Luontoretkellä Raippaluodossa

Lähdimme poikaystäväni kanssa elokuun viimeisenä päivänä yön yli kestävälle patikointiretkelle. Täällä Vaasan seudulla, naapurikunta Mustasaaressa on yksi Suomen hienoimmista luontoalueista, Raippaluoto. Molempien teki mieli päästä haukkaamaan raitista ilmaa ja unohtaa maalliset mietteet ja murheet, joten katsottiin kartasta meille sopiva noin kymmenen kilometrin vaellusreitti telttapaikalla.

Meillä ei ollut tarvikkeita ennestään kuin yksi rinkka, jonka lainasin ystävältäni monta vuotta sitten. Kävimme siis hakemassa kaupasta lähes halvimmat mahdolliset tavarat – teltta, kaksi makuupussia ja makuualustaa sekä toinen rinkka. Ostimme eväät, valitsimme huolella mukaan pakattavat vaatteet ja pääsimme seuraavana aamuna matkaan.



Koska suunnitelmat harvoin toteutuvat pilkulleen, ei meilläkään kaikki mennyt ihan putkeen. Huomasimme paikan päällä, että valitsemamme patikointireitti kulkee osittain isoa asvalttitien reunaa pitkin, eikä leiriytymispaikka ollutkaan siellä, missä luulimme sen olevan. Pienen pohtimisen jälkeen päätimme kutistaa itse patikointiosuuden parin kilometrin mittaiseksi ja keskittyä nauttimaan luonnosta ja telttailusta. Päätös osoittautui erinomaiseksi. 

Valitsemamme reitti oli merkattu puihin värikkäillä täplillä. Merkkejä oli niin tiheästi, ettei reitiltä voinut eksyä edes tällainen heikon suuntavaiston omaava ihmishenkilö. Matkan varrelta löytyi myös historiallisia muistomerkkejä, kuten sotaveteraanien pystyttämä kivipatsas entisen Sommarön linnakkeen paikalle.

Pitkän puurtamisen ja vuorotellen hermojen menettämisen jälkeen saimme kuin saimmekin teltan suht tukevasti pystyyn. Löysimme suojaisan paikan läheltä rantakallioa, mutta maaperä oli niin kovaa, että teltan kiinnittäminen tuotti haasteita. Kahden hengen pikkutelttamme oli kuitenkin oikein mainio koti yhdeksi yöksi luonnon helmassa.



Kävimme läheisellä laavulla pilkkomassa puita nuotiopaikkaa varten. En halunnut jättää kaikkea fyysistä työtä poikaystäväni harteille, joten osallistuin puiden sahaamiseen ja yritin jopa kirveellä pilkkoa palasia pienemmiksi, tosin aika kehnoin tuloksin. Syytän edelleen todella tylsää kirvestä, ja panostinkin enemmän sahaamisosuuteen. 

Saatuamme riittävästi sytykettä siirryimme takaisin telttapaikkamme viereiselle kalliolle. En vieläkään tiedä miten poikaystäväni onnistui sytyttämään nuotion kallionkoloon hirveässä tuulessa, mutta niin vain liekki paloi iloisesti toista tuntia. 

Paahdoimme notskilla makkaraa, falafel-pyöryköitä ja vaahtokarkkeja. Juttelimme ja olimme juttelematta. Katselimme merelle ja nautimme olostamme. Parin tunnin jälkeen väsymys alkoi iskeä ja omaan makuupussiin kaivautuminen pienessä teltassamme tuntui yhdeltä maailman parhaimmista asioista.




Aamulla tuntui, ettei ohuen makuualustan päältä pääse edes ylös niin suurten lonkkakipujen kanssa, mitä teltassa nukkuminen aiheutti. Pienen heräilyn jälkeen huussille kävellessä jalat alkoivat vetretä, ja olo oli mitä mainioin. Raikkaassa ulkoilmassa nukkumisen jäljeltä pää oli virkeä ja kropalla hyvä olla. Aamukahvia rantakalliolla juodessa tunsin oloni levollisemmaksi kuin pitkään aikaan.

Mutustimme rauhassa aamupalaa aaltojen lyödessä kalliokiviin. Aamutoimet hoidettuamme oli aika purkaa teltta, pakata rinkat ja kävellä takaisin lähtöpaikalle, jossa odotti auto ja paluu arkeen. Kotimatkalla pysähdyimme vielä tien sivuun ihailemaan ylämaan karjaa, jota tallusteli aidan toisella puolella.

Yhden yön luontoretki antoi todella paljon energiaa ja toimi parhaana mahdollisena stressin poistajana. Ja mikä parasta, se sai haluamaan lisää öitä luonnon helmassa ja jätti jälkeensä rauhallisen tunteen sen aiemman stressimöykyn tilalle.

Lue myös vinkit Mustasaareen.