Moikka pitkästä aikaa! Tämä juttu heijastaa aika lailla omaa jaksamisen tasoani tällä hetkellä, ja siksi heitänkin teille, rakkaat lukijat, joista todennäköisesti suuri osa myös rakastaa matkustaa, kinkkisen kysymyksen: voiko matkustamiseen väsyä?
Pohjustetaan hieman tilannetta. Olen kesäkuun aikana ollut menossa tuulispään lailla. Jo toukokuussa pääsin pitkästä aikaa, peräti siis KAHDEN VUODEN tauon jälkeen maistamaan matkustamista muualla kuin Suomen ja Ruotsin välillä matkatessani ihka ensimmäistä kertaa Viroon. Pikku retki Tallinnaan sai mieleeni kaiken sen ihanuuden, jota matkustamiseen liittyy – uusi kulttuuri, vieras kieli, päivä täynnä seikkailua, loputonta kävelyä ja kaiken tuntemattoman ihailua sekä hämmästelyä. Reissun jälkeen olin jalat puhki ja sydän täynnä, ja mieli halasi seuraavaa seikkailua.
Buukkasimme pitkään puhumamme Oslon reissun kesäkuulle. Olimme viikon ajan Oslossa, reissukaverini lomaili ja minä tein aamupäivät etätöitä ja lomailin loppuajan. Matkustimme Osloon junalla Tukholmasta ja Fredi-kissa oli mukanamme. Junamatka ja AirBnB-majoittuminen sujuivat mutkattomasti ja reissu oli kaikin puolin onnistunut. Kotiin päästyämme olimme väsyneitä mutta onnellisia – sekä väsynein mielin tietoisia siitä, että seuraava reissu odottaisi jo muutaman päivän päässä.

Niin ikään eräänä kesäkuisena aamuna kello herätti puoli viideltä ja suuntasimme hiljaisuuden vallitessa lentokentälle. Vietimme miniloman Puolan ihanassa pohjoiskaupunki Gdanskissa. Matka oli todella onnistunut miniloma minibudjetilla. Kotiin päästyäni – noh, tämä alkaa jo toistaa samaa kaavaa – olin onnellinen, väsynyt ja tiesin seuraavan reissun häämöttävän taas muutaman päivän päässä…
Kesäkuun viimeisellä viikolla pakkasin vielä kerran laukkuni (neljän päivän tavarat yhteen selkäreppuun, olen ylpeä itsestäni) ja suuntasin tällä kertaa kohti laivaterminaalia. Illalla kelluin Viking Gloryn spa-osastolla drinkki kädessäni ja pohdiskelin elämää. Kaikki tuntui hyvältä, ja hyttiin päästyäni nukahdin kuin tukki.
Neljä päivää Suomessa hujahti nopeaa, ja olin haltioissani päästessäni sekä käymään synnyinkaupungissani Turussa että viettämään ystävien kanssa aikaa Helsingissä. Nautin joka hetkestä, mutta välillä vatsaani hiipi ikävä tunne – koti-ikävä. Sunnuntaina illalla suuntasin takaisin kotiin ja Tukholmaan päästyäni huoahdin helpotuksesta. Seuraavaan kuukauteen ei olisi yhtään reissua tiedossa ja se tuntui taivaalliselta. Ajatus rennosta kesäarjesta ilman suunnitelmia houkutteli.
En olisi ikinä kuvitellut olevani itse se, joka on väsynyt matkustamiseen. Minä, jonka mieli on samaan aikaan läsnä ja puoliksi kuitenkin aina seuraavaa matkaa suunnittelemassa. Kaipasin matkustamista niin paljon, ja nyt olen siitä melkein ähkyssä. Mitä täällä tapahtuu?

Heinäkuun ajan aion nauttia siitä haaveilemastani kesäarjesta ihan rauhassa. Ulkoilla, mennä sänkyyn aikasin ja herätä kuudelta, syödä lounasta ulkona ja nukahtaa kirja käteen sohvalle. Tehdä tietenkin myös töitä ja loppukuusta vähän lomailla. Lepään arjessa ja kerään voimia uusiin matkoihin, hah. En voi kieltää etteikö mulla olisi jo suunnitelmia loppuvuoden reissuja varten, kunhan saan hetken huilata ensin kotona. Myönnettäköön, että seuraava matka on jo varattu…
Tuleeko teille muille väsymystä matkustamiseen vai jaksatteko aina vaihtaa kohdetta tiheään tahtiin kaipaamatta lepotaukoa?


Sulle kävi samalla tavalla, mitä moni diginomadikin tekee – olet ylikuormittanut aivojasi stressillä, vaikkakin positiivisella sellaisella. Liikaa on liikaa. Jos aivot eivät pääse käsittelemään uutta infoa (dataa, muistoja ja tunteita) ja siirtämään ne pitkäaikaiseen muistiin, käy juuri näin. Lyhytaikainen muisti ylikuormittuu ja alkaa pätkiä. Siitä se ikävä tunne hiipii.
Tämä on tietty sellainen nortti-selitys. Aivotutkijoilla saisi tieteellisesti pätevän vastauksen. Mutta yksinkertaisesti se on niin, että aivot tarvitsevat arkea tasapainon säilyttämiseksi, tietojen käsittelyyn ja palautumiseen.
Uskon, että hetken päästä kaikki palautuu normaaliksi ja odotat uutta matkaa taas innolla.
Tuo kuulostaa erittäin järkeenkäypältä, juuri noin mulle on varmastikin käynyt. Nimenomaan tuntuu, etten ehtinyt prosessoimaan edellistä matkaa, kun oli jo vuoro lähteä uuteen reissuun. Nyt näin heinäkuun lopussa on jo vähän levänneempi olo aivojen osalta, tosin seuraava matka on jo buukattu heinäkuun loppuun. Toisaalta ihan hyväkin joskus kokea yliannostus matkailusta, niin voi hyvillä mielin jättää pidemmän kauden ilman matkoja, että ehtii taas innostua. Kiitos valaisevasta kommentista!
good blog :日本藤素哪裡買
Liika on liikaa, kuten Nadinekin totesi. Mulla tulee samoja ”oireita” pidemmillä reissuilla, kun ohjelmassa on useampi maa ja kohde vaihtuu vähän väliä. Olen huomannut, että joku 5 päivää – viikko on sellainen aika, että se on hyvä viettää yhdessä kohteessa. Jos aikataulu on tiiviimpi, alkaa reissuväsymys iskeä. Alkuvuodesta oltiin 3 viikkoa Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä, ja viimeisessä kohteessa tuli sellainen tunne, että ihana päästä kotiin. Tässä reissussa uuvuttavinta oli lentojen suuri määrä. Koen todella rasittavana istua lentokentällä, sen jälkeen koneessa monta tuntia ja jonottaa tämän jälkeen immigrationissa. Road tripit eri maihin taas on paljon leppoisampia.
good blog :日本藤素哪裡買
Joo tosiaan, liika on liikaa. Aivan kuin Cilla Maria kirjoitti, niin useat lennot tosiaan on uuvuttavia. Toisaalta olimme kuukauden Balkanilla road tripillä, ja kyllä sekin alkoi lopulta uuvuttamaan. Silti matkustus on itselleni todella tärkeä harrastus jatkossakin.
Yhdeksän viikon reissussa koin, että joku raja tuli vastaan viiden viikon kohdalla. Nyt kahden kuukauden tauko ja vastaava reissu edessä. Ihan innolla lähdössä. Seurataan mitä tapahtuu.
Kyllä. Tammi-helmikuun vaihteessa Kambodza-Bangkok, helmikuussa isäni menehtyi ja järjestin hautajaiset ja perunkirjoitukset jne… Niiden jälkeen lähdin Kanarialle. Huhtikuussa 2 viikkoa Espanjassa (6 majoitusta ja paljon eri paikkoja), touko-kesäkuussa Italiassa (keuhkoputkentulehdus), juhannuksen jälkeen taas Espanjassa, jossa sairastuin uudelleen ja lähdin kaksi päivää suunniteltua aiemmin kotiin. Taustalla muutenkin uupumusta, joten nyt olen vain ollut. Olimme suunnitelleet lähtevämme roadtripille kohti Rovaniemeä viikon päästä, mutta peruin sen kohta suunnitelman valmistuttua. Ei vain jaksa. Nyt huilitaan. Kyllä sitä pitää matkustamisestakin palautua. Mutta syksymmällä lähden kyllä jonnekin taas!
Trezor Suite is the official application designed to help users securely manage their cryptocurrencies with a Trezor hardware wallet. At the core of its ecosystem is Trezor Suite, offering full features such as sending, receiving, and tracking assets, along with enhanced privacy tools. For those who prefer a more streamlined experience, Trezor Suite Lite delivers essential wallet functions through a web interface, providing quick and convenient access without requiring installation.
Trezor Suite is the official application designed to help users securely manage their cryptocurrencies with a Trezor hardware wallet. At the core of its ecosystem is Trezor Suite, offering full features such as sending, receiving, and tracking assets, along with enhanced privacy tools. For those who prefer a more streamlined experience, trezor suite Lite delivers essential wallet functions through a web interface, providing quick and convenient access without requiring installation.
Need help with worldbuilding? We’re here for you! Kanka is a world building website and RPG campaign manager built to help you create and organize campaigns and worlds
https://kanka.io/