Kielimokia ja ajatuksia kielten sekamelskasta

Ulkomailla asuessa kielen kanssa sattuu ja tapahtuu, kuten olen aiemminkin maininnut. Nämä kieliasiat ovat omasta mielestäni hirveän mielenkiitoisia ja aiheuttavat myös somessa keskustelua – niin hyvässä kuin pahassa, näin olen itse huomannut. Aina tulee joku kertomaan, miten naurettava on ajatus oman äidinkielensä unohtamisesta. Jotta tällä kertaa vältyttäisiin tältä, sanotaan heti: en ole unohtanut äidinkieltäni enkä tule sitä unohtamaankaan.

Kielimokia tosin tulee usein, kun ajatukset heittävät kuperkeikkaa kielikeskusten välillä. Kun puhun suomea, ajattelen suomeksi. Kun kuulen ympärilläni jatkuvasti ruotsia ja puhun sitä itse, ajattelen ruotsiksi. Kun ruotsin taito loppuu, ajatukset jatkuvat englanniksi. Englanti tunkee mukaan myös suomenkielisiin keskusteluihin – asia, jota yritän välttää, mutta joka on jo juurtunut aivohini ennen ulkomaille muuttoa. You know.

Ruotsista taas ajatuksiini on tarttunut monia lausahduksia ja yksittäisiä sanoja. Ennen käytin jatkuvasti puheessani sanaa tyyliin. Siis tyyliin (heh) se maksaa tyyliin tonnin. Nykyään tämä on korvautunut usein ruotsinkielisellä vastineella typ, ja tästä syytän kyllä yksinomaan työkavereitani, jotka käyttävät tuota sanaa koko ajan. Jotenkin munkin suusta kuulee nykyään, että se maksaa typ tonnin.

Mun yksi lempparilausahduksista ruotsiksi on det spelar ingen roll. Tuo on ensimmäisiä lauseita, joita yläasteella ruotsiksi opeteltiin, tai ainakin ihan alkupäässä opiskeluja. En jotenkaan ikinä ajatellut, että sitä oikeasti käytetään. Vähän samaan tyyliin kuin heti opeteltiin ”Jag heter Mikael och jag kallas Micke”, enkä ole tuota kallas-sanaa sen koommin kuullut käytettävän. Nyt olen kuitenkin kuullut tuota spelar ingen roll -ilmaisua käytettävän todella paljon, etenkin kirjoitetussa kielessä. Tämä on selvästi aiheuttanut hämmennyksen aivoissani, sillä selitin yhtenä iltana kotona erästä asiaa, että sillä ei ole mitään roolia tehdäänkö se näin vai noin. Itsekin kyllä naurahdin heti perään, että noin ei taideta kyllä suomeksi sanoa. Ihan hauska käännöskukkanen. En sentään käyttänyt pelaa roolia, se olisi mennyt jo vähän liian pitkälle.

Yksi ruotsin kielestä tarttunut asia on sivulauseen lauserakenne. Ruotsiksihan usein sanotaan man vill veta om det är möjligt -rakenteella olevia lauseita. Saatan nykyään kääntää näitä lauseita suomeksi, että ihmiset haluavat tietää, jos se on mahdollista vaikka luontevampi ilmaisu suomeksi olisi ihmiset haluavat tietää, onko se mahdollista. Tähän olen viime aikoina kiinnittänyt ihan erityisesti huomiota, sillä en halua omaan suomeeni tarttuvan kieliopillisesti hankalia ilmaisuja.

Välillä on lähes mahdotonta ennustaa, millä kielellä lause tulee ulos suustani. Tämä tapahtuu usein silloin, kun olen käyttänyt kolmea kieltä todella paljon yhden päivän aikana. Sekoitan paljon ruotsia ja englantia keskenään niissä tilanteissa, kun yritän puhua vain englantia. Saatan sanoa virkailijalle, että puhutaanko englantia ja hänen suostuttua jatkaa asiani kertomista ruotsiksi, kun aivot eivät vaihdakaan englantiin. Ehkä se tosin on merkki siitä, että pitäisi vain yrittää jatkaa ruotsilla mahdollisimman pitkään.

Alkuun pääni oli enemmän täynnä kielisotkua, mutta viimeisten kuukausien aikana olen saanut jo vähän paremmin kielet eroteltua pääni sisällä. Uskon sen johtuvan siitä, että oma ruotsin kielitaitoni on vahvistunut niin, että pärjään sillä paremmin ja turvaudun englantiin yhä harvemmin. Toisaalta suomenkieliseen puheeseen eksyy usein vieraskielisiä sanoja ja niitä outoja käännöksiä.

Suomeen saapuessani puhuin Helsinki-Vantaan lentokentällä kaikille ruotsia ja järkytyin suomenkielisistä kuulutuksista. Kaupassa puhuin kaverilleni suomea ja käännyttyäni kaupan henkilökunnan puoleen aloitin lauseeni ruotsiksi. Kun tajusin, että kieli pitää vaihtaa suomeksi, menin lukkoon ja poistuin paikalta. Aivot seuraavat siis vielä vähän hitaasti perässä. Mutta kaiken kaikkiaan olen todella iloinen siitä, että oma ruotsini on kehittynyt hurjasti vuoden aikana! Osittain harjoittelemalla mutta osittain myös kuin itsestään ruotsinkielisessä ympäristössä eläessä. Mulla on myös kaveriporukoita ja muita tilanteita, joissa keskustelua käydään kaksikielisesti hyppien suomen ja ruotsin välillä. Vaikka en pysty ihan yhtä nopeasti reagoimaan ruotsiksi kuin muut, olen salaa todella tyytyväinen siihen, kuinka luontevaa kaksikielisyys porukassa minulle on.

Ainiin – olen myös napannut englannista hauskan käännöksen. En nykyään enää puhu kavereiden saamisesta, vaan teen kavereita. Make friends, make sense. Järkeä en silti ole alkanut vielä tekemään!

Millaisia kielimokia tai käännöskukkasia sinä olet tehnyt viime aikoina?