Heippa! Keskiviikon kunniaksi tarjoilen teille taas Islanti-maisemia videon muodossa. Julkaisin Islanti-vlogini toisen osan tänään YouTubeen. Tässä videossa käydään Kultaisella kierroksella eli Golden Circlelilla ja rapsutellaan ihania islanninhevosia. Toivottavasti tykkäätte myös tästä videosta. Islanti-vlogeja on tulossa vielä kolmas, jossa palataan taas …
Tukholma ja yhden päivän kesä
Tänään linnouttauduin parvekkeelle. Pidennetty pääsiäisviikonloppu on ollut mahtava, mutta maanantaina kaipaan jo lepoa. Kolme päivää olen vaeltanut pitkin Tukholman katuja ja nähtävyyksiä Suomesta tulleiden vieraiden kanssa, mutta neljäntenä päivänä vieraiden lähdettyä kaipaan lepoa. Asetuin siis pienen ulkokävelyn jälkeen parvekkeelle nauttimaan …
Sininen laguuni ja revontuliretki / ISLANTI VLOGI 1
Heippa pitkästä aikaa! Blogin puolella on ollut vähän hiljaisempaa, mutta olenkin blogin kirjoittamisen sijaan pyrkinyt nyt valmistelemaan teille muutamaa videoa YouTuben puolelle. Lokakuisen Islanti-reissun loput postaukset odottavat vielä julkaisuaan, mutta ensimmäinen Islannin matkavlogi tulee tässä. Toivottavasti tykkäätte! Yritän nyt tosissaan …
Auta ukrainalaisia hädän keskellä – kootut vinkit
Lista päivitetty viimeksi 8.3.2022. Koko Eurooppa on viimeisen viikon sisällä puhunut vain yhdestä asiasta – sodasta, jonka Venäjä aloitti Ukrainan alueella. Täysin tarpeeton ja mielivaltainen hyökkäys on saanut Euroopan yhtenäistymään ja osoittamaan tukensa ukrainalaisille. On ollut hienoa nähdä, miten ihmiset …
Kuherruskuukausi ohi ja muita kuulumisia
Kevät on saapunut Tukholmaan rytisten ja kolisten, sekä omaan makuuni edelleen liian usein takapakkia ottaen. Viikonloppuna Tukholmaa helli mieletön kevätsää – monta astetta plussaa ja aurinko paistoi minkä kerkesi. Pakkasimme kuumat kaakaot termariin ja lähdimme lähimetsään sunnuntaita viettämään. Kipusimme kallion …
Kokemuksia Viking Line Amorellalta korona-aikaan
Kävin tammikuun puolivälissä todella pitkästä aikaa laivalla, nimenomaan isolla risteilijällä. Laivalla ylipäätään olin tätä ennen käynyt viimeksi syksyllä 2020, kun muutimme Ruotsiin ja aloitimme muuttomatkamme laivalla Vaasasta Uumajaan. Isommalla risteilijällä (Suomen mittapuulla) taas olen ollut viimeksi syksyllä 2017, kun muutin …
Suunnitelma vastuullisten vaateostosten tekemiseen (ja shoppailun vähentämiseen)
Muistatteko, kun joskus muinoin lähdettiin kaupoille pyörimään ja kaupungille shoppailemaan? Siis päätarkoituksena etsimällä etsiä uusia vaatteita ostettavaksi. Käytiin läpi kaikki pikamuotiliikkeet ja etsittiin mahdollisimman paljon uusia vaatteita. Itse harrastin tätä aiemmin, mutta nykyään se tuntuu kovin vieraalta. Ajatus huvin vuoksi shoppailtavien …
Oma hiilijalanjälkeni ja suunnitelmani sen pienentämiseksi
Heippa kaikille ja mahtavaa uutta vuotta 2022! Uusi vuosi on hyvä aloittaa tavoitteiden asettamiseksi. Mitä minä haluan tältä vuodelta? No, paljonkin, mutta nyt hypätään heti syvään päätyyn eli maapallon lämpenemisen hidastamiseen. Vuonna 2022 on nimittäin pakko jo alkaa miettiä sitä …
Vlogi: Valmistaudutaan jouluun Tukholmassa!
Heippa! Pikainen paluu blogiin ennen kuin pieni blogiloma jatkuu. Kuvasin nimittäin joulunalusviikolta vlogin ja nyt se on julkaistu. Itsellä jouluhulinat on kyllä jo ohi, mutta ehkä jotain joulufiilistelijää kiinnostaa tätä vielä katsoa. Mukana on toki muutakin juttua, kuten pieni kurkkaus …
Ajatuksia joulusta ja paineiden välttämisestä
En ole jouluihminen – tunnustettakoon se heti alkuun. Noin, nyt se on pois sydämeltä, ja nyt voin avata, mitä tällä tarkoitan. Pidän joulusta. Mun joulutunnelmointi alkaa 23. joulukuuta, joulu on aattona ja joulupäivänä on kiva vielä vähän katsella joululeffoja ja …