Kielikuulumisia ja läpimurto ruotsin kielessä

Eletään jo helmikuun puoliväliä, joten tässä vaiheessa olisi mukava päivitellä pitkästä aikaa kielikuulumisia. Oon asunut Ruotsissa nyt melko tarkalleen kaksi vuotta ja neljä kuukautta, ja viimeisestä kielipäivityksestä on jo tovi.

Ruotsin kielihän on mulle vasta kolmas kieli, kuten useille muillekin Suomessa kasvaneille. Äidinkielenäni on suomi, englannin opiskelun aloitin kolmosluokalla, saksan opiskelun vitosella ja seiskaluokalla kuvioihin astui ruotsi ja latina. Ruotsi on kuitenkin peruskoulussa aloitetuista kielistä itselläni se kolmanneksi eniten käytössä ollut, joten käytännössä voin puhua siitä kolmantena kielenäni.

Ruotsi muuttui vuodessa kömpelöstä kielestä arkikieleksi

Viime aikoina, tai oikeastaan viimeisen vuoden sisällä olen ottanut hurjan harppauksen ruotsin kielen kanssa. Ensimmäisenä ruotsivuotenani tein töitä radiossa suomenkielisellä kanavalla. Vaikka käytin ruotsia jatkuvasti, oli pääkieleni kommunikointiin silti suomi. Vuoden jälkeen vaihdoin työpaikkaa ja aloitin työt isossa, kansainvälisessä yrityksessä Pohjoismaiden yksikössä. Koska yrityksen Pohjoismaiden pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, on pohjoismaisen yksikkömme sisäinen kieli ruotsi.

Vuosi sitten lokakuussa aloitin siis työn, jossa minut heitettiin yhtäkkiä ruotsinkieliseen ympäristöön. Aluksi räpiköin, en juurikaan uskaltanut puhua palavereissa ja mietin kaikki lauseet päässäni valmiiksi ennen ääneen sanomista. Päivittäisten ruotsinkielisten palavereiden avulla sain tuntumaa kieleen ja uskalsin yhä enemmän avata suutani. Pikkuhiljaa huomasin tottuvani kollegoideni aksentteihin ja puhetapoihin ja ymmärtäväni yhä enemmän. Vaikka edelleen kesken palavereiden käytän sanakirjaa nopeisiin tarkastuksiin, ymmärrän nykyään lähes kaiken (ja sen mitä en ymmärrä, pyydän toistamaan tai olen ymmärtämättä). Muiden puhetta kuunnellessa ja ahkeraa sanakirjan käyttöä harrastaessa myös oma sanavarastoni on laajentunut.

Nykyään en palavereissa juurikaan etukäteen suunnittele lauseitani, vaan puhun suoraan niitä asioita, joita mieleen tulee. Jatkamme edelleen päivittäisiä ruotsinkielisiä palavereitamme, ja ne auttavat kielitaitoani pysymään yllä. Työssäni myös kirjoitan jatkuvasti ruotsiksi ja käännään ruotsista ja ruotsiin kirjoitettuja tekstejä, joten myös kirjallinen puoli kehittyy.

Nykyään käytän ruotsia enemmän myös virallisissa tilanteissa, jotka olen aiemmin selvittänyt englanniksi. Joskus saatan toki vaihtaa kielen englantiin, jos en yksinkertaisesti jaksa yrittää solkata ruotsia – toisinaan tekee mieli heittää merenpohjaan koko ruotsin kieli ja muuttaa johonkin Jämsään suomea puhumaan. Yhä usemmin kuitenkin valitsen ruotsin myös hankalissa tilanteissa, ja yhä useammin pääsen keskusteluissa loppuun asti ruotsiksi ilman vaihtoa englantiin turhautumisen seurauksena.

Läpimurto – pidin presentaation ruotsiksi!

Haluan myös ehdottomasti hehkuttaa teille asiaa, jonka itse miellän jonkin tasoiseksi läpimurroksi ruotsin kielen kanssa. Pidimme töissä yhtenä päivänä presentaatioita muille tiimeille. Esitysten diat olimme tehneet englanniksi, koska ne lähtivät laajempaan käyttöön, mutta muut tiimistämme puhuivat omat osuutensa ruotsiksi. Mulla oli kolme osuutta presentaatioissa. Ensimmäisen esiinnyin englanniksi. Huomasin kuitenkin puheeni takeltelevan jatkuvasti, sillä kun kaikki ympärillä puhuvat sinulle vierasta kieltä, on vaikeaa puhua itse toista kieltä, joka on myös vieras kieli. Saatteko kiinni, mitä tarkoitan? Ruotsinkielisessä ympäristössä mun on helpompi puhua ruotsia, vaikka englanti onkin mun vahvempi kieli. Presentaatiota pitäessäni tunsin olevani aivan sormi suussa englannin lausumisen ja kieliopin kanssa.

Päätin siis todellakin ylittää itseni ja vedin kaksi seuraavaa osuuttani täysin ruotsiksi, tietysti joitain lainasanoja englannista hakien, kuten aina puhuessani ruotsia. Mutta mä tein sen! Jännitän muutenkin esiintymistä ihan hurjasti ja vieras kieli, joka oli suurimmalle osalle paikalla olijoista äidinkieli, ei lieventänyt hermostuneisuuttani pätkääkään. Jo se, että ylipäätään uskalsin puhua ruotsiksi esitelmäni, oli mulle todella iso askel ja henkinen rimanylitys. Tilannetta ainoastaan paransi se, että sain hurjasti positiivista palautetta suorituksestani jälkikäteen – muut kuulemma ihan ymmärsivät, mitä tarkoitin, haha. Ai että, tuntuu kyllä mahtavalta läpimurrolta ruotsin kielen kanssa!

Suomenruotsalaisen aksentin hienovaraista häivyttämistä ja kieliopin parantamista

Nyt mulla tuntuu olevan hyvä ote ruotsin kielestä ja haluan myös kovasti sitä käyttää, jotta kielitaito pysyy yllä. Vaikka koenkin puhuvani ja nimenomaan tuottavani tekstiä ja puhetta sujuvasti ruotsiksi, on mulla edelleen kieliopin kanssa haasteita. Pitäisi varmaan ottaa joku seiskaluokan ruotsin kirja käteen ja päntätä uudelleen niitä perusasioita, jotka ovat päässeet unohtumaan. Konsukiepre on edelleen muistissa, mutta en tiedä enää minkä kanssa se kuuluu yhteen. Opettelen edelleen laittamaan verbiä päälauseessa toiseksi sanaksi, ja olemaan aloittamatta lauseita ’men’ sanalla, joka sotkee koko sanajärjestyksen. Kirjoitan myös usein vieläkin det låtar bra, vaikka oikea muoto olisi tietenkin låter. Tällaisia pieniä asioita on vielä paljon opeteltavana. Kuten sanottu, puhumista ne eivät haittaa, mutta kirjoittaessa kieliopin kanssa tulisi olla tarkempi. Myös sanavarastoa olisi hyvä laajentaa – ehkä pitää kaivaa taas Duolingo esiin puhelimen sovellusviidakosta ja jatkaa treenailua sanaston suhteen.

Yksi mun eniten työstämäni asia on ehdottomasti aksentti. Suomenruotsin aksentti on todella erottuvaa ja nykyään en voi olla huomaamatta sitä jo kaukaa, jos joku sattuu suomalaisella aksentilla jossain puhumaan. Yritän määrätietoisesti päästä omasta aksentistani eroon, ja vaikka edelleen jokainen ruotsalainen kuulee puheestani oudon vivahteen, puhun jo paljon sujuvampaa riikinruotsia kuin pari vuotta sitten. Joku saattaa miettiä, miksi suomalaisesta aksentista on tarve edes päästä eroon, mutta mulle se on jollain tapaa tärkeää. Ulkomaalaisena olen muutenkin aina erilainen, joten paikallisten aksentin omaksumalla voi tietyllä tapaa kuulua paremmin joukkoon.

Treenailen itsekseni ääneen supisemalla aina sitä maailman vaikeinta sju-äännettä – miten riikinruotsalaiset osavatkin sanoa sen niin hienona hjuu-puhalluksena!? Tuntuu, ettei mun kieli tule ikinä taipumaan samaan, kun koko suomen kielestä ei vastaavaa äännettä löydy. Muutenkin tuntuu, että jotkut äänteet ovat juuri siitä syystä hankalia, ettei suomessa löydy juurikaan kirjoitusasusta poikkeavia äänteitä muutaman ng-äänteen ja vastaavien lisäksi. Tähän liittyen: mun ruotsin kielen inhokkiarkisana on ehdottomasti numero 27. Sen lausuminen on vaan pelkkää puhaltamista.

Tästä tulikin nyt pitkä pätkä kuulumisia kirjotettua, ja tuntuu, että olisi voinut enemmänkin jatkaa. Mun mielestä vieraan kielen oppimiseen liittyvät aiheet ovat aina todella mielenkiintoisia – kiinnostaako teitä kuulla vähän säännöllisemmin kielikuulumisia? Saa jatkaa aiheesta keskustelua kommenttikentän puolella. 🙂