Kävin tammikuun puolivälissä todella pitkästä aikaa laivalla, nimenomaan isolla risteilijällä. Laivalla ylipäätään olin tätä ennen käynyt viimeksi syksyllä 2020, kun muutimme Ruotsiin ja aloitimme muuttomatkamme laivalla Vaasasta Uumajaan. Isommalla risteilijällä (Suomen mittapuulla) taas olen ollut viimeksi syksyllä 2017, kun muutin Ruotsista takasin Suomeen. Pari viikkoa sitten edessäni oli kuitenkin pikavisiitti Turkuun, joten pääsin pitkästä aikaa Viking Linen kyytiin.

Turussa kasvaneena olen käynyt Viikarilla useita kertoja, enimmäkseen piknik-risteilyillä, mutta välillä muillakin. Tämän vuoksi Isabella ja Amorella tuntuvat hyvinkin tutuilta laivoilta – Grace puolestaan on  vähän harvinaisempaa herkkua meikäläiselle. Nyt laivakseni osui molempiin suuntiin Amorella, joka on muuten lopettamassa kulkunsa Tukholman ja Turun välillä. Eli jonkinlaisella jäähyväismatkalla nyt oltiin, tai ainakin viimeisillä reiteillä.

En tiedä, mikä oli syynä siihen, ettei Amorella tuntunut enää yhtä isolta ja monipuoliselta kuin aiemmin. Ehkä se, että olen kasvanut aikuiseksi, eikä mulla ole enää sitä samaa lapsen intoa suureen laivaan. Tai se, että matkustin yksin ja koko matkani luonne ei ollut hupimatka, vaan piipahdin Turussa hautajaisissa. Joka tapauksessa huomasin viihtyväni parhaiten hytissä itsekseni, vaikka kävinkin kyllä myös muualla kiertelemässä. Matkustustapana laiva on kuitenkin edelleen mulle mieleinen. Tykkään hitaasta liikkumisesta kaikessa kärsimättömyydessänikin, ja laivalla pääsee itsekseen vapaasti liikkumaan ja sänkyyn vetelemään tirsoja, toisin kuin esimerkiksi lentokoneessa.

Menomatka yölaivalla Turkuun

Lähdin matkaan torstai-iltana. Laiva lähti satamasta kahdeksalta, ja olin paikalla hyvissä ajoin puoli seitsemän aikaan. Check in sulkeutuu 10 minuuttia ennen laivan lähtöä, joten ilman autoa matkustavilla ei oikeasti ole vaatimusta olla niin paljoa aiemmin paikalla, mutta ajattelin korona-ajan rajoitusten aiheuttavan rutkasti tarkastuksia, jotka ruuhkauttaisivat mattimyöhäisiä. No, niistä ei ollut pelkoa. Esitin lähtiessä Suomen passiani virkailijalle ja vastalahjaksi sain hyttikorttini. Odotusaulassa oli noin kymmenen ihmistä. Tiskille jonotusta ei ollut lainkaan.

Itse laiva oli hämmästyttävän tyhjä. Arvioisin kyydissä olleen ehkä sata, maksimissaan parisataa ihmistä, jos sitäkään. Kävin karkkiostoksilla taxfreessä, jossa kuulutettiin suomeksi muistutuksia täydentää alkoholivarastoja joulun jäljiltä. Tervetuloa Suomeen. Hain yläkerran ravintolasta sämpylän. Ravintolan penkeillä istui joukko suomalaisia – heitä ei voinut olla kuulemmat. Railakkaat laulut nimittäin raikuivat pitkin käytäviä, kun runsaasti kuppia ottanut herrasväki hoilotti äänekkäästi Irwin Goodmania ja nahisteli keskenään niin ikään kovaan ääneen. Mua ei houkuttanut jäädä kuuntelemaan humalaisten juttuja, joten otin evääni mukaan ja siirryin hyttiin syömään.

Hytissä oli onneksi hiljaista, nukkumisen ainoa ongelma oli vain sängyn tärinän ja muutosta kipeytyneen selkäni yhdistelmä. Nukuin kuitenkin yllättävän hyvin. Aamulla kuulin hyttipuhelimestani hiljaisen herätyssävelen, ja ovella kävi vielä kaksi kertaa työntekijä koputtamassa ja raottamassa ovea sen verran, että pääsi huutamaan ”huomneta god morgon!” johon aina ylireippaana vastasin huomenta huomenta. En ollut tilannut herätystä hyttiini, mutta tämä tyyli tuntui ihan mukavalta, varsinkin kun itse puhelimeeni asettama herätys oli soinut jo aikoja sitten.

Turun satamaan saapuessani aamulla puoli kahdeksalta pääsin taas näyttämään passiani. Vartija kysyi lisäksi, olenko tehnyt testin tai onko mulla rokotustodistusta. Näytin covidbevisiäni ja pääsin tarkastuksesta läpi. Suomen kansalaisethan eivät tarvitse testiä tai rokotusta maahan saapumiseen, eli en tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos minulla ei olisi ollut näyttää todistusta. Minut kuiteknkin ohjattiin kävelemään oikeanpuoleista linjaa läpi ulko-oville – vasemmanpuoleisella linjalla oli koronatestauspiste, eli uskoisin, että sinne olisi käynyt kutsu tai käsky, jos todistetta ei olisi ollut.

Paluu päivälaivalla Tukholmaan

Paluumatka alkoi Turun satamasta klo 8.45. Tarkastukset myös siellä päässä sujuivat lähtiessä mallikkaasti ja nopeasti. Laivalla odottelin hetken muiden matkustajien kanssa hyttien siivousta. Takanani oli muutaman hengen suomalaisseurue, jotka eivät päässeet suosikkieni joukkoon. Mua nimittäin turhautti se, kuinka lähellä mua he seisoivat – epämukavan lähellä, vaikka ei olisi edes pandemiaa. Mutta lähelle piti tunkea, että pääsee varmasti ensimmäisenä hyttiin. He myös kommentoivat turhautuneesti siivousta (”sanotaan, että voidaan imuroida ite hytti nii päästään jo sinne!”) sekä siivoojia (”onpas taas tosi suomalaisen näköistä porukkaa”). Kuuntelin ihokarvat pystyssä, että jatkuvat jutut rasistiseen suuntaan, mutta onneksi siivojien kansalaisuuden ja ulkonäöön kommentointi jäi siihen, ja narina jatkui enemmän siitä, että he ylipäätään joutuivat odottamaan siivouksen valmistumista. Eräs seurueen jäsenistä tosin kommentoi vielä muille, ettei suomalaisille kelpaa laivasiivoojan työ – arvailuksi jää, oliko se syy epämiellyttävästi alkaneen keskustelun tyrehtymiseen.

Laiva olisi satamassa vasta iltaseitsemän aikaan, joten aikaa Amorellan tutkimiseen riitti. Kävin tax freessä hakemassa viimeiset tuliaiset eli Fazerin karkkeja Tukholmaan. Kiertelin huvikseni ympäri laivaa katsomassa, miltä siellä näyttää. Ysikannen klubi oli kiinni, kasikannen ravintolassa oli tanssikielto. Muuten melko samanlaista kuin aina ennenkin, ihmisiä tosin oli huomattavasti vähemmän. Kävin syömässä ravintolassa eväitä ja ihastelin auringonlaskua. Päätin käydä haukkaamassa happea laivan kannella. Sun Deck oli viihtyisän näköinen – jos ei siis olisi ollut hyytävä tammikuu vaan mukavan kesäinen ilma. Ihmettelin siellä hetken menoa kovassa tuulessa ja nautin raikkaasta ilmasta.

Sisälle palattuani lähdin laskeutumaan rappuja alas, kun tajusin voivani todella huonosti. Huimasi, pyörrytti ja oksetti. Ihmettelin vähän, mistä tämä olo tuli, ja päätin levähtää rauhallisessa paikassa hetken. Pää huusi happea, joten kävin varovasti vielä kannella. Sen jälkeen oli pakko suunnata hyttiin lepäämään. Mysteerinen olotilani katosi pikkuhiljaa sängyssä levätessä, mutta vasta myöhemmin tajusin, mistä se saattoi johtua. Koko viikonlopun oli nimittäin kova tuuli ja myrsky Tukholmassa ja merireitillä Turkuun. Todennäköisesti kannella tuuli vaan vaikutti tasapainoelimeeni niin äkisti, että sisälle päästyäni olo heikkeni hetkessä. Loppulaivamatka menikin hytissä rauhottumassa ja odottamassa kotiin pääsyä.

Odottaessani laivan saapumista satamaan ja ovien aukeamista kuuntelin kuulutuksia, jossa matkustajia pyydettiin useaan otteeseen ottamaan esille maihinnousukorttinsa, henkilöllisyystodistuksensa sekä covidiin liittyvät todistukset. Pidin nämä kaikki helposti saatavilla, kun ovet aukesivat. Lähdin kävelemään pois laivasta toisena. Katsoin tarkkaan, että menin muiden kuin Ruotsin kansalaisten linjaa ja ei tullattavaa -linjaa pitkin. Tullin kohdalla oli kaksi virka-asuista henkilöä koiran kanssa. He ohjasivat minut kävelemään heidän ohitseen. Sen jälkeen ei näkynyt ketään muuta ennen kuin olin ulkona terminaalista. Mietin hetken, josko olisin kävellyt väärää reittiä ja vahingossa ohittanut poliisit, mutta yksinkertaisesti rajatarkastuksia ei (ainakaan mulle) ollut. Hauskaa, että Suomen päässä kysyttiin kaikki, ja Ruotsin päässä kukaan ei tiennyt mun saapuneen maahan. Uskon, että poliisit ovat terminaalissa vastassa satunnaisesti, vaikka eivät omalle kohdalleni osuneetkaan.

Miten koronatilanne näkyi laivalla?

Selkein asia oli se, että laivalla oli maskipakko kaikilla yli 12-vuotiailla. En ollut hoksannut varautua tähän, eikä mulla ollut omia maskeja mukana, mutta sain ostaa laivan respasta maskin hintaan 80 senttiä. Ei siis mikään järkyttävän suuri sijoitus. Lisäksi tosiaan yhdeksännen kannen klubi oli kiinni (en tiedä olisiko se avautunut myöhemmin illalla) ja kahdeksannen kannen ravintolassa lava oli suljettu tanssilta. Jokin toinenkin ruokapaikka oli suljettu pandemian vuoksi, mutta en oikeastaan ihan tiedä, mikä se edes oli. Amorellalta löytyi myös aika siisti ”nuorten huone”, mutta ilmeisesti sekin oli pandemian vuoksi suljettu. Mikään näistä ei vaikuttanut omaan olemiseeni, paitsi tietenkin maskipakko.

Onko laivalla matkustaminen ekologista?

Tätä mietin matkalla paljon. Juttelin aiheesta myös Instagram-stooreissa ja sain useita viestejä siitä, että Viking Line Grace olisi ekologinen laiva. Päätin, että perehdyn tähän joskus myöhemmin lisää. Laiva nimittäin olisi mukava kulkuväline esimerkiksi Tukholmasta Ahvenanmaalle tai Visbyhyn, tietenkin siis Turun lisäksi. Jotenkin tuntuisi turhalta kulkea noin lyhyet matkat lentokoneella, mutta en oikeasti tiedä, mkä olisi ekologisin tapa. Olisi kiva kuulla tästä lisää ja lähteä tutustumaan Viking Linen tai muiden laivayhtiöiden ympäristöystävällisyyteen enemmänkin.

Millaisia viimeaikaisia kokemuksia teillä on laivalta? Onko Punaiset laivat teille tuttuja vai onko jokin toinen laivayhtiö vielä tutumpi?