Ongelmia ulkomailla asumisessa

Varoitan heti alkuun, että kuten otsikkokin vihjaa, aion tänään hieman nurista. Tai jos ajattelee toisin, niin otan pienen reality checkin ulkomaille muuttamiseen. Kaikki ei nimittäin ole aina niin helppoa kuin luulisi.

Pankkitilin avaaminen ja palkanmaksu

Suoraan itse pääpaholaisen kimppuun. Pankkitilin avaaminen on nimittäin prosessi, joka mulla on edelleen kesken näin kolmen kuukauden asumisen jälkeen.

Tilanne lyhyesti: Ruotsiin muuttaessa sinun tulee hakea henkilötunnusta eli personnummer. Ilman sitä et voi tehdä juurikaan mitään. Mä olen saanut oman personnummerini jo kesällä 2017 kun työskentelin Ruotsissa. Yritin avata täällä pankkitiliä personnummerin ja suomalaisen passin avulla. Kävi ilmi, että tämä yhdistelmä on aikalailla mahdoton. Jos sulla ei ole personnummeria, voit avata pankin oman maasi passilla. Jos olet jo ehtinyt tunnollisesti hankkia personnummerin, tarvitset ruotsalaisen henkilöllisyystodistuksen. Näin mulle ilmoitti muun muassa pankin työntekijä.

”Well, if you have a Swedish personnummer you also need to have an ID that supports that personnummer. You can’t any longer use a Finnish passport to identify yourself, you need a Swedish ID.”

Eli toisin sanoen suomalainen passi on siinä vaiheessa arvottomampi kuin vessapaperi. Oli aikamoinen isku vasten kasvoja kuulla, että mulla ei ole mitään, millä todistaa henkilöllisyyttäni. Enpä olisi uskonut suomalaisen passin turvin toiseen Pohjoismaahan muuttaessani, että olo on kuin paperittomalla maahanmuuttajalla. Toki suomalainen passi käy niissä tilanteissa, kun pitää verrata vain nimeä ja naamaa, mutta muuhun se ei kelpaa. Itseasiassa en edes työpaikalla meinannut saada kulkukorttiani sen avulla haltuun, vaan tilanteeseen piti pomoni tulla tunnistamaan minut ensimmäisenä työpäivänä.

Mistä ruotsalaisen henkilöllisyystodistuksen sitten saa? Skatteverketistä tietenkin. Harmi vaan, että sinne pitää nyt koronatoimenpiteiden vuoksi varata aika. Aikoja on saatavilla arkisin 10-16 ja ne menevät samantien. Ajat tulevat näkyviin aina kuukaudeksi eteenpäin. Tämä yhdistelmä on työssäkäyvälle hieman hankala. Sain varattua ajan vasta tammikuun puoliväliin, ja pääsin vihdoin hakemaan ID-korttia.

Mun työnantaja ei voi maksaa palkkaa suomalaiselle tilille. Koska mulla ei ole vielä ruotsalaista tiliä, saan palkan shekkeinä. Ja nyt, hold your breath – shekit saa lunastettua vain ruotsalaisella henkilöllisyystodistuksella. Eli toisin sanoen en ole saanut vielä yhtään palkkaa, vaikka aloitin lokakuussa työt. Ensimmäinen palkkashekkini ehtii mennä vanhaksi ennen kuin saan ID-kortin. Onneksi shekki vaan uusitaan enkä menetä rahojani, vaan joudun odottelemaan niitä pari lisäkuukautta.

Lisäksi pankkien kanssa asiointi on ollut tuskaista. Yksi pankkivirkailija sanoo yhtä ja toinen kumoaa sen. Kolmas ei puoltaa ensimmäistä ja neljäs kertoo tylysti, että asiaa ei voi hoitaa näin. Käytännöt vaihtelevat jopa saman pankin sisällä konttorien välillä. Olen jonottanut puhelimitse kolmenumeroisen minuuttimäärän eri asiakaspalveluihin ja lähetellyt toistakymmentä sähköpostia. Pankeissa ei myöskään olla lainkaan palvelualttiita, vaan kommunikointi on hidasta ja töykeää, mikä näin suomalaiseen ”tee asiakkaan puolesta kaikki mahdollinen” asiakaspalvelutyyliin tottuneelle tuli yllätyksenä.

Tämä pistää muuten miettimään paljon myös sitä, että kuinka hankalaa on maahan tulleilla pakolaisilla. Haastavien prosessien lisäksi he saavat myös paljon kakkaa niskaan ihmisten puolesta vain pakolaisstatuksensa vuoksi. Kaikki sympatia heille.

Apteekissa asiointi

Toinen murhekryynini täällä on ollut apteekkiasiointi. Mulla on päivittäisessä käytössä kaksi lääkettä ja lisäksi satunnaisessa käytössä migreenin kohtauslääke. Kaikki nämä ovat reseptilääkkeitä, joten hankin jo Suomessa kolme kansainvälistä reseptiä, joilla lääkkeitä pitäisi saada Ruotsistakin.

No eihän tämä niin yksinkertaista ole, tietenkään. Ensimmäisessä apteekissa sanottiin, ettei paperiresepti käy, sillä siitä puuttuu QR-koodi. Toiseen apteekkiin resepti olisi käynyt, mutta siellä ei ollut tarvitsemaani lääkettä. Kolmannessa apteekissa resepti kävi ja lääkettä oli saatavilla. Apteekkari oli kuitenkin erittäin epäystävällinen. Hän muun muassa kertoi koko ajan, miten paljon aiheutan hänelle stressiä ja painetta erikoisella reseptilläni. Hän olisi halunnut mun palaavan myöhemmin takaisin, jotta hän voisi palvella muita asiakkaita. Tämä oli mun mielestä aika käsittämätöntä, sillä olinhan asiakas siinä missä muutkin. Lopulta monen ”don’t you understand how much pressure you put on me” kommentin jälkeen sain kuin sainkin asiani hoidettua.

Myöhemmin menin uudestaan (neljänteen) apteekkiin hakemaan lääkitystä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Selvisi, että Ruotsissa ei myydä tyroksiinia tabletteina vaan injektiolääkkeenä, johon tarvitsee erillisen luvan. Mun pitää siis hankkia nyt resepti toiseen, korvaavaan lääkkeeseen. Ruotsissa se onnistuu käsittääkseni nopeiten varaamalla aika lääkäriltä, ja varaukseen tarvitset BankID:n, johon tarvitset pankkitilin, johon tarvitset henkilökortin…

Ja nyt loppuun painotus: viihdyn Ruotsissa hyvin enkä valita täällä asumisesta. Joskus yksinkertaisten asioiden monimutkaisuus vaan syö hermoja huomattavasti enemmän, mitä se tekisi kotimaassa, jossa asioiden kulku on helpompaa.

Vertaiskokemuksia hankalista byrokratian kiemuroista saa jakaa!