Asioita Suomessa, joita odotan innolla

Meinasin tehdä postauksen niistä asioista, joita Suomesta kaipaan. Mulla ei juuri nyt kuitenkaan oikeestaan oo ihmisiä lukuunottamatta mitään kauhean kova ikävä, joten en halunnut nimetä listaani kaipauksen mukaan. Vaikken täällä tunnu tarvitsevan oikeasti mitään multa tällä hetkellä puuttuvia asioita, oon varmasti ilonen päästessäni joidenkin tuttujen juttujen pariin kotimaassa. Tässä siis lista asioista, joista oon ilonen kun pääsen takaisin Suomeen, sillä tästä mun Kenia-asumisesta nää puuttuu kokonaan.

Ruisleipää ja ylipäätään kaikkea muuta leipä kun tää valkonen maissihöttö.
Kun vessa vetää itse itsensä vain nappia painamalla.
Oikeessa suihkussa käymistä ja saunomista.
Kun on mahdollisuus selata nettiä silloin kun haluaa ilman mobiilidatan kanssa värkkäämistä.
Pringlesejä ja salmiakkia.
Kun vessassa saa istua pytylle lattialla kyykkimisen sijasta.
Sitä yleistä turvallisuuden tunnetta, kun ei oo jatkuvasti alituinen pieni pelko takaraivossa oman turvallisuutensa puolesta.
Kun hampaat saa pestä sähköhammasharjalla käyttäen apuna lavuaaria ja hanavettä suihkun minikaivon ja pulloveden sijaan.
Kylläisyyden tunnetta ja sitä, kun ruoka on oikeasti hyvää.
Yksityisyyttä ja omaa rauhaa.
Oikeasti puhtaita hiuksia ja ihoa.
Kun ei tarvitse löytää koko ajan hiekkaa jostain vaatteesta tai petivaatteesta tai ruumiinosasta.
Kun saat kuunnella minkä tahansa kappaleen silloin kun tekee mieli. (ja tää ei ollu sitte spotify premiumin maksettu mainos…)

Iltaisin yksin liikkumista ulkona.
Ylipäätään seitsemän jälkeen illalla ulkona liikkumista.
Kun saat käydä kaupassa tai missä tahansa ilman ohikulkijoiden huutelua tai ylimääräistä huomiota.
Kun sääsken pistäessä ei tarvitse pelätä sen tartuttavan malariaa.
Kun ei tarvitse kuunnella lasten jatkuvaa itkua aamuseitsemältä.
Salilla käymistä ja lenkkeilyä.
Ympärillä olevien ihmisten keskusteluiden ymmärtämistä ilman, että jonkun täytyy aina tulkata ne englanniksi.
Kahvia. Pannukahvia, suodatinkahvia, kapselikahvia. Ihan mitä vaan kahvia
Tyynyn ja peiton kanssa nukkumista.
Kun ei tarvitse koko ajan miettiä, rikotko jotain kirjoittamatonta sääntöä tai käyttäydytkö tietämättäsi epäsoveliaasti, vaan tunnet kulttuurin tavat ja normit.
Vatsan toimimista normaalisti.
Kun kellään ei ole ennakkoluuloja sua kohtaan ihonvärisi takia, ja kukaan ei kiinnitä suhun vaaleuden takia jatkuvasti kovaäänistä huomiota tai ole tungetteleva.
Kun et oo mzungu vaan tunnet oikeasti täysin kuuluvasi joukkoon missä ikinä liikutkin.
Netflixin parissa rentoutumista.
Kun kaikki ei koko ajan yritä hyötyä susta rahallisesti tai ajattele sua tyhmänä turistina.
Ötökätöntä kotia.

Kun voit laittaa viestiä kavereille koska tahansa ja nähdä heidän vastauksensa heti.
Kun voit suhtautua ihmisiin perusluottavaisesti eikä sun tarvii koko ajan epäillä jonkun yrittävän kärttää sulta rahaa tai tekevän sulle jotain ihan oikeesti pahaa.
Uutisten lukemista ja Suomen sekä maailman tapahtumista perillä olemista.
Kun ihmisten kanssa keskustellessa et joudu tuskastelemaan hiljaa mielessäsi heidän kapeakatseisuutta ja suuren luokan tietämättömyyttä asioista.
Sitä, että ihmiset osaa sanoa mun etunimen oikein.
Aikatauluista kiinni pitämistä, tehokkuutta ja suunnitelmallisuutta.
Hyvää ruokaa.
Valoisia kesäiltoja.
Kun ei tarvitse pelätä yöllisiä ääniä ja herätä monta kertaa yön aikana niihin epämääräisyyksiin, tai vaihtoehtoisesti muslimien rukouskutsuun.
edit: ja tietty käsien pesua! Niin harvinaista herkkua täällä, että tottumuksseltaan meinas jo unohtua…

Siinä listattuna muutamia juttuja.  Osa noista on aika arkipäiväsiä, ja toivonkin vähän salaa, että jokanen teistä pysähtyis ens kerralla näitä asioita tehdessään miettimään. Arvostamaan sitä, että noi asiat on mahdollista ja muistamaan, ettei se todellakaan oo itsestäänselvyys. Täällä mä oon oppinut arvostamaan oikeasti monia asioita entistä vahvemmin. Vaan siksi, että oon sattunut syntymään suomalaisille vanhemmille, oon etuoikeutettu moniin asioihin joista esimerkiksi kenialaiset ei välttämättä koskaan pääse nauttimaan. Mä en oo syntyessäni ollut yhtään parempi ihminen kun ykskään kehitysmaahan syntyvä lapsi, mutta silti mulle on suotu paljon paremmat lähtökohdat elämään. Mä en enää halua olla kiittämätön tai valittaa turhasta. Mä haluan auttaa niitä, joille on käyny huonompi tuuri ja joutuu nyt sen takia elämään huonoissa olosuhteissa. Kaikki ei välttämättä halua keskittää tekojaan muiden auttamiseen, eikä sitä keltään voi vaatia. Sen sijaan toivon, että kaikki ymmärtäis arvostaa sitä mitä niillä jo on ja olla ees hetken tyytyväisiä siitä, että pystyy elämään omaa arkeaan ja tavoittelemaan unelmiaan ilman, että arki on joka päiväistä selviytymistä ja hengissä pysymistä. Ehkä kliseistä, mutta sataprosenttisen totta.