Kahden mantereen välissä – Eurooppa ja Amerikka kohtaavat Thingvellirissä

Islannissa kävimme erikoislaatuisessa paikassa (ikään kuin saarella muunlaisia paikkoja olisikaan), nimittäin kahden mantereen kohtaamispaikassa. Kyseinen paikka on nimeltään Thingvellir, islantilaisittain kirjoitettuna Þingvellir, ja se on yksi kuuluisan Golden Cirle -kierroksen nähtävyyksistä. Sitä kautta mekin Thingvelliriin päädyimme. Täytyy myöntää, että etukäteen kierrosta katsoessani ajattelin Thingvellirin olevan se kierroksen tylsin kohde. Voi, miten väärässä olinkaan. Thingvellir on yksi parhaista asioista, mitä Islanti tarjoaa – tosin itselläni on vielä paljon näkemättä tuosta mystisestä saaresta.

Ryhmämatkamme minibussi parkkeerasi Thingvellirin viereiselle parkkipaikalle, ja saimme luvan lähteä tutkimaan ensimmäistä kohdettamme. Meidän tulisi kävellä Thingvellirin rotkon läpi, sillä auto odottaisi noin tunnin päästä toisella puolella olevalla parkkipaikalla. Lähdimme kapuamaan eteenpäin tietämättä lainkaan, mitä odottaa.

Näköalapaikkojen mielettömät maisemat

Skippasimme paikalla olleen tiedekeskuksen, koska halusimme käyttää kaiken ajan ulkona luonnossa olemiseen. Kiipesimme ensimmäiselle näköalapaikalle, ja siinä vaiheessa oli jo pakko huokaista ihmetyksestä. Mitkä mielettömät maisemat! Tiesin, että koko Islanti on täynnä silmänruokaa maisemien muodossa, mutta Thingvellir yllätti silti ensimmäisenä luontokohteenani saarelta. Edessäni näkyi vihreää, vähän jo oranssia maata, takana siinsivät lumihuippuset vuoret ja välissä näkyi pikkuisia taloja ja suuria vesialueita. Koko näkyvä luonto tuntui niin suurelta, ja piti vähän nipistellä itseään, että olenko ihan oikeasti täällä.

Näköalapaikalta jatkoimme mannertenväliseen rotkoon. Mannerlaattojen välissä oli selkeä tie, joten kulkeminen ei ollut missään nimessä haastavaa, vaikka korkeuseroja olikin paljon. Haastavampaa oli yrittää kuvata maisemia ilman kameran eteen tulevia ihmisjoukkoja. Arvostin sitä, että paikalle oli rakennettu tie ilman, että se näytti tuhoavan maisemaa. Thingvellirissä vierailee kuitenkin viikottain yli 40 000 ihmistä, joten tiet on pakko pitää kunnossa. Kulkuväylät oli kuitenkin suunniteltu maisemaa ajatellen, eikä kansallispuiston kauneus ollut kärsinyt niistä.

Islanti ja Thingvellir ovat jättimäisten mannerlaattojen välissä

Minulle ei selvinnyt paikan päällä, kumpi mannerlaatoista oli kumman – Euroopan vai Amerikan – enkä saanut tätä jälkeenpäinkään selville. Toisaalta, eipä sillä kummemmin ollut väliä. Laattojen välillä kävellessä tunsin oloni todella pieneksi päätähuimaavan luonnon keskellä. Sama tunne säilyi toisaalta koko Islannin matkan – tunne siitä, että luonto on suuri ja mahtava ja itse pieni ihminen, joka saa kunnian nauttia arvokkaasta luonnosta. Tämän tunteen toki voi saada lähempää kotiakin, mutta Islannissa luonnon arvokkuus puski esiin joka suunnasta. Thingvellirissä on muuten myös kansallispuisto, joka on Unescon maailmanperintökohde. Miten mahtavaa siellä olisikaan esimerkiksi telttailla.

Kävelimme tietä rauhassa eteenpäin, kamerat räpsyen tietenkin koko ajan. Välillä pysähdyimme ihmettelemään ympärillä näkyviä pieniä eläimiä, kuten lintuja ja oravia, ja toisinaan poikkesimme polulta uusille näköalapaikoille. Vaikka maisema oli periaatteessa koko ajan sama, näki sitä eri kuvakulmista eikä paikassa todellakaan ollut tylsää. Itseäni viehättivät nimenomaan tietä reunustavat korkeat mannerlaattojen seinämät, jolloin väliin muodostui ikään kuin sola, jota pitkin kävellä. Siinä oli jotain maagista. Näkymä avautui niin pitkälle, että takaa näki koko ajan lumihuippuiset vuoret. Lokakuinen ilma tuntui ihanan viileältä kasvoja vasten, vaikka näköalapaikoilla kieltämättä tuuli niin kovaa, että esimerkiksi videokameralle puhuminen oli käytännössä mahdotonta.

Thingvellir kätkee sisäänsä vesiputouksen ja sivupolkuja

Polun päässä avautui uudenlainen näkymä – toisella puolella oli pienempi vesialue ja toisella ensimmäinen koskaan näkemäni vesiputous. Ihastelin silmät pyöreinä jo tätä vesiputousta, joten voitte kuvitella, kuinka auki suuni oli, kun pääsimme myöhemmin Golden Circlen varsinaiselle vesiputouskohteelle… Thingvellirin Öxarárfoss-putous oli kivaa maistiaista tulevasta.

Poikkesimme myös hiukan sivupoluille loppuvaiheessa polkua, sillä löysimme enemmän metsään menevän laudoitetun reitin. Pitihän se käydä kurkaamassa. Sieltä löytyikin vielä yksi näköalapaikka, ja vau. En voi muuta sanoa. Maisemat olivat edelleen samankaltaisia, mutta jotenkin kivistä ja karumpaa. Häikäisevää. Meidän Islanti ja Thingvellir -kokemukset ajoittuivat lokakuuhun, mutta uskon, että tämä paikka on upea minä vuodenaikana tahansa. Lokakuun alku oli kieltämättä kaunista aikaa myös maisemien puolesta.

Polun loppuun päästessämme edessä oli taas parkkipaikka, jossa minibussimme odottelikin jo meitä. Vetäisimme keuhkot täyteen viileää ulkoilmaa ja hyppäsimme bussin kyytiin kohti seuraavaa kohdetta.

Jos haluat nähdä videomateriaalia Thingvellirin upeista maisemista, muista katsoa mun YouTube-video Islannin Golden Circle -kierroksesta.

Lue myös:
Pitkä viikonloppu Islannissa sai minut rakastumaan
Islanti ja Blue Lagoon – millainen kokemus on sininen kuuma lähde?