Päiväretki Wieniin

Heinäkuisella viikon Eurooppa-lomallani vietin suurimman osan ajastani Bratislavassa, josta oli hyvin helppo käydä päiväreissulla naapurissa Wienissä, Itävallan pääkaupungissa. Näiden kaupunkien välillä on helppo matkustaa niin junalla kuin bussillakin. Itse valitsin matkustusmuodoksi suosikkini eli Flixbussin. Menomatkasta taisin pulittaa 5 euroa ja paluusta 9 euroa – kalliiksi päiväreissu ei siis tullut. Matkaan kaupunkien välillä kului reilu tunti.

Kuten kuvista näkyy, ensikosketukseni Wieniin oli hyvin märkä. Saapuessani kaupunkiin vettä tuli taivaalta kuin saavista kaatamalla, ja keskustassa ihmiset minä mukaanlukien säntäilivät rankkojen kuurojen alta juosten suojaan lähimpiin sisätiloihin. Itse otin turvapaikaksi myös lähimmän auki olevan oven, joka paljastui apteekin sisäänkäynniksi. Siellä sitten apoteekkareiden kanssa pyörin ensimmäiset viisitoista minuuttiani Itävallassa paossa sitä minimonsuunia, joka taivaan valloitti.

Hetken päästä kuitenkin sade hellitti ja ilma alkoi muuttua ihan mukavaksi auringon vallottaessa yläilmat. Aloitin Wieniin tutustumisen kiertelemällä keskustan katuja ympäri ämpäri ja ihastellen arkkitehtuuria. Täytyy myöntää, että eksyin noille kaduilla useampaankin kertaan, kun kaikkien talojen nurkkaukset näyttivät niin samoilta keskenään. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä kuten arvata saattaa, olin niin niskat kipeänä hienoja rakennuksia tuijottamassa, etten edes huomannut pyöriväni ympyrää. Rakastan kaunista arkkitehtuuria! Wienin keskusta-alueella oli mielestäni hienostunut fiilis. Ympäröivät rakennukset olivat vanhan ja arvokkaan näköisiä. Toisin kuin Bratislavassa, jossa mielestäni huokui joka puolella rentous, oli Wienin ytimessä enemmän korrektimpi tunnelma. En tiedä, johtuiko se vaaleansävyisistä, korkeista kivirakennuksista vai yksinkertaisesti siitä, että sadekuurojen jälkeen kaduille ei ollut kerennyt kokoontua vielä porukkaa hengailemaan. Ydinkeskustan ulkopuolella taas alkoi näkymään vähän vihreääkin, ja tunnelmakin tuntui rennommalta.

Aikani keskustan kulmia tutkittuani päätin lähteä katsomaan sitä ainoaa nähtävyyttä, jonka oikeasti halusin nähdä – yllä olevassa kuvassa olevaa Hundertwasserhausia. Kuvan nähtyä ei varmaan tarvitse kahdesti miettiä miksi, varsinkin jos on lukenut täältä mun miljoona tsiljoona kertaa mainitsemani rakkauden värikkäisiin taloihin. Hundertwasserhaus ei tässä suhteessa todellakaan ollut pettymys, sillä hullunkurisen näköinen talo oikein usutti ottamaan itsestään kuvia joka kulmasta ja tuijottelemaan pieniä yksityiskohtia. Talo sijaitsi noin parinkymmenen minuutin kävelymatkan päästä keskustasta.

Kohteessa käytyäni päätin sulkea karttasovelluksen ja suunnistaa valikoivasti toimivan suuntavaistoni kanssa takaisin keskustaan hieman eri reittejä, mitä olin tulomatkalla kävellyt. Halusin meinaan nähdä mahdollisimman paljon muutakin, kuin niitä vaaleasävyisiä pytinkejä. Ja niitä kyllä löytyikin, vaikka tähän postaukseen ei tainnutkaan värikkäitä kuvia kovin montaa valikoitua, niitä sitten lisää toisessa postauksessa. Takaisinpäin tallustellessani kulijn joen vartta pitkin nauttien vihreästä ympäristöstä ja vedestä, sekä tutkailin ulkopuolelta Haus Der Musikia. Olin liikkeellä lauantaipäivänä ja tuolloin kello alkoi olla jo sen verran paljon, ettei suurin osa kivan näköisistä paikoista ollut enää auki, valitettavasti. Halusin myös keretä viimeisiin bussiin ennen yöaikaa, joten en viitsinyt hirveän kauas lähteä seikkailemaan. Mun surullisenkuuluisalla matkustustuurillani varmasti koko liikenne olisi pysähtynyt niin, etten ikinä olisi ehtinyt viimeiseen bussiin Bratislavaa kohti, jonne vielä viimeiseksi yöksi olin suuntaamassa.

Keskustassa menin napsimaan vielä viimeiset kuvat postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyvästä Tuomiokirkosta. Mikä siinä muuten on, että aina noita isoimpia nähtävyyksiä kunnostetaan niin, että täydellisen esteettistä kuvaa on lähes mahdoton saada? Okei, tiedän vastauksen tuohon ja tyydyn siis ottamaan kuvia rempan alla olevista nähtävyyksistä. Viimeisen Itävallassa käyttämäni tunnin aikana halusin kuitenkin ehdottomasti tehdä vielä yhden asian, ja tuon Stephansdomin juurella oleva ravintolan ulkoterassi valikoitui täydelliseksi paikaksi suunnitelmani toteuttamiseen. Nyt voin meinaan vihdoin sanoa, että oon mä juonu viinii Wienissä. Eihän tuota tilaisuutta voinut jättää käyttämättä, varsinkin kun lasi puolikuivaa valkkaria maksoi sen kolme euroa. Nyt on taas yksi rasti matkustuksen bucket listaltani rustattu!

Viinilasin siemailun jälkeen hyppäsin metroon, joka kuljetti minut takaisin bussiasemalle. Puhelimen akun vedellessä aivan viimesiä laitoin viestiä Bratislavan ystävälleni, että tulossa ollaan, ja sanoin heipat Itävallalle. En todellakana nähnyt vielä kaikkea Wienistä, mutta tuolle kerralle ihan riittävästi. Mitään ei jäänyt siis hampaankoloon, mutta nähtävää jäi vielä uutta Wienin reissua varten, joka toteutetaan sitten jossain hamassa tulevaisuudessa. Voisin heittää Wienin olevan kiva viikonloppukohde, ja tykkäsin itsekin kaupungista. Lämpimämpi tunne jäi silti kyllä Bratislavasta. Jos noita kahta kaupunkia pitäisi vertailla, niin näin karkeasti heittäen sanoisin Wienin olevan modernimpi suurkaupunki ja Bratislavan pienempi mutta lämminhenkisempi symppiskaupunki. Onneksi rajanaapureiden pääkaupungit ovat niin lähellä toisiaan, että toisessa vieraillessa on helppo tsekata toinenkin kaupunki!

Mitäs te tykkäätte Wienistä, ja täsmääkö mun lavea arvioni kaupungista yhtään teidän kokemuksiinne?