Heippa pitkästä aikaa!
Blogin puolella on ollut vähän hiljaisempaa, mutta olenkin blogin kirjoittamisen sijaan pyrkinyt nyt valmistelemaan teille muutamaa videoa YouTuben puolelle. Lokakuisen Islanti-reissun loput postaukset odottavat vielä julkaisuaan, mutta ensimmäinen Islannin matkavlogi tulee tässä. Toivottavasti tykkäätte!
Yritän nyt tosissaan saada enemmän sisältöä myös YouTuben puolelle, ja olisinkin todella kiitollinen jokaisesta tykkäyksestä ja kanavan tilauksesta – ne antavat aina lisämotivaatiota uusien videoiden kuvaamiseen. 🙂


Kiva päästä virtuaalimatkalle Islantiin vlogin kautta. Mulla Islanti on Euroopan toisiksi ainoa maa, jossa en ole käynyt. Siitäkin huolimatta, että oon aina halunnut sinne ja rrrrakastan kuumia lähteitä!
Kiva kun tykkäsit! Toivottavasti katsot vielä kaksi seuraavaakin osaa, kunhan saan ne julkaistua. Islanti on kyllä ihmeellinen maa, sieltä löytyy vaikka se ihmeteltävää ja en voi muuta kuin lämpimästi suositella siellä käyntiä!
Blue lagoon oli kyllä Islannissa ihan paras juttu, voisin pelkästään sen takia käydä uudestaan siellä! Hyvä hei, että teet videosisältöä! 🙂
Blue Lagoon oli kyllä ihana! Mä haluisin ensi kerralla kokeilla jotain toista kuumaa lähdettä Islannissa, ihan vaan jo Blue lagoonin suolasen hinnan vuoksi… Ilmaiseksi menisin sinne vaikka joka päivä uudestaan. 😀
Kiva, jos tykkäät näistä matkavlogeista! Tarkoitus olisi tehdä enemmänkin, kunhan vaan pääsen vauhtiin. 🙂
Olipa tosi hieno ja kivasti toteutettu video! Ja oli muutenkin ihana päästä katsomaan tuttuja paikkoja videon välityksellä 🙂 Mulla on myös haaveena, että tänä vuonna alkaisin tehdä kaiken muun sisällön lisäksi myös videoita. Saa nähdä, tuleeko hommasta mitään 😀
Ihanaa että tykkäsit, kiitos Eveliina! 🙂 Videoista saa eri tavalla irti jotain matkoista, mitä blogeista. Tykkään kummastakin muodosta, mutta videoiden työstämiseen menee vielä paljon enemmän aikaa… Ehkä sekin nopeutuu kun tarpeeksi kehittyy. Olis kyllä kiva nähdä sunkin reissuja myös videoiden muodossa! 😊
Mukava nähdä ”livenä” matkakertomusta. Harmi ettette nähneet reontulia. Muuten varmaan hyvin muistettava kokemus.
Kiitos, kiva kuulla. 😊 Revontulien näkemättömyys vähän harmitti, kun tuo retki kesti tosiaan niin kauan ja oli kylmä. Toisaalta, retki kuului lennot+hotelli -pakettiimme, eli emme maksaneet siitä extraa. Ja mieleenpainuva kokemus se silti todellakin oli. Onneksi sentään Linnunrata näkyi!
Blue Lagoon on upea paikka!
Kiva käydä kurkkaamassa video. Harmillista sinänsä, että itse olen näiden perinteisten blogijuttujen perään ja harvemmin tulee katsottua videoita. Vaikka ne voisivat olla mielenkiintoisempia.
Mäkin tykkään enemmän lukea blogeja, oon hirveen huono keskittymään videoihin. Mutta nää noin viiden minuutin matkavideot oon itsekin jaksanut katsoa läpi, haha. Tykkään tehdä molempia, mutta harmi vain, ettei meinaa aina aika riittää molempiin. Islanti-jutut on kyllä vielä tulossa tavallisina blogipostauksinakin, jos ne kiinnostaa! 🙂
spa music
yoga music
relax cafe music
… [Trackback]
[…] Find More here on that Topic: lauralinnea.fi/islanti-vlogi-revontuliretki/ […]
… [Trackback]
[…] There you will find 79504 additional Info on that Topic: lauralinnea.fi/islanti-vlogi-revontuliretki/ […]
… [Trackback]
[…] Info to that Topic: lauralinnea.fi/islanti-vlogi-revontuliretki/ […]
… [Trackback]
[…] Info to that Topic: lauralinnea.fi/islanti-vlogi-revontuliretki/ […]
… [Trackback]
[…] Find More to that Topic: lauralinnea.fi/islanti-vlogi-revontuliretki/ […]
Embrace the thrill of gaming, every day. Hawkplay
… [Trackback]
[…] Information to that Topic: lauralinnea.fi/islanti-vlogi-revontuliretki/ […]
Experience the excitement of a real casino from home! Lucky Cola
… [Trackback]
[…] Information on that Topic: lauralinnea.fi/islanti-vlogi-revontuliretki/ […]
… [Trackback]
[…] Find More on that Topic: lauralinnea.fi/islanti-vlogi-revontuliretki/ […]
… [Trackback]
[…] Here you can find 70385 more Information to that Topic: lauralinnea.fi/islanti-vlogi-revontuliretki/ […]
… [Trackback]
[…] Read More on to that Topic: lauralinnea.fi/islanti-vlogi-revontuliretki/ […]
Manage your crypto securely with Trezor Suite, the all-in-one platform for safe storage, transactions, and portfolio tracking. Integrated with Trezor hardware wallets, it ensures top-level protection against online threats. Offering easy-to-use features like buy, exchange, and privacy tools, Trezor Suite makes managing digital assets simple, efficient, and reliable across desktop and web platforms.