Tavallinen päivä Keniassa

4.30 Herään jokaöiseen tapaan moskeijasta kaikuvaan rukouskutsuun. Uni tulee onneksi nopeesti uudestaan.
6.30 Ekat lapset on jo tullut päivähoitoon, ja herään niiden itkuun. Ei jaksa vielä nousta.
7.30 Herään siihen, että vatsa on to-del-la kipeä. Eli ei mitään uutta Afrikan auringon alla. Oon aivan tokkurassa painajaisten takia yöllä otetusta unilääkkeestä, joten päätän jäädä vielä hetkeksi nukkumaan.
8.15 Aika nousta. Puhelimessa 3% akkua, joten se jää lataukseen.

Aamupalalla on yllättäen valkoisen leivän sijaan tarjolla linssitäytteisiä pasteijoita ja siitä samasta vanhasta pinkistä termarista kaadettua mustaa teetä. Manuel, Gloria ja Sami hääräävät mun jaloissa lokkeilemassa ruokaa. Annan lapsille vähän ja syön ite loput herkullisista pasteijoista, joista ei tosin nälkä lähtenyt. Syömisen jälkeen autan Annikaa tiskaamaan ja järjestelen olohuonetta. Lapset pistetään päiväunille ja mä teen loput aamutoimet valmistautuen samalla auringonottoon.

10.30 Ulkona kivetyksellä rentoutumista.  Kattelen kun pihalla kävelee todella pieni ja laiha koira, joka yhtäkkiä lyyhistyy maahan. Sääliksi käy, mutta ei sitä oikein pysty auttamaankaan. Saati sitten että uskaltaisin edes mennä kosketusetäisyydelle yhenkään arvaamattoman kulkukoiran luo…
10.50 Laitan netin päälle ekaa kertaa tänään kattoakseni nopeaa uudet viestit. Suomalainen kaveri Nairobista kertoo, että hänen puhelin on varastettu matatussa. Ulkona kävellyt mies oli riuhtaissu matatun ikkunan auki, repiny puhelimen Aishan kädestä ja kadonnu sen kanssa pimeyteen. Paska tuuri.
11.00 Tulee kutsu mennä sisälle, koska joku tyttö, joka on meitä eilenkin kuulemma kaheksan tuntia talossa odottanut, haluaa puhua meidän kanssa. Vartinkaan jälkeen tyttö ei oo sanonut sanaakaan ja tilanne on kenialaiselle tavalle hyvin hidas… Jutellaan tilanteesta Annikan kanssa suomeksi mut joudutaan välttelemään tiettyjä sanoja, jotka on samoja englanniksi. Talossa on myös uusi päivähoitoon tuleva lapsi isänsä kanssa, kaikki puhuu swahilia (paitsi tyttö ei edelleenkään mitään) eikä meijän oo mitään järkeä olla tässä.
11.18 Tässä tilanteen kehittymistä odotellessa selaan nopeesti instan kymmenen viimesintä kuvaa, joista 80% koskee Pokemon GO:ta. Ärsyttää ku en tiiä kunnolla mikä se on, en halua käyttää kallista nettiä sen googlaamiseen eikä kukaan selitä kunnolla kun oon kavereilta yrittäny kysyä. Eläköön vapaus googlettaa mitä tahansa milloin tahansa Suomessa!
11.50 Keskustelu päättyy ja lapset heräs, eli meijän vapaa-aika loppu. Rusketukset jäi tältä päivää saamatta, ja just tän takia ei täältä Keniasta niin päivettyneinä takasin tulla mitä kaikki olettaa.
12.00 Lounas, joka on tällä kertaa paketillinen nuudeleita. Tyypillinen lounas täällä siis. Vähän saatiin lopulta kookosta kylkiäseksi. Manuel ja Gloria on  taas lokkeilemassa ruokaa. Jutellaan päivän agendasta ja saadaan  tietää, että lähetään tänään käymään sen hiljasen tytön vanhempien luona selvittämässä, mikä siellä on tilanne. Tyttö haluais muuttaa meidän luo koska haluaa käydä koulua, mutta kotona asuessa sen vanhemmat vaan pakottaa sen tekemään töitä eikä anna yhtään rahaa. Mietitään sitä, onko tytöllä oikeesti hätä vai onko se vaan rahan perässä kun tietää täällä asuvan valkosia.
12.30 Ruokalepo = omaan sänkyyn hetkeksi makoilemaan, vaatteet pois ja tuuletin päälle.

14.00 ’’We are leaving right now’’ tarkotti tällä kertaa 45 minuuttia. Viimeset kymmenen minaa ehittiin istua auringossa, joten ei tässä mitään.
14.45 Ollaan istuttu tuktukissa yli puoli tuntia ja sen jälkeen kävellään pitkä matka, koska tyttö ei muista tarkalleen kotinsa sijaintia. Pikkuhiljaa alkaa tulla pintaan taas ärsytys tätä kenialaisten ajantajua kohtaan.

Päästään lopulta perille tytön kotiin, ja jutellaan sen äidin kanssa tilanteesta. Järkytys on todella suuri eikä itkulta vältytä kun nähdään, millasissa olosuhteissa se viisihenkinen perhe asuu. Joudutaan kuitenkin tenttaamaan naista saadaksemme tietää, onko hän oikeesti tytön äiti vai onko kyseessä huijaus. Kun saadaan varmuus henkilöllisyyksistä, päästään vihdoin keskittymään itse asiaan. Tästä ja vastaavista jutuista täytyy kirjoittaa myöhemmin ihan oma postauksensa, sen verran rankkoja juttuja että ne ansaitsee oman tilansa ja aikansa blogista.

16.15 Paluumatkalla jäädään Annikan kanssa aiemmin pois tuktukista ja haetaan supermarket Naivasista jätskit. Ootellaan yhtä tyyppiä, kenen kanssa mennään studiolle äänittämään biisiä. Mun rooli tässä on hengailla mukana ja hääriä valokuvissa taustarekvisiittana, ja lähen aikaisemmin pois, koska haluan keretä tekemään vielä muutakin ennen pimeää.
17.20 Hyppään tuktukin kyytiin tienposkesta ja maksan parin kilometrin matkasta 20 shillinkiä. Nautin taas tuktukilla matkustamisesta töyssyisestä kyydistä huolimatta.
17.30 Jään pois kyltin kohalla ja kävelen tuttua reittiä sisälle kylään. Jambo, jambo sweets. Mzungu gimme sweets. Gimme mani mzungu. Jambo jambo jambo. Pari kanaa kävelee mun eessä ja muutama nokkija tonkii isoa roskakasaa ettien syötävää. Raura hello how are you. Jambo habari. Hampaaton mummo istuu taas samassa paikassa missä joka päivä ja tervehtii. Yks minikokonen kissa juoksee mun ohi suoraan roskatunkioon. Vielä parit jambot ja yläfemmat lapsille ennen ku oon perillä.
17.40 Kotona. Osaa lapsista tullaan hakemaan, ja meen sanomaan heipat mun lempparilapselle Manuelille. Juttelen Manun äitin kanssa ja sovitaan pitävämme yhteyttä kun oon takasin Suomessa, koska haluun tietää mitä Manuelille kuuluu. Kutsun äitin myös meidän sunnuntaina järjestettäviin läksiäisiin.
17.58 Lenkkikamat niskaan ja ulos juoksemaan. Kaapeissa ei ollut mitään syötävää, joten hörppään vaan vettä naamariin ja päätän juosta lyhyemmän lenkin tänään, koska energiaa ei tällä hetkellä oo niin paljon huonosti syömisen takia.
18.00 Okei söin vielä eiliset sipsinjämät ja mehua päälle. Hyvin terveelliset lenkkieväät.

Lenkillä saan ensin seuraa yhdeksästä pikkupojasta, jotka haluaa juosta mun kanssa. Heidän aiheuttama keskittymisen herpaantuminen johtaa eksymiseen, ja joudun kysymään neuvoa kylästä ulospääsyyn. Välillä huikkaan takasin jamboa ja hellouta, mutta suurimmaksi osaksi koitan olla ottamatta katsekontaktia ja keskittyä vaan juoksemiseen. Lenkit on mun omaa aikaa, jolloin nautin musiikin kuuntelusta ja annan aikaa omille ajatuksille. Samalla tyhjään päätä kaikesta ikävästä ja tunnen hyvää oloa liikunnasta. Yks mun lempijuoksubiiseistä on sama, mitä oon kuunnellu joskus 16-vuotiaana lenkkiä juostessani, mutta Stereo Love vaan toimii yhä askeleiden rytmittäjänä. En edellenkään pidä yhtään siitä, miten paljon mua osotellaan ja mulle huudellaan – täällä nainen urheilemassa on hyvin harvinainen näky. Oon myös ilonen, että pakkasin mukaan vaan pitkät juoksuhousut, vaikka yli kahenkymmenen asteen ilmassa ne aika lämpimiltä tuntuukin. Juokseminen