Hej på dig ja kivaa maanantaita! Ruotsissa on päästy viettämään pidennettyä viikonloppua, kun tänään eli maanantaina 6. kesäkuuta on Ruotsin kansallispäivä, joka on yleinen vapaapäivä. Pitkä viikonloppu on tuntunut ihanalta ja olen päässyt sen aikana kunnon kesäfiilikseen. Siihen toki on …
Matkustaminen
Maailman ainut fallologinen museo! / ISLANTI VLOGI 3
Moikka! Viimeinen Islanti-vlogi on nyt julkaistu YouTuben puolelle. Olen saanut kivasti muutamia palautteita teiltä videoista, kiitos ihan jokaisesta. Islanti-jutut jatkuu tästä eteenpäin vain kirjallisessa muodossa, sillä videot on nyt julkaistu. Videoiden on tarkoitus viedä enemmän fiilistelemään kohdetta ja blogipostausten on …
10 helppoa säästövinkkiä matkoille
Kaupallinen yhteistyö: Nordic Link Building Oy Matkustaminen on ainut asia, johon käytät rahaa ja tulet silti rikkaammaksi. Näin sitä sanotaan, ja vaikka allekirjoitan tuon ajatuksen täysin, kuluu matkustamiseen silti paljonkin sitä ihan oikeaa rahaa. Matkustin itse aiemmin aina todella pienillä …
Kultainen kierros ja islanninhevosten rapsuttelua / ISLANTI VLOGI 2
Heippa! Keskiviikon kunniaksi tarjoilen teille taas Islanti-maisemia videon muodossa. Julkaisin Islanti-vlogini toisen osan tänään YouTubeen. Tässä videossa käydään Kultaisella kierroksella eli Golden Circlelilla ja rapsutellaan ihania islanninhevosia. Toivottavasti tykkäätte myös tästä videosta. Islanti-vlogeja on tulossa vielä kolmas, jossa palataan taas …
Sininen laguuni ja revontuliretki / ISLANTI VLOGI 1
Heippa pitkästä aikaa! Blogin puolella on ollut vähän hiljaisempaa, mutta olenkin blogin kirjoittamisen sijaan pyrkinyt nyt valmistelemaan teille muutamaa videoa YouTuben puolelle. Lokakuisen Islanti-reissun loput postaukset odottavat vielä julkaisuaan, mutta ensimmäinen Islannin matkavlogi tulee tässä. Toivottavasti tykkäätte! Yritän nyt tosissaan …
Kokemuksia Viking Line Amorellalta korona-aikaan
Kävin tammikuun puolivälissä todella pitkästä aikaa laivalla, nimenomaan isolla risteilijällä. Laivalla ylipäätään olin tätä ennen käynyt viimeksi syksyllä 2020, kun muutimme Ruotsiin ja aloitimme muuttomatkamme laivalla Vaasasta Uumajaan. Isommalla risteilijällä (Suomen mittapuulla) taas olen ollut viimeksi syksyllä 2017, kun muutin …
Vuoden 2021 matkakooste – kaikki paikat joissa kävin
Matkakoosteen aika. Tänä vuonna varmaan aika monella muullakin matkakartta näyttää tavallista vuotta tyhjemmältä, vaikka pikkuhiljaa matkustamaan onkin päässyt vapaammin. Silti tämä vuosi on pitkälti vierähtänyt omalta osaltani Ruotsissa, varsinkin Tukholmassa. Kirjoitin alkuvuodesta matkahaaveista ja -suunnitelmista vuodelle 2021. Nyt kun listaa …
Kokemuksia matkustamisesta pandemian aikana (Islantiin ja Suomeen)
Sohaistaan vähän ampiaspesää ja puhutaan matkailusta pandemian aikana. Ja nimenomaan niistä jo tehdyistä matkoista, eli kyllä, olen matkustanut ulkomaille pandemian aikana. Olen itseasiassa jopa muuttanut ulkomaille pandemian pahimpana aikana, ilman rokotuksia. Mutta senhän te jo tiesittekin, joten keskitytään nyt matkustamiseen. …
Islanti ja Blue Lagoon – millainen kokemus on sininen kuuma lähde?
Islannin yksi kuuluisimmista ja suosituimmista nähtävyyksistä on Blue Lagoon eli Sininen laguuni. Lähellä Keflavikin lentokenttää sijaitseva kuuma lähde sinisellä vedellään houkuttelee turisteja, ja Blue Lagoon löytyy monen matkailijan Islannin bucket listalta. Myös me poikkesimme paikalla Islannin matkamme ensimmäisenä päivänä. Mutta …
Kuvasin vlogin Suomi-viikosta
Heippa ja kivaa viikonloppua! Kirjoitin jo aiemmin tunnelmia Suomi-viikosta, jota pääsin viettämään lähes vuoden tauon jälkeen. Kuvasin myös vlogia koko viikon ajan, ja lopputulos on nyt nähtävillä YouTubessa. Tästä eteenpäin lauantaisin tulee ainoastaan videopostauksia, ja kirjoitetut jäävät tiistaille ja torstaille. …