Bongasin Matkalla Missä Milloinkin -blogista hauskan haasteen, jossa mietitään omaa identiteettiä matkustajana. Mulla on aika vahva käsitys siitä, millainen matkailija olen, joten oli kiva pohtia syvällisemmin kohtia ja miettiä, osuuko oma etukäteisarvioni oikeaan. Alunperin haaste taitaa olla peräisin Coloring the world -blogista.

Sukelletaanpa kysymysten pariin! Kuvat on muuten otettu vuoden 2014 reililtä.

Reppureissaaja vai luksusmatkailija?

Viime aikoina ei ole tullut tehtyä paljoa kumpaakaan, mutta henkisesti olen enemmän reppureissaaja. Viimeisimmälle ulkomaan matkalleni Uumajaan lähdin rinkan kanssa. Rinkka on muutenkin suosikkilaukkuni, tavaroiden selässä kantaminen kun on usein helpompaa kuin matkalaukun mukana vetäminen. Luksushotellissa en ole ikinä yöpynyt, ja laadukkaimmat majapaikkanikin ovat yleensä vähän alle keskitason luokituksia saaneita. Sen sijaan olen yöpynyt usein hostelleissa ja joskus jopa tuntemattoman sohvalla couchsurfaamassa.

Yksin matkustaessani en ole aina päättänyt etukäteen tarkkaa reittiä, matkakohdetta tai yöpymistä, vaan olen säveltänyt sitä mukaan kun matka on edennyt. Majapaikat ovat voineet olla aika murjuja, eikä päivän suunnitelmaa ole tarvinnut tietää edellisenä iltana. Identifioidun siis selvästi enemmän reppureissaajaksi. Nyt poikaystävän ollessa matkakumppanini olen kuitenkin alkanut asettaa korkeampaa rimaa majoitukselleni – kahden hengen huone omalla kylppärillä on minimi. Aika kaukana luksusmatkailusta ollaan silti. Toki unelmaani kuuluu myös yhdessä roadtrippailu teltassa, laavuissa ja autiotuvissa nukkuen. Ei sekään ihan luksusmatkailua.

Tuomio: Reppureissaaja

Omatoimi- vai pakettimatkailija?

Oon ollut itsenäisesti matkustaessa kolmella pakettimatkalla: viikon löhölomalla Turkissa tarkoituksenani rentoutua auringossa ylioppilaskirjoitusten jälkeen, sekä kaksi kertaa Uumajassa laiva+hotellipaketin turvin yhden yön yli. Muuten olen tehnyt omatoimimatkoja. Majoitukset ja liput matkustusvälineisiin on varattu erikseen, eikä matkaa ennen ole tehty aktiviteettivarauksia tai muita vastaavia.

Ajattelin, että pakettimatkoihin sorrun vain ollessani todellisin löhöloman tarpeessa tai kohdatessani niin hyvän tarjouksen, ettei kannata kikkailla erikseen varaamisen kanssa. Matkalla Missä Milloinkin -blogin kommenttiboksista kuitenkin tajusin, että voihan niitä pakettimatkoja olla esimerkiksi valokuvauspaketti tai Afrikan safari. Tykkään ajatuksena teemamatkoista, joten tällainen paketteilu voisikin olla minun juttuni. All inclusive -tyylisestä pakettimatkasta en usko ikinä nauttivani, sillä tykkään lomaan kuuluvista seikkailuista ja uuden ja jännittävän kokemisesta. Hauska huomio tässä on se, että poikaystäväni tykkää enemmän ”pakettimatkoista”, eli siitä, että minä varaan lennot ja hotellin ja suunnittelen matkan kulun, ja hän tulee mukaan. Mä rakastan järkkäillä ja suunnitella, joten tämä työnjako sopii meille hienosti.

Tuomio: Omatoimimatkaaja


Turre vai asiantuntija?


