolme melkein kokonaista päivää, sillä saapuminen kohteeseen on perjantaina ennen puoltapäivää. 

Yksi mun aivan must see -kohteista reissulla on mikäs muukaan kuin Auschwitz. Olen sen verran historiahullu, varsinkin toisen maailmansodan kohdalla, että matkakohdekin puoliksi valikoitui keskitysleirin mukaan. Sinne on pakko päästä, vaan minä päivänä? Alunperin ajattelin lauantaita, mutta en olekaan varma aukioloajoista. Helmikuu ei ajankohtana varmasti ole se ruuhkaisin, mutta netistä kokemuksia lueskellessani huomasin keskitysleirillä käymiseen uppoavan enemmän aikaa kuin ajattelin. Nyt kysynkin teiltä apua – kauanko Auschwitzissä käyntiin kannattaa varata aikaa ja miten matkajärjestelyjen tekeminen on järkevintä? Muiden kokemukset ovat näissä asioissa kultaakin kalliimpaa.

Haluan myös kierrellä vanhassakaupungissa ihan rauhassa. Rakastan kapeita kujia, värikkäitä taloja, mukulakivikatuja – kaikkea sitä, mikä luo vanhastakaupungista tunnelmallisen ja yleensä koko kaupungin parhaan matkakohteen. Muuallakin olisi kiva kierrellä – plussaa värikkäistä seinistä ja old school -meiningistä.

Toiveisiini kuuluu myös kivassa kahvilassa asiointi. Matkoilla kahvilat ovat ihan mun lemppareita, usein ne ovat tunnelmallisia ja niissä pääsee vähän kurkkimaan paikallisten menoa. Edullisissa maissa tätä on kiva harrastaa, samoin kuin ulkona syömistä.

Pikku putiikeissa, kuten vintage-kaupoissa kiertely on myös mun haavelistalla. Mitä hipsterimpi paikka, sitä parempi. Toivon löytäväni tällaisia paikkoja Kazimierzistä, juutalaisten kaupunginosasta, jota kehutaan erittäin hyväksi piipahduspaikaksi.

Wieliczkan suolakaivos kuulostaa myös mielenkiintoiselta paikalta, mutta en ole varma, onko se minulle sopiva kohde. Olen nimittäin todella ahtaanpaikankammoinen, eikä olisi eka kerta, kun saan kohtauksen maan uumenissa. Tätä kohdetta pitää siis harkita vielä uudemman kerran, vaikka kiinnostavalta nähtävyydeltä vaikuttaakin.

Historiafriikkinä myös Wawelin linna kiinnostaa. Nähtävyydet sieltä ovat kuulemma upeat, ja jostain luin jopa lohikäärmeen luolaan tutustumisesta. Kuulostaa juuri sopivan jännittävältä kohteelta.

Oikeasti Auschwitzin lisäksi ainoa tärkeä asia on lomailla, rentoutua ja nauttia kulttuurista. Siitä se paras matka kuitenkin lopulta koostuu.

Majoitusta en ole vielä varannut, joten erityisesti siitä kaipaan vinkkiä. Majoituksen ainoat kriteerit ovat kahden hengen huone omalla kylppärillä ja suht hyvä sijainti. Ja tietenkin budjettimatkailijan edullinen hinta, eli Hiltonin hotelli jää edelleen kokematta.


Nyt toivoisin teiltä vinkkejä matkallemme! Moni on käynyt kuitenkin Krakovassa, joten mitä suosittelet sieltä? Majoitus, ruokapaikka, nähtävyys, kahvila, tekeminen? Kaikki vinkit ovat tervetulleita!

Ps. Kuvat on otettu Brysselissä. Olisin halunnut kuvittaa tämän postauksen kuutisen vuotta sitten otetuilla kuvilla Varsovasta, mutta kuvat ovat hukassa olevalla ulkoisella kovalevyllä. Mennään siis näillä.

Postaus on osa Travel Thursday -postaussarjaa. Julkaisen epäsäännöllisen säännöllisesti torstaisin matkailuaiheisia postauksia. Travel Thursdayssa muistellaan tehtyjen matkojen kohokohtia, kerrataan kummallisimpia matkamuistoja, vinkataan uusista kohteista sekä haaveillaan tulevista reissuista. Kaikki postaussarjan osat löydät travel thursday -tagin alta.

101 Comments

  1. Miten löysit noin halvat lennot? Mikä yhtiö on kyseessä? Omalla peruuntuneella matkalla toukokuussa olisimme käyneet Ojcówin kansallispuistosta ja Tartavuorilla. Nuo vaikuttavat tosi kivoilta kohteilta, jos luontoasiat yhtään kiinnostaa.

  2. WizzAir on lentoyhtiö, eli oikea halpayhtiöiden kunkku. Lentoajat ovat huonot, mutta ei parane valittaa noilla hinnoilla. Lentodiileistä bongasin tuon tarjouksen!

    Oi, luontokohteet todellakin kiinnostavat. Pitää googlettaa noita, kiitos vinkeistä!

  3. Kylläpä sait edulliset lennot! 🙂 Hyvä tarjous. Meillä oli varattu matka juuri nyt kesäkuulle Puolaan ja matka olisi sisältänyt Varsovaa sekä Krakovaa ja Auschwitzin, plus muuta kivaa mitä olisimmekaan keksineet. Matka peruuntui sattuneesta syystä, mutta ehdottomasti tehtävä uudelleen (varmaankin tosin vasta ensi vuonna). Vinkkejä en pahemmin osaa antaa, mutta olet tuohon aika hyvin listannut kivoja asioita ja nuo Mikon mainitsemat Tatravuoret ovat saaneet paljon suosituksia myös omassa fiilistelypostauksessani aikoinaan, joten niiden perusteella voisin suositella myös eteenpäin jos luontokohteet yhtään kiinnostaa. Tosin kolme päivää on aika lyhyt aika sellaiseen. Hyvä reissu varmasti tulee siltikin! 🙂

  4. Joo, eivät ole mitkään idyllit ajankohdaltaan, mutta kävi uskomaton tuuri, että sattu noin halvat lennot viikonlopulle. Yleensä kun ne halvimmat on just keskellä viikkoa, jolloin menojen järkkääminen on paljo vaikeampaa.

    Harmi, että teidän matka peruuntui! Toivottavasti pääsette ensi vuonna matkaan, luulisi ainakin tilanteen silloin jo rauhoittuneen. Mä olen käynyt kerran Varsovassa ja positiiviset muistot jäi kaupungista. 🙂 Silloin yövyin likaisessa hostelissa, mutta tälle reissulle varattiin ihan jopa hotelli. Halvimmasta päästä sekin oli, mutta kuitenkin.

    Googlailin noita Tatravuoria ja ne kyllä vaikuttavat mahtavalta kohteelta. Harmi vaan, että tuo kolme päivää on aika lyhyt aika siihen, kuten totesitkin. Onneksi mikään ei estä palaamasta myöhemmin noihin kohteisiin ja tekemään uudenlaisia reissuja!

  5. Krakova on minunkin bucket-listallani, mutta itse en ole vielä uskaltautunut tekemään suunnitelmia kovin pitkälle aikavälille. Ainoastaan kotimaanmatkoja olen nyt suunnitellut ja varannut syyskuulle asti. Kotimaan lentotilannettakin loppuvuodelle vielä tarkkailen kesän yli ja vasta elokuussa mahdollisesti teen niitä varauksia.

    Toivotaan, että tilanne tosiaan olisi jo vaikka koko maailmassa ohi/parempi ensi keväänä!

  6. WizzAirilla on kyl ihan super halpoja lentoja. Just Belgradiinkin 19,90 😀 Hyvä että tolla hinnalla pääsee Suomessa bussilla naapurikaupunkiin.
    Mutta joo, kuten FB-postaukseeskin aiemmin kirjoittelin, niin Krakovan vanhakaupunki on kyl kiva ja sieltä löytyy paljon hyviä ravintoloita ja kahviloita. Ja se Auschwitzin kierros, kannattaa todella ottaa se opas sinne! Toivottavasti tulee kiva matka 🙂

  7. Ehdinkin ihmetellä ennen tekstin lukemista, että näyttääpä Krakova kovasti Brysseliltä 😀 Facebookin puolella taisinkin sinulle jo linkata omat postaukseni Krakovasta, joten lisävinkkejä ei niiden päälle ole enää sen kummemmin antaa. Kaupunki toimi hyvin talvikohteena, helmikuussa tuppaa olemaan paljon vähemmän väkeä liikkeellä kuin ruuhkaisimpina kesän kuukausina.

  8. Käynti vie minimissään 6 tuntia + matkat päälle.

    Vierailimme Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa liikkuen omalla autolla. Ohjatun kierroksen pituus oli Auschwitz I puolella noin 1,5-2 tuntia ja se tehtiin oppaan tiukassa ohjauksessa. Vierailuun kuului bussikuljetus Auschwitz II, eli Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirille ja takaisin. Auschwitz II puolella opasta ei ollut mukana ja siellä käynti vei kuljetuksineen toiset 1,5-2 tuntia.

    Tulimme pitkän jonon hännillä noin kymmenen aikaa aamusta. Jonotimme noin puolitoista tuntia lipunmyyntiin ja siitä vielä noin 40 minuuttia kierroksen alkuun. Kannattaa valmistautua siihen, että puolalaisten asiakaspalvelu edustaa edelleen neuvostoaikaa. Haluamansa kierrosajan voi varata myös netistä etukäteen, jos tietää milloin paikan päälle pääsee.

    Vaikka omatoiminen kiertely onkin mahdollinen, niin sesonkina eli toukokuusta-lokakuuhun se on tehty käytännössä mahdottomaksi. Opas vaaditaan tammikuusta maaliskuuhun ja marraskuussa klo 10-13 välillä, Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseooukokuusta lokakuuhun klo 10-16 välillä ja joulukuussa klo 10-12 välillä. Itse museoalue on auki talvisin klo 7:30- (14-15) ja kesäisin 7:30 – (17-19). Tarkasta aukioloajat nettistä.

    Jos paikalle tulee laillamme ilman mitään varauksia, aikana jolloin opas vaaditaan, joutuu ottamaan sen kierroksen ja ajan, mitä sattuu olemaan jäljellä. Kierroksia on monenlaisia ja monen hintaisia, riippuen kielestä, ryhmäkoosta, ajasta jne. En sen enempää jaksanut asiaa vertailla, vaan otin ensimmäisen mahdollisen lähtevän ryhmän, jossa opastus oli englanniksi. Kaksi aikuista ja kaksi lasta (14- ja 16-vuotiaat) maksoi yhteensä 430 PLN, eli n. 107 euroa.

    Lippuja ostaessa mukana tulee olla henkilöllisyystodistus. Alueelle ei saa tuoda A4 kokoa suurempia laukkuja. Suuremmat laukut jätetään varastoon pientä maksua vastaan. Juomapullot, sateenvarjot ja järjestelmäkamerat sallitaan, eväitä ei. Portista pääsee läpi vasta omalla aikaslotilla. Sitten jonotetaan turvatarkastukseen ja tämän jälkeen henkilökunta jakaa kuulokkeet.

    Lisää kokemuksia https://tamamatka.fi/auschwitz-birkenaun-keskitysleirimuseo-kokemus/

  9. Tuo on ihan fiksu, ettei lähde varaamaan ja liikoja vielä suunnittelemaan. Mä uskon, että ens helmikuussa pääsee jo matkustamaan, mutta ostin liput silti sillä varauksella, että ne saattaa peruuntua… Hotellin buukkasin ilmasella peruutuksella.

    Kovasti tekisi mieli jo syksylle varata matka sallittuihin maihin, mutta toisaalta en halua paikan päällä huomata, että puolet kahviloista ja aktiviteeteista on edelleen suljettu koronan takia. Kotimaan matkailu taas on eri, ja sitä koitankin suosia reippaasti!

  10. WizzAir on ihan halpojen lentojen kunkku! Pitää vaan muistaa tehdä se check-in puhelimella etukäteen. Mulle kävi kerran niin, ettei lentoaseman wifi oikein pelannut ja jouduin tekemään check-inin paikan päällä työntekijöiden kanssa, ja rapsahti 40 euroa lisää hintaa. Sinne meni se halvan lennon etuus. Nuo Belgradin lennot houkuttelis myös ihan hirveästi, samoin kun Kyproksen lennot noin 60 eurolla!

    Kiitos vinkeistä, Cilla! Luinkin niitä jo sieltä Facebookin puolelta, ihanaa, kun on niin paljon vinkkejä. En malta odottaa vanhaakaupunkia <3 Enkä Auschwitzia, tietenkään. Kiitos! 🙂

  11. Joo, piti äkkiä lätkäistä jotkut kuvat tähän varasuunnitelmana. Alunperin halusin kuvittaa tän Varsovasta otetuilla kuvilla, jotka on tallella mun ulkoisella kovalevyllä, jonka totesin totaalisesti kadonneen. Eli se siitä suunnitelmasta! Ärsyttää, siellä kovalevyllä on kuitenkin monen vuoden kuvat.

    Mä kävinkin sun postaukset sieltä heti jo lukemassa, kiitos niistä! 🙂 Mä toivon myös, että helmikuussa vältyttäisiin esimerkiksi niiltä Auswitchzin pitkiltä jonoilta, mistä kaikki varottelee. Kaikki käy, kunhan ei sada! 😀

  12. Kiitos todella paljon perusteellisesta ohjeesta! Oon yllättynyt, että koko hommaan menee noin paljon aikaa. Alkuun vähän harmittikin, mutta toisaalta kerran siellä vaan käy, joten miksei kävisi kunnolla. Me menemme sesongin ulkopuolella helmikuussa, mutta haluaisimme kuitenkin ottaa oppaan. Ilmeisesti paikasta saa kuitenkin enemmän irti oppaan kanssa!

    Meen vielä lukemaan blogistasi loput kokemukset, mutta kiitos vielä tästä kattavasta kommentista! 🙂

  13. Great post Thank you. I look forward to the continuation. https://yoykem.com.tr/

  14. Great post Thank you. I look forward to the continuation. https://no19butik.com/

  15. Some really excellent info I look forward to the continuation. https://farmasiucretsizuyelik.com/

  16. Sight Care is a daily supplement proven in clinical trials and conclusive science to improve vision by nourishing the body from within. The Sight Care formula claims to reverse issues in eyesight, and every ingredient is completely natural.

  17. Sight Care is a daily supplement proven in clinical trials and conclusive science to improve vision by nourishing the body from within. The Sight Care formula claims to reverse issues in eyesight, and every ingredient is completely natural.

  18. ProDentim is a nutritional dental health supplement that is formulated to reverse serious dental issues and to help maintain good dental health.

  19. Dentitox Pro is a liquid dietary solution created as a serum to support healthy gums and teeth. Dentitox Pro formula is made in the best natural way with unique, powerful botanical ingredients that can support healthy teeth.

  20. FitSpresso stands out as a remarkable dietary supplement designed to facilitate effective weight loss. Its unique blend incorporates a selection of natural elements including green tea extract, milk thistle, and other components with presumed weight loss benefits.

  21. BioFit is an all-natural supplement that is known to enhance and balance good bacteria in the gut area. To lose weight, you need to have a balanced hormones and body processes. Many times, people struggle with weight loss because their gut health has issues.

  22. EndoPump is an all-natural male enhancement supplement that improves libido, sexual health, and penile muscle strength.

  23. TerraCalm is an antifungal mineral clay that may support the health of your toenails. It is for those who struggle with brittle, weak, and discoloured nails. It has a unique blend of natural ingredients that may work to nourish and strengthen your toenails.

  24. Kerassentials are natural skin care products with ingredients such as vitamins and plants that help support good health and prevent the appearance of aging skin. They’re also 100% natural and safe to use. The manufacturer states that the product has no negative side effects and is safe to take on a daily basis.

  25. Boostaro increases blood flow to the reproductive organs, leading to stronger and more vibrant erections. It provides a powerful boost that can make you feel like you’ve unlocked the secret to firm erections

  26. GlucoTrust is a revolutionary blood sugar support solution that eliminates the underlying causes of type 2 diabetes and associated health risks.

  27. Neurodrine is a fantastic dietary supplement that protects your mind and improves memory performance. It can help you improve your focus and concentration.

  28. Glucofort Blood Sugar Support is an all-natural dietary formula that works to support healthy blood sugar levels. It also supports glucose metabolism. According to the manufacturer, this supplement can help users keep their blood sugar levels healthy and within a normal range with herbs, vitamins, plant extracts, and other natural ingredients.

  29. Amiclear is a dietary supplement designed to support healthy blood sugar levels and assist with glucose metabolism. It contains eight proprietary blends of ingredients that have been clinically proven to be effective.

  30. SynoGut is an all-natural dietary supplement that is designed to support the health of your digestive system, keeping you energized and active.

  31. EyeFortin is a natural vision support formula crafted with a blend of plant-based compounds and essential minerals. It aims to enhance vision clarity, focus, and moisture balance.

  32. Serolean a revolutionary weight loss supplement, zeroes in on serotonin—the key neurotransmitter governing mood, appetite, and fat storage.

  33. Introducing FlowForce Max, a solution designed with a single purpose: to provide men with an affordable and safe way to address BPH and other prostate concerns. Unlike many costly supplements or those with risky stimulants, we’ve crafted FlowForce Max with your well-being in mind. Don’t compromise your health or budget – choose FlowForce Max for effective prostate support today!

  34. GlucoCare is a natural and safe supplement for blood sugar support and weight management. It fixes your metabolism and detoxifies your body.

  35. HoneyBurn is a 100% natural honey mixture formula that can support both your digestive health and fat-burning mechanism. Since it is formulated using 11 natural plant ingredients, it is clinically proven to be safe and free of toxins, chemicals, or additives.

  36. Neotonics is an essential probiotic supplement that works to support the microbiome in the gut and also works as an anti-aging formula. The formula targets the cause of the aging of the skin.

  37. Metabo Flex is a nutritional formula that enhances metabolic flexibility by awakening the calorie-burning switch in the body. The supplement is designed to target the underlying causes of stubborn weight gain utilizing a special “miracle plant” from Cambodia that can melt fat 24/7.

  38. Herpagreens is a dietary supplement formulated to combat symptoms of herpes by providing the body with high levels of super antioxidants, vitamins

  39. Puravive introduced an innovative approach to weight loss and management that set it apart from other supplements. It enhances the production and storage of brown fat in the body, a stark contrast to the unhealthy white fat that contributes to obesity.

  40. The Quietum Plus supplement promotes healthy ears, enables clearer hearing, and combats tinnitus by utilizing only the purest natural ingredients. Supplements are widely used for various reasons, including boosting energy, lowering blood pressure, and boosting metabolism.

  41. TropiSlim is a unique dietary supplement designed to address specific health concerns, primarily focusing on weight management and related issues in women, particularly those over the age of 40.

  42. Prostadine is a dietary supplement meticulously formulated to support prostate health, enhance bladder function, and promote overall urinary system well-being. Crafted from a blend of entirely natural ingredients, Prostadine draws upon a recent groundbreaking discovery by Harvard scientists.

  43. With its all-natural ingredients and impressive results, Aizen Power supplement is quickly becoming a popular choice for anyone looking for an effective solution for improve sexual health with this revolutionary treatment.

  44. t’s Time To Say Goodbye To All Your Bedroom Troubles And Enjoy The Ultimate Satisfaction And Give Her The Leg-shaking Orgasms. The Endopeak Is Your True Partner To Build Those Monster Powers In Your Manhood You Ever Craved For..

  45. Erec Prime is a cutting-edge male enhancement formula with high quality raw ingredients designed to enhance erection quality and duration, providing increased stamina and a heightened libido.

  46. Claritox Pro™ is a natural dietary supplement that is formulated to support brain health and promote a healthy balance system to prevent dizziness, risk injuries, and disability. This formulation is made using naturally sourced and effective ingredients that are mixed in the right way and in the right amounts to deliver effective results.

  47. GlucoFlush™ is an all-natural supplement that uses potent ingredients to control your blood sugar.

  48. Nervogen Pro, A Cutting-Edge Supplement Dedicated To Enhancing Nerve Health And Providing Natural Relief From Discomfort. Our Mission Is To Empower You To Lead A Life Free From The Limitations Of Nerve-Related Challenges. With A Focus On Premium Ingredients And Scientific Expertise.

  49. InchaGrow is an advanced male enhancement supplement. Discover the natural way to boost your sexual health. Increase desire, improve erections, and experience more intense orgasms.

  50. Elevate your vitality with Alpha Tonic – the natural solution to supercharge your testosterone levels. When you follow our guidance, experience improved physical performance

  51. AquaPeace is the most in-demand ear health supplement on the market. Owing to its natural deep-sea formula and nutritious nature, it has become an instant favorite of everyone who is struggling with degraded or damaged ear health.

  52. ProstateFlux™ is a dietary supplement specifically designed to promote and maintain a healthy prostate for male.

  53. ReFirmance is an outstanding lift serum that highly supports skin firmness and elasticity, smooths the presence of wrinkles, and provides deep rejuvenation properties.

  54. Your content is fantastic! The information presented is both valuable and well-articulated. Consider incorporating additional visuals in future articles for a more engaging read.

  55. Cialis 5 Mg Para La PrГіstata
    (Admin)
    Cialis 5 mg prezzo tadalafil 5 mg prezzo tadalafil 5 mg prezzo

  56. … [Trackback]

    […] Here you can find 7865 additional Info to that Topic: lauralinnea.fi/ostin-lentoliput-krakovaan-tallainen-on-matkasuunnitelmani/ […]

  57. … [Trackback]

    […] Read More Information here to that Topic: lauralinnea.fi/ostin-lentoliput-krakovaan-tallainen-on-matkasuunnitelmani/ […]

  58. nice content!nice history!! boba 😀

  59. nice content!nice history!! boba 😀

  60. nice content!nice history!! boba 😀

  61. nice content!nice history!! boba 😀

  62. nice content!nice history!! boba 😀

  63. nice content!nice history!! boba 😀

  64. nice content!nice history!! boba 😀

  65. nice content!nice history!! boba 😀

  66. nice content!nice history!! boba 😀

  67. nice content!nice history!! boba 😀

  68. I strongly recommend to avoid this site. My personal experience with it was only dismay as well as suspicion of scamming practices. Proceed with extreme caution, or alternatively, seek out an honest site for your needs.

  69. I urge you to avoid this site. The experience I had with it was nothing but disappointment as well as concerns regarding scamming practices. Proceed with extreme caution, or alternatively, look for a more reputable service for your needs.

  70. I urge you stay away from this platform. My own encounter with it has been nothing but disappointment along with doubts about deceptive behavior. Be extremely cautious, or even better, seek out a more reputable service to fulfill your requirements.

  71. I urge you to avoid this site. The experience I had with it was nothing but disappointment as well as doubts about deceptive behavior. Proceed with extreme caution, or alternatively, find a trustworthy service to fulfill your requirements.

  72. I urge you to avoid this site. The experience I had with it was only dismay along with doubts about fraudulent activities. Be extremely cautious, or alternatively, look for an honest platform for your needs.

  73. I urge you stay away from this site. The experience I had with it was only dismay along with doubts about fraudulent activities. Be extremely cautious, or better yet, seek out a trustworthy platform to meet your needs.

  74. I urge you steer clear of this site. My personal experience with it has been purely frustration and concerns regarding deceptive behavior. Exercise extreme caution, or alternatively, look for a more reputable platform for your needs.

  75. I strongly recommend steer clear of this site. My personal experience with it has been purely frustration and suspicion of fraudulent activities. Be extremely cautious, or even better, find a more reputable platform to fulfill your requirements.

  76. I strongly recommend steer clear of this site. My own encounter with it was purely frustration as well as concerns regarding fraudulent activities. Exercise extreme caution, or even better, seek out a trustworthy site to fulfill your requirements.

  77. I highly advise steer clear of this site. My own encounter with it has been purely disappointment along with concerns regarding fraudulent activities. Be extremely cautious, or better yet, seek out a more reputable site to meet your needs.

  78. I strongly recommend stay away from this site. The experience I had with it has been nothing but disappointment and suspicion of deceptive behavior. Exercise extreme caution, or better yet, seek out a more reputable site to meet your needs.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Saattaisit kiinnostua myös näistä postauksista: