Kaksi Helsinki-visiittiä muuttivat käsitykseni Suomen pääkaupungista

Helsinki on usein ainut paikka, jonka ulkomaalaiset osaavat nimetä Suomesta – jos sitäkään. Multa kysellään usein vinkkejä Helsinkiin, mutta joudun aina tunnustamaan, etten tiedä synnyinmaani pääkaupungista juuri mitään. Olen turkulaisessa lapsuudessani käynyt usein Helsingissä, mutta visiittini ovat kohdistuneet paljolti Linnanmäelle tai futisturnauksiin. Aikuisiällä olen käynyt kaupungissä harvakseltaan.

Viime syksynä kuitenkin päätin tehdä varta vasten Helsinki-matkan. Yleensä Suomessa käydessäni suunnistan suoraan Lappiin perheeni luo, mutta tällä kertaa päätin tehdä reissun pääkaupunkiseudulle ainoana agendanani tavata ystäviäni, jota en ole nähnyt Ruotsiin muutettuani. Kerroin aiemmin Suomen aiheuttamista ristiriitaisista fiiliksestä ja mainitsin myös syksyn Helsinki-matkani. Tammikuussa piipahdin uudelleen Helsingissä, tällä kertaa ”työmatkalla”, joka oli siis omakustanteinen reissu Matkamessuille. Halusin verkostoitua sekä muiden vaikuttajien että potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kanssa, joten akkreditoiduin Matkamessujen ammattilaispäivään verkostoitumaan ja hakemaan inspiraatiota someeni. Loput päivät treffasin taas ystäviäni. Jostain syystä Helsinki houkuttaa lähes kaikki ystäväni muuttamaan sinne, joten treffattavaa riittää.

Koska olen melkoisen keltanokka Helsinki-ympyröissä, tässä postauksessa kerron havaintojani ja kokemuksiani Helsingistä ”ulkopuolisen” silmin.

Syksyn Eurooppa-miniloma Helsingissä

Syksyllä odotin Helsingin reissuani kuin kuuta nousevaa – osittain ystävieni takia, osittain Suomen takia ja osittain vain maisemanvaihdoksen ja reissuun pääsemisen takia. Olin myös kovasti oman ajan ja loman tarpeessa, joten suhtauduin Helsinki-viikonloppuuni ikään kuin pienenä soolomatkana Euroopan yhteen pääkaupungeista.

Koko reissu oli yhdellä sanalla kuvattuna mahtava. Nautin loppukesän tunnelmista Helsingistä, ja reissuuni sattui vielä ihan uskomattomat syyskuun lämmöt. Kuljeskelin pitkin keskustan katuja, vierailin ensimmäistä kertaa Suomenlinnassa (jossa ei ollutkaan linnaa!? Mikä pettymys! Muuten paikka tosin oli kaunis) ja tapasin vanhoja ystäviäni.

Kaiken sosiaalisuuden keskellä nautin hurjasti myös yksin kaduilla haahuilusta ja siitä, että sain suunnata sinne, minne mieli teki. Istuin pitkään Katajanokalla pienessä, hurmaavassa kahvilassa ja juttelin ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa puolitoista tuntia. Spontaanit kohtaamiset ovat mun mielelle parasta terapiaa ja inspiraation lähdettä. Tuntuu, että tätä ei voisi ikinä tapahtua ruotsalaisten kesken, mutta jostain syystä suomalaiset olivat puheliaalla tuulella. Yllätyin jopa todella paljon, kun eräs bussikuski pysähtyi antamaan minulle tilaa kävellä suojatien yli. Näinhän se liikennesääntöjen mukaan kuuluisikin mennä, mutta olin täysin valmistautunut odottelemaan tien reunassa, kun kuski jarruttikin ja odotti ylikulkuani tiellä, jossa ei ollut yhtään muuta autoa tai kävelijää. Miten hienoa!

Helsinki oli puhdas ja omituisen tyhjä

Helsingissä hämmästelin jatkuvasti kahta asiaa: kuinka hiljaista kaupungissa oli (missä kaikki ihmiset!?) ja kuinka siistiä kaupungissa oli. Jotenkin sitä on muualla asuessaan unohtanut, miten ihailtavan tarkasti Suomessa noudatetaan sääntöjä. Ylittäessäni suojatien punaisilla valoilla, koska autoja ei tullut, sain paheksuvia katseita noin kahdeltakymmeneltä valojen vaihtumista odottavalta kävelijältä. Törmäsin matkalla myös mielenosoitukseen. Ryhmä kulki poliisin perässä, huusi iskulauseitaan kolmella kielellä ja heilutteli kylttejään. En nähnyt yhdenkään mielenosoittajan astuvan piirunkaan verran pois heille määrätyltä alueelta, ja koko tapahtuma näytti tarkkaan hallitulta. Helsingissä myös kadut olivat puhtaita eikä niissä ollut epämiellyttäviä hajuja edes kulmauksissa. Roskia ei juurikaan näkynyt maassa ja tiet olivat hyvässä kunnossa. (Poikkeuksena rautatieasema – mitä ihmettä Helsingin rautatieasemalla tapahtuu!?)

Lyhyt vertailu Tukholman keskustaan: mielenosoitukset ovat rönsyileviä, joka kulman takana haisee pissa, kadut ovat kävelystä likaiset ja roskaiset ja ihmiset eivät todellakaan odota valojen vaihtumista suojatielle mennäkseen, jos autoja ei ole näköpiirissä.

Loppureissusta kohtasin bussipysäkillä kaksi ulkomaalaista miestä isojen matkalaukkujen kanssa. He kysyivät tietä lähimmälle R-kioskille, koska halusivat ostaa HSL:n liput. Heidän ulkomaiset puhelinnumeronsa eivät toimineet sovelluksessa, ja ärrälle oli yli kilometrin matka. Miehet kertoivat, että toinen heistä tuli suorittamaan maisteriopintojaan helsinkiläiseen yliopistoon ja toinen oli muuttokaverina matkassa. Lopulta päädyin itse siihen tulokseen, että koska määränpääni oli heitä vain pari pysäkkiä pidemmällä, ostin heille itse liput omaan sovellukseeni ja ohjeistin miehet istumaan lähelleni, jotta voisin vilauttaa lippuja tarkastajan sattuessa kyytiin. Miehet olivat äimistyneitä ystävällisyydestäni, kun en suostunut vastaanottamaan heiltä rahaa vastineeksi lipuista. Muistan vain itsekin, kuinka hukassa olin Ruotsiin muutettuani ja varsinkin silloin, kun BankID ei toiminut tai ruotsalaiset järjestelmät jättivät vasta maahantulleen ikävästi väliinputoajaksi. Sillon jokainen ystävällinen ele ja avuntarjous tuntemattomalta oli kultaa, joten miksipä en jakaisi samaa eteenpäin tilanteen osuessa kohdalle. Ja olen kyllä samaa mieltä siitä, että maksutapoja HSL:n sovelluksessa voisi parantaa.

Helsinki-työmatka oli Matkamessuja ja Katajanokan ihastelua

Tammikuun eräänä keskiviikkona saavuin Helsinkiin, vastoin alkuperäistä tarkoitustani lähempänä puoltayötä lennon viivästymisen jälkeen, aikeinani osallistua seuraavana päivänä Matkamessujen ammattilaispäivään. Ennaltaodotettua vähäisempien yöunien takia en raahautunut ammattilaispäivän aamupalalle, vaan priorisoin pari tuntia lisää yöunta pitkää päivää varten, ja saavuin messuille ennen lounasaikaa. Messut olivat osaltani menestyneet – sain luotua kontakteja mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa ja tutustuin lähemmin muutamaan vaikuttajakollegaan. Matkabloggaajien iltatapahtumassa näin lisää kasvoja, jotka olivat ennestään tuttuja vain somesta, ja oli mahtavaa päästä vaihtamaan ajatuksia ja kokemuksia muiden matkabloggaajien kesken. Kiitos vielä tapahtuman järjestäjille!

Perjantaina suuntasin Allas Sea Pooliin ensimmäistä kertaa elämässäni. Olin suunnitellut sinne menon jo etukäteen, mutta erään Matkamessuilla käydyn keskustelun jälkeen sainkin kutsun Allas Sea Poolin väeltä tulla tutustmaan heidän tiloihinsa veloituksetta – eli käynti siellä oli saatu, vaikkei mitään postausvelvoitetta ollutkaan. Olen pitkään haaveillut uimisesta, avannosta ja saunasta, ja nyt kerron rehellisen mielipiteeni Allas Sea Poolista: se oli UPEA paikka.

Uin lämpimässä altaassa, saunoin neljässä eri saunassa ja pulahdin neljä kertaa myös JÄÄTÄVÄN tuntuiseen merivesialtaaseen. Joka merivesipulahduksen jälkeen en lopulta edes käynyt saunassa, sillä pelkkä hetken pukukopissa sisätilassa olo riitti rauhoittamaan elimistöni ja lämpö alkoi virrata suonissa yhtä aikaa adrenaliinin kanssa, eli saunaa ei kylmyyttä hoitamaan varsinaisesti tarvittu. Saunoin ihan muuten vain sydämeni kyllyydestä, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Allas Sea Pool tulee ehdottomasti olemaan myös tulevien Helsinki-visiittieni tekemislistalla, sen verran rentouttavan kokemuksen sain. Suosittelen!

Katajanokan ympäristö muutenkin satamineen ja rauhallisine olemuksineen ihastuttivat minua. Myös syyskuun reissullani pyörin Katajanokalla, ja kuulin paljon kehuja alueen yhteisöllisyydestä ihanalta tyypiltä, jonka tapasin sattumalta kahvilassa ja joka kertoi asuvansa Noli Studios Katajanokalla. Seuraavaksi haluaisinkin päästä testaamaan asumisen Nolissa ja käydä Allas Sea Poolissa aamuavannossa, hah. Se olisi Helsinkiä parhaimmillaan.

Innostuin uimisesta niin, etten ehtinyt lounaalle enää Allas Sea Pooliin, joten nälkäisenä suuntasin lähes ensimmäiseen vastaantulevaan pitseriaan, Pizzeria Via Tribunaliin. Söin oikein mukiinmenevän pitsan, jonka hinta pyöri jossain 15 euron paikkeilla, eli hinta-laatu-suhde oli oikein sopiva. Onneksi iltapäivä ei ollut ruuhkainen, ja sainkin pitsani alle vartissa – nälkä oli nimittäin niin kova, että hotkaisin pitsan kerralla, vaikka yleensä tuskailen viimeisten palojen kanssa. Myöhemmin kävin ystäväni kutsumana Elixialla ryhmäliikunnassa, joten tankkaus todellakin tuli tarpeeseen. Ryhmäliikunta muuten ei ole koskaan oikein ollut mun juttu, mutta testasin sitä avoimin mielin. Tämän kokemuksen jälkeen tiedän, ettei se taida edelleenkään olla oma juttuni, vaikka treenin tulokset kyllä polttelivatkin lihaksissa vielä useamman päivän ajan.

Pääkaupunkiseudun pitkät bussimatkat venyttivät aikatauluja

Lauantaina suunnitelmana oli käydä Talvipuutarhassa, mutta pitkäksi venyneiden aikataulujen vuoksi en ehtinytkään sinne. Olin nimittäin halunnut palavasti käydä Vogliassa sovittamassa itselleni farkkuja, ja päätin käydä Vantaan toimipisteessä. Farkut eivät olleet sitä mitä etsin, ja lähdin siirtymään kohti ystäväni kotia Espoon rajalle päin, jotta saisin tavarani pois selästä ennen Talvipuutarhaan menoa. Noh, siirtyminen kestikin yhden bussin myöhästymisen vuoksi jopa puolitoista tuntia.

Hämmästelin pitkään, miten suhteellisen samoilla kilometrietäisyyksillä olevat Tukholman ja Helsingin siirtymät voivatkin ajallisesti poiketa toisistaan niin paljon. Tajusin kuitenkin pian myös syyn – Tukholmassa lähes jokaiseen kaupungin kolkkaan kulkee myös joko lähijuna, ratikka tai metro. Helsingin alueella taas pääkulkuväline on bussi, jos ei satu kulkemaan pientä linjaa metroraitin vieressä. Bussit nyt ovat luonnollisesti junaa hitaampi kulkuväline, joten siirtymät ovat pitkäkestoisia. Paikalle pääsee, mutta ajan kanssa.

Loppureissu menikin ystävien kanssa aikaa viettäen, saunoen ja pikkutunneille asti höpisten silmät kiinni peiton alla valmiina nukahtamaan sinä samana hetkenä, kun malttoi lopettaa juttelemisen. Sunnuntaina käväisin vielä ennakkoäänestämässä – se oli viimeinen mahdollisuuteni, sillä Tukholman ennakkoäänestys oli loppunut jo lauantaina – ja vielä yhdessä kyläpaikassa ihastelemassa uutta taloa ja myönnettäköön, syömässä mustikkapiirakkaa. Sen jälkeen oli aika hipsiä takaisin kotiin.

Oli muuten itseltäni todella hyvä veto ottaa tällä kertaa paluumatkaksi päivälento. Kello yhdeltätoista söin mustikkapiirakkaa Helsingissä ja kello kahdelta söin lounasta Tukholmassa (näköjään mun kelloni kulkee ruokailujen mukaan). Oli ihanaa olla ajoissa perillä, jotta sunnuntai-illan sai käyttää lepäämiseen, joka todella tuli tarpeen tehokkaan ja intensiivisen reissun jälkeen. Helsinki antoi parastaan, ja minä vastaanotin sen kaiken. Palasin kotiin maha pitsaähkyssä ja mieli sosiaaliähkyssä, mutta tyytyväisenä reissustani.

Mitä Helsingistä jäi mieleen?

Havaintojani Helsingistä voi bongata pitkin blogitekstiä, mutta otetaan loppuun vielä pieni yhteenveto.

• Puhtaat ja hiljaiset kadut hämmensivät. Joka puolella vallitsi järjestys, mutta ei pakotettu, vaan ihmiset itse valitsivat käyttäytyä kirjoittamattomien ohjeiden mukaisesti.
• Ihmisten ystävällisyys yllätti. Suomalaisista on yleisesti sisäänpäinkääntynyt kuva, mutta itse tutustuin reissuillani niin moneen mahtavaan tyyppiin, että sosiaalisuuden taso pääsi yllättämään. Pysähtyvä bussikuski oli kohtelias ja bussin sisällä ihmiset olivat heti valmiit auttamaan henkilöä, jonka matkakortti ei toiminut.
• Missä kaikki ihmiset? Perjantaina lounasaikaan keskustan liepeillä kävellessä kadut ammottivat tyhjyyttään ja ravintoloihin pääsi illallakin sisään suoraan ilman varausta. Joskus sitä meinaa unohtaa, että Helsingissä tosiaan on puolet vähemmän ihmisiä kuin Tukholmassa, kun molempia pitää isoina pääkaupunkeina.
• Katajanokan seutu oli maisemiltaan upea ja tunnelmaltaan lämminhenkinen. Jos johonkin Helsingissä muuttaisin, niin sinne. Ihan näin intuitiivisesti sanottuna.
• Helsinki on hyvä paikka tehdä bisnestä ja luoda kontakteja, ja asioita saa aikaan, kun avaa suunsa. Lisäksi kaikki tuntee aina jonkun, joka tuntee jonkun, joka tuntee jonkun, ja niin edespäin.
• Senaatintori on ehkä lempipaikkojani Helsingistä. Valkoinen kirkko on ulkoapäin upea, ja jotenkin aina siitä ohi kävellessäni sattui paistamaan aurinko, joka teki tuomiokirkosta entistäkin upeamman näköisen. Senaatintorilla voisin mieluusti juoda torikahvit jos toisetkin.
• Yhteydet kaupungin laitamilta toiselle ovat hitaat. Jopa lähijuna körötteli maisemajunavauhtia eteenpäin. Tai sitten musta on vaan tullut malttamaton länsinaapurin pääkaupungin vilinässä.

Helsingissä on varmasti paljon lisääkin koluttavaa niin niiden oikein nähtävyyksien ja käyntikohteiden kuin erilaisten asuinalueiden kohdalta. Nyt kuitenkin koen tuntevani Helsinkiä edes vähän paremmin, ja olen ihan mielissäni siitä, että free-työni tulevat johdattamaan minut sinne vastedes useammin kuin kerran viidessä vuodessa.

Aiemmin tukholmalaisten kysyessä ”kannattaako Helsingissä käydä”, olen ohjannut heidät ennemmin Kööpenhaminan suuntaan (jossa tukholmalaiset käyvät huomattavasti Helsinkiä useammin muutenkin), mutta nyt voisin jo suositella Helsinkiä erilaiseksi viikonloppureissuksi. Osaisin jopa suositella tiettyjä paikkoja sieltä! Kaiken kaikkiaan itselleni jäi lopulta Helsingistä positiivinen kuva kaikkien epäilysteni jälkeen, ja otan innolla vastaan tulevat työmatkani siellä.