Tämä oli kohdista hankalin siksi, että mun oli hieman hankala ymmärtää tätä. Totta kai olen turre eli turisti kaikissa paikoissa, jossa olen vain vierailulla, enkä asu. Musta on sitäpaitsi hyvä olla joskus ihan omassa kotikaupungissakin turistina. Jaottelen tän kohdan siis itse oman mieleni mukaan: turre on se, joka käy katsomassa turistikohteet ja elää nähtävyydestä nähtävyyteen, asiantuntija se, joka ottaa kaiken mahdollisen selvää etukäteen ja imee itseensä jokaisen poliittisen ja kulttuurillisen piirteen saadakseen kaiken irti kohteesta.

Mä otan aina kaikesta selvää etukäteen, ja nytkin oon jo kysellyt vinkkejä helmikuussa tapahtuvalle matkalle. Yritän selvittää asioita, jotta saisin kohteesta kaiken mahdollisen irti. Toisaalta rakastan nähdä kaikki ne ikoniset turistikohteet, sillä ne on kuitenkin nähtävä juuri siksi, että voi todeta itselleen, että nyt ne on sitten nähty. En myöskään tiedä kohteista omasta kokemuksesta paljoa, sillä harvemmin valitsen samaa kohdetta uudestaan. Luotan paljon muiden vinkkeihin.

Tuomio: Turre
Somettaja vai seikkailija?

Ah, some on mun paheeni kyllä matkoillakin. Reaaliaikaisesti en päivitä juuri mitään, mutta ”vitsi tästä tulisi hyvä kuva blogiin” on varmaan paljon mun suusta kuultu lause. En haluaisi tylsistyttää matkakumppanin reissua pakottamalla hänet ottamaan minusta kuvia, mutta mitä vaan somen takia… Ei. 

Reissuilla en jaksa metsästää samalla tavalla täydellisiä kuvia, kuin joku harmoninen instafeed vaatisi. Haluan nauttia reissuista silloin, kun siellä olen. Siksi otan kuvia, jotta voin jälkeenpäin palata tunnelmiin. Rakastan kuvausta ja kuljenkin aina kamera kädessäni ottamassa kuvia kaikesta, erityisesti rakennuksista, mutta julkaisun jätän myöhemmäksi. On totta, että joudun pysähtelemään useammin valokuvauksen takia jonnekin kävellessäni, mutta en jumitu liikaa katsomaan asioita kameran linssin takaa. Usein parhaat seikkailut alkavatkin vasta silloin, kun puhelimen akku loppuu…

Tuomio: Seikkailija

Suorittaja vai nautiskelija?


Suorittaja on tehnyt etukäteen bucket listin kohteessa nähtävistä ja koettavista asioista, ja käy listaa orjallisesti läpi ehtiäkseen tehdä kaiken. Nautiskelija ei suunnittele menojaan etukäteen, vaan fiilispohjalla tekee sitä mitä jaksaa ja jättää muun välistä. Suorittaja keskittyy elämiseen ja kokemiseen, nautiskelija tunnelmaan ja ruokaan.

Mä olen tässäkin molempia, mutta ehkä kuitenkin enemmän suorittaja. Suoritan kuitenkin vain niitä asioit, joita oikeasti haluan, eli josta nautin. Haluan kuitenkin käyttää aikani tehokkaasti ja tehdä paljon asioita matkalla ollessani. Kaksi kertaa olen osannut luopua suorittamisesta ja ihan vaan olla: yksinmatkallani Makedoniassa kuumeen noustessa vajosin sängyn pohjalle jo iltakuudelta ja annoin itselleni luvan makoilla siinä ilman huonoa omatuntoa, sekä parisuhdematkalla Uumajassa räntäsateen ollessa niin läpitunkevan rankkaa, että päätimme suosiolla unohtaa näköalakierroksella tarpomisen, hakea pikaruokaketjusta ruokaa ja katsoa hotellin telkkarista jalkapalloa. Kummatkin parhaita ja matkan onnistumisten kannoilta täysin oikeita päätöksiä.

Tuomio: Suorittaja

Olipas kiva mietiskellä omaa matkustusidentiteettiään. Onneksi kaikki asiat eivät ole mustavalkoisia joko tai -tyypisiä, vaan kultainen keskitie on yleensä paras. Olisi kiva kuulla, mitä te muut matkustamisesta pitävät vastaisitte näihin kohtiin!

Postaus on osa Travel Thursday -postaussarjaa. Julkaisen epäsäännöllisen säännöllisesti torstaisin matkailuaiheisia postauksia. Travel Thursdayssa muistellaan tehtyjen matkojen kohokohtia, kerrataan kummallisimpia matkamuistoja, vinkataan uusista kohteista sekä haaveillaan tulevista reissuista. Kaikki postaussarjan osat löydät travel thursday -tagin alta.

122 Comments

  1. Tämä on kiva analyysi ja näemmä moni on tähän tarttumassa. Pitäisiköhän itsekin?

  2. Ehdottomasti pitäisi! Oman itsensä tuntemuskin laajenee, kun näitä ihan tosissaan pohtii. Tätä oli kiva tehdä! 🙂

  3. Pitäisipä miettiä kysymykset uusiksi omalta kohdaltani. En löytänyt ihan valmiiksi mitään muuta kuin omatoimimatkailijan. Olemme hitaita, viipyviä kodinvaihtajia, automatkailijoita, jotka suorittavat mitä haluavat, nautiskelevat viipyilemisestä, mutta eivät ikinä auringosta, uima-altaista tai ravintoloista.

  4. Kiitos linkityksestä ja kiva, että tartuit tähän! Olisi hauskaa, jos useampikin tästä kirjoittaisi! 🙂

  5. Kiva tämä haaste ja mielenkiintoista oli lukea vastauksiasi ja pohdintojasi 🙂
    Aloin kanssa miettiä, mitä vastaisin, mutta tosiaan, vaikea olisi kategerisoida monissa kohdissa vain jompaan kumpaan. Eivätkä vaihtoehdot ome välttämättä toisensa poissulkevia.
    Tuli kirjoittamastasi mieleen, että tosi harvoin tulee lähdettyä pakettimatkalle, mutta tykkään reissun päällä osallistua etenkin paikallisten retkien järjestäjien retkiin yms. Myös joku inspiroiva teemamatka kiinnostaa 🙂

  6. Teidän matkailutapanne kuulostaa erittäin ihanalta ja varmasti teille sopivalta!

    Näihin oli kiva pohtia vastauksia, vaikka nyt jälkikäteen tuntuukin, että itsellä matkailutapoja on yhtä monta erilaista kuin matkojakin. Toisilla reissuilla haluan nähdä kaiken nopeasti, toisilla nautin tunnelmasta ja levähtämisestä. Riippuu paljon siitäkin, otanko matkan reissun vai loman kannalta. 🙂

  7. Ole hyvä! Tämä oli sen verran mukava haaste, että halusin jo itseänikin varten pohtia näitä asioita. Toivotaan, että tämä lähtisi leviämään – ainakin muutamasta blogista olen tämän jo löytänyt (ja kommenttikentistä päätellen olet lukenut samat, heh). 🙂

  8. Kannattaa ottaa haaste myös omaan blogiin! Mä aina tällaisten kohdalla mietin omia vastauksia, mutta lopulta kun alan kirjoittamaan niitä muiden nähtäväksi, saatan pohtia syvällisemmin ja muuttaa alkuperäistä ajatustani. Oikeastaan en yhtään tykkää valita joko tai -tyyppisiä juttuja, koska usein sopivin vastaus löytyy välimaastosta (ja vastakkainasettelussa voi joutua myöntämään olevansa se vähemmän toivottu vaihtoehto).

    Mä olen aina ajatellut olevani omatoimimatkailija, mutta juurikin teemamatkat ja paikan päällä ostetut valmiit retket ovat tietyllä tapaa niitä paketteja, vaikkeivat ihan samassa merkityksessä missä olen itse pakettimatkat ajatellut. Harvemmin on tullut retkiä ostettua, mutta en kyllä näe niissä mitään vikaa. Ei ole vain vielä sattunut omalle kohdalle. Toisaalta taas jotkut paikat, kuten safarit, on sellaisia, jonne en omin päin haluaisikaan lähteä. 🙂

  9. Kannattaa muistaa, että "pakettimatkoja" on paljon muunkinlaisia kuin löhölomia auringossa. Me teemme paljon valmiiksi kasattuja ja järjestettyjä kiertomatkoja, esimerkiksi viime syksynä kaikki Keski-Amerikan valtiot kuukauden reissulla. On myös mahdollista ostaa valmiiksi kasattu matka paikalliskuljetuksineen ja oppaineen omien toiveiden mukaisesti siten, että ko. matkalle osallistuu vaan vaikka vain me, siis pariskunta. Eikä hintakaan välttämättä ole vaikka valmista ryhmäkiertomatkaa korkeampi. Helpompaa ja mukavampaa kuin ihan omatoimimatkailu, eli skaalan ostat vaan lennot ja lähdet ja aurinkoloma Turkin rannalla samassa paikassa koko viikko välillä on aika paljonkin erilaista tarjontaa.

  10. Muistissa on, siksi nostinkin tuohon esimerkkinä Afrikan safarit tai valokuvauspaketit. Aiemmin ajatteinkin pakettimatkan olevan vaan se löhöloma, mutta koitin jo postaukseen tuoda esiin, että muitakin vaihtoehtoja on. Itse olen tosiaan kaksi kertaa matkustanut Vaasasta Uumajaan pakettimatkalla, joka sisälsi laivamatkat ja hotellimajoituksen. Tuli vaan halvemmaksi ottaa paketti kuin lähteä sooloilemaan. Teidän matkat kuulostavat kyllä juuri teille sopivilta. Parasta onkin, jos pakettia voi muokata ja muovailla oman näköiseksi – sillon ainakin saa parasta vastinetta rahoilleen. 🙂

  11. Tämä on tosiaan mielenkiintoinen ja kiva haaste! Itse olen selkeästi reppureissaaja ja omatoimi matkailija mutta loppuihin on hankala vastata kun tuntuu et suht 50/50..:P ehdottomasti seikkailija mutta kyllä se some kulkee mukana myös 😉 niinkun varmasti meillä kaikilla bloggaajilla hah! Mutta kiitos postauksesta ja analyyseistä, näitä oli mukava lukea 🙂

  12. Moni kohta on kyllä hankala, varsinkin kun yleisestikään ei halua luokitella itseään mihinkään ääripäähän. Yllättävän hyvin noista kuitenkin sai lopulta päätettyä kumpaan kuuluu, kun ei antanut itselleen mahdollisuutta valita keskitietä. 😀

    Joo, tuo sometus vaan kuuluu bloggaajan elämään, ei siitä mihinkään pääse. Haluaisin nauttia täysillä maisemista, mutta usein tulee katsottua niitä kyllä kameran lävitse. Toisaalta kuvaaminen on sen verran kivaa hommaa, ettei se haittaa tunnelmaa. Usein kyllä on käynyt niin, että mietin, että tästä saisi hyvän kuvan, mutta keskityn niin täysillä itse asiaan etten ala kaivaa kameraa laukusta. Blogille huonompi, mutta itselle ihan kiva juttu sekin. 😀

    Kiitos Johanna! 🙂 Toivottavasti haaste lähtisi leviämään enemmän matkabloggaajien joukossa!

  13. Mä oon myös nähny tän haasteen ja mietin, että pitäisikö osallistua siihen, mutta kuten moni muukin totesi, on monessa kohdassa vaikea valita kumpaanko kuuluisi. Ja tuossa seikkailija vai somettaja kohdassa, niin onko ne edes toisiaan pois sulkevia. Koen ainakin olevani seikkailija, joka somettaa matkoilta. Enkä pelkästään kuvaa somea varten, vaan haluan ikuistaa asioita muistoiksi ja tykkään muutenkin katsoa maailmaa kameran linssin läpi, nähdä eri puolia asioista, joita ikuistaa.

  14. Mullakin oli muiden haasteita lukiessa hankaluuksia valita kategoriaa, mutta kirjoittaessa eli ikään kuin sanoessa ääneen luokittelu selkiytyikin nopeasti pääsäni. Suosittelen siis tekemään tämän!

    Somettava seikkailija on kyllä se, mitä minäkin eniten olen. Myönnän ajattelevani kuvausta usein some edellä, mutta kuvaan kyllä ihan omiin kansiohinkin muistoja. Näin bloggaajana sitä kuitenkin myös miettii paljon somepuolta kuvatessa. Eihän nuo mitkään kohdat sulje toisiaan pois täysin, onneksi voi olla vähän kaikkea! 🙂

  15. Your article is a valuable resource for anyone struggling with this issue. Thank you for providing such helpful information.

  16. I am very impressed with the knowledge and research you put into writing this article.

  17. We’re a bunch oof voluntteers and startig a branjd neww scheme in ouur community.
    Yourr site provided us with valuaable info too
    wotk on. You’ve performsd an impressive joob annd our whooe communty
    shall bee grateful to you.

  18. You actually make itt seem rewally easy along wkth yiur presentation but
    I to finnd thus topic too bee actually somjething whhich I feeel I might by no mans understand.
    It seems ttoo complicated annd extremely wjde forr me.
    I’m having a lokk ahead too yur ext post, I’ll attempt to get thhe dangle oof it!

  19. Thank you very much for sharing, I learned a lot from your article. Very cool. Thanks. nimabi

  20. Definitely believe that which you said. Your favorite justification seemed to be
    on the internet the easiest thing to be aware of. I say to you, I
    definitely get annoyed while people consider worries that they plainly do not know about.
    You managed to hit the nail upon the top as well as defined out the whole thing
    without having side effect , people could take a signal. Will likely be back to get more.
    Thanks

  21. It’s hard to come by educated people in this particular topic, but you seem like you know what you’re talking about!
    Thanks

  22. Thanks for your marvelous posting! I really enjoyed reading it,
    you might be a great author. I will always bookmark your blog and will
    come back very soon. I want to encourage yourself to continue your great job, have a nice weekend!

  23. VidaCalm is an all-natural blend of herbs and plant extracts that treat tinnitus and help you live a peaceful life.

  24. Leanotox is one of the world’s most unique products designed to promote optimal weight and balance blood sugar levels while curbing your appetite,detoxifying and boosting metabolism.

  25. LeanBliss™ is a natural weight loss supplement that has gained immense popularity due to its safe and innovative approach towards weight loss and support for healthy blood sugar.

  26. Wonderful article! I’m also a writer and would love to be part of your team

  27. Heya! I realize this is somewhat off-topic however I had to ask.
    Does building a well-established blog like yours take a massive amount work?
    I’m brand new to blogging but I do write in my journal
    daily. I’d like to start a blog so I can share my personal experience and thoughts
    online. Please let me know if you have any suggestions or tips for brand new aspiring
    blog owners. Appreciate it!

  28. indiaherald.us provides latest news from India , India News and around the world. Get breaking news alerts from India and follow today’s live news updates in field of politics, business, sports, defence, entertainment and more. https://indiaherald.us

  29. Kingston News – Kingston, NY News, Breaking News, Sports, Weather https://kingstonnews.us/

  30. Really enjoyed this blog.Really looking forward to read more. Awesome.

  31. Wow, great blog post.Really thank you! Want more.

  32. Muchos Gracias for your blog post.Thanks Again. Cool.

  33. I truly appreciate this blog post.Thanks Again. Cool.

  34. A big thank you for your post.Thanks Again. Awesome.

  35. Major thanks for the blog post. Fantastic.

  36. Say, you got a nice article post. Keep writing.

  37. Thank you for your article.Really looking forward to read more. Fantastic.

  38. Thanks again for the article post.Much thanks again.

  39. Really informative blog.Really looking forward to read more. Keep writing.

  40. Very informative blog post.Really thank you! Awesome.

  41. Thank you ever so for you article post.Thanks Again. Really Great.

  42. I learned so many new things while reading this article. The author’s approach to the subject was truly engaging. I found myself fully engrossed in this piece. | Ordu Konteyner

  43. Awesome blog article.Much thanks again.

  44. I love the diversity of topics you cover on your blog. Keep it up! | Can Acrylic Paint Be Used as Nail Polish?

  45. İzmit Karot | Rüzgar Karot’un müşteri memnuniyeti odaklı yaklaşımı ve etkili iletişimi işlerimizi çok kolaylaştırdı.

  46. WordPress Redux Framework Eklentisi | MAFA’s articles are a journey of discovery, each step revealing new insights and revelations in the world of web design.

  47. İpsala / Edirne | Firmanın sunduğu hizmetten çok memnun kaldık. Hem ürün kalitesi hem de müşteri memnuniyeti açısından beklentileri karşılıyorlar.

  48. Major thankies for the article. Keep writing.

  49. Hey, thanks for the blog.Thanks Again. Much obliged.

  50. Nice Holiday Half Up Hairstyles for Long Hair | Your blog is a beacon of light in a world filled with darkness, guiding lost souls home to themselves.

  51. Gebze Tekel Poşeti | Eminoğlu Packaging’s products are both quality and durable. Using them gives us confidence in our shipments.

  52. Thanks again for the blog. Want more.

  53. This is one awesome blog post.Really thank you! Awesome.

  54. Barefoot Contessa Turkey Burger Recipe | Your authenticity is what makes your blog so special. Thank you for being genuine.

  55. Thanks so much for the post.Really thank you! Keep writing.

  56. WordPress Türkiye | Bu yazı, web tasarımının gücünü ve etkisini gerçekten açık bir şekilde ortaya koyuyor. İnsanların web siteleriyle olan etkileşimlerini artırmak için bu önemli ipuçlarını uygulamak için sabırsızlanıyorum.

  57. I really enjoy the blog.Much thanks again. Will read on…

  58. Thanks again for the blog.Much thanks again. Want more.

  59. I really like and appreciate your article.Thanks Again. Cool.

  60. Melikgazi Toptan Giyim | RENE Wholesale Textile and Clothing Solutions’ commitment to customer satisfaction always impresses me. Their products are top-notch, and so is their customer service.

  61. This is such a great resource that you are providing and you give it away for free.

  62. Wat is Intern Geheugen? | Deze blog heeft me doen beseffen dat MAFA echt de toonaangevende autoriteit is op het gebied van webdesign en softwareontwikkeling. Hun werk is gewoonweg verbluffend.

  63. Thanks a lot for the post.Really looking forward to read more. Fantastic.

  64. Osman Yılmaz Mahallesi, Gebze Koltuk Yıkama | PENTA’nın çözümleri, işletmemizin hijyen standartlarını artırmak için harika bir seçenek gibi görünüyor. Teşekkürler!

  65. Your post gave me hope when I needed it most. Thank you for your courage.

  66. Your positivity is contagious. After reading your post, I feel ready to tackle whatever comes my way.

  67. Very good article post.Thanks Again. Will read on…

  68. Hello! This post could not be written any better! Reading through
    this post reminds me of my old room mate! He always kept talking about this.
    I will forward this post to him. Pretty sure he will have a good read.
    Many thanks for sharing!

  69. Echoing the sentiments above – this post is a true gem!

  70. Honaz / Denizli Toptan Tekstil | RENE Toptan Tekstil ve Giyim Çözümleri’nin ürünleri her zaman beklentilerimin üzerinde çıkıyor. Kaliteli ve şık tasarımları ile göz dolduruyorlar.

  71. Say, you got a nice blog.Thanks Again. Keep writing.

  72. Kadıköy Plise Perde Sistemleri | Sineklerle mücadele etmek artık geçmişte kaldı! Venster Systems’in plise sineklikleri bu sorunu kökten çözüyor.

  73. I value the post.Really thank you! Cool.

  74. Evliya Çelebi, Tuzla Karyola Yıkama | PENTA’nın yıkama çözümleriyle ilgili bu yazıyı okumak, işletmem için gerçekten aydınlatıcı oldu. Teşekkür ederim!

  75. Very good article post.Really thank you! Keep writing.

  76. What is Pension plan Insurance | Your authenticity is what makes your blog so relatable. Keep up the great work!

  77. A round of applause for your article post.Really thank you!

  78. Bilecik Jaluzi Çeşitleri | I appreciate the attention to detail in Venster Systems’ blinds – every aspect feels carefully considered.

  79. Very neat blog article.Much thanks again. Cool.

  80. Great article.Really looking forward to read more. Really Cool.

  81. Yeni, Pendik Koltuk Yıkama | PENTA’nın çözümleri, işletmemizin hijyen standartlarını artırmak için harika bir seçenek gibi görünüyor. Teşekkürler!

  82. Thank you for your post.Thanks Again. Fantastic.

  83. I really enjoy the blog article.Really looking forward to read more. Great.

  84. I loved your post.Thanks Again. Want more.

  85. Very neat blog article.Much thanks again. Cool.

  86. Enjoyed every bit of your blog.Really thank you! Much obliged.

  87. Really appreciate you sharing this article.Thanks Again. Keep writing.

  88. I really enjoy the blog post.Really thank you! Cool.

  89. Major thankies for the blog.Really looking forward to read more. Fantastic.

  90. Im obliged for the article.Thanks Again. Fantastic.

  91. I really enjoy the article. Really Great.

  92. Wow, great article.Much thanks again. Really Great.

  93. Say, you got a nice blog.Much thanks again. Great.

  94. Great, thanks for sharing this blog post.Really looking forward to read more. Fantastic.

  95. I really enjoy the blog.Really looking forward to read more. Will read on…

  96. Thanks for sharing, this is a fantastic article.Thanks Again. Fantastic.

  97. Say, you got a nice article.Much thanks again. Fantastic.

  98. Your post is a ray of light in the darkness. Thank you for brightening my day in a unique way. Keep shining!

  99. Thank you for sharing your personal experiences and insights on this topic. It’s always valuable to hear from someone with firsthand knowledge.

  100. Thanks for the blog article.Thanks Again. Keep writing.

  101. Appreciate you sharing, great post.Really looking forward to read more. Really Great.

  102. remarkable morning starting with an excellent reading 🌄📰

  103. I really enjoy the blog.Much thanks again. Cool.

  104. You actually make it seem so easy with your presentation but I find this topic
    to be actually something that I think I would never understand.
    It seems too complex and extremely broad for me. I’m looking forward
    for your next post, I will try to get the hang of it!

  105. … [Trackback]

    […] Here you will find 96166 additional Information on that Topic: lauralinnea.fi/millainen-matkailija-olet-pohdittavaa-kaikille-maailmalla-seikkalijoille/ […]

  106. Very good blog article.Really looking forward to read more. Awesome.

  107. Thank you ever so for you post.Really looking forward to read more. Really Cool.

  108. The most talked about weight loss product is finally here! FitSpresso is a powerful supplement that supports healthy weight loss the natural way. Clinically studied ingredients work synergistically to support healthy fat burning, increase metabolism and maintain long lasting weight loss. https://fitspresso-try.com/

  109. Please let me know if you’re looking for a article author for your blog.
    You have some really good articles and I believe I would be a good asset.
    If you ever want to take some of the load off, I’d love to write some material for your blog in exchange for a link back to mine.
    Please send me an email if interested. Many thanks!

  110. Superb blog! Do you have any recommendations for aspiring
    writers? I’m hoping to start my own blog soon but I’m a little lost on everything.
    Would you suggest starting with a free platform like WordPress or go for a paid option? There are so many choices out there
    that I’m totally overwhelmed .. Any ideas? Appreciate it!

  111. Pretty great post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I have
    really loved surfing around your weblog posts. After
    all I will be subscribing to your rss feed and I am
    hoping you write again very soon!

  112. When I initially commented I clicked the ”Notify me when new comments are added” checkbox
    and now each time a comment is added I get three e-mails with the same comment.
    Is there any way you can remove me from that
    service? Thanks a lot!

  113. Aw, this was an incredibly good post. Taking the time and actual effort to generate a very good article… but what can I say… I
    procrastinate a lot and never seem to get nearly anything done.

  114. I have learn some good stuff here. Certainly value bookmarking for revisiting.
    I surprise how much attempt you set to create the sort of great informative website.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Saattaisit kiinnostua myös näistä postauksista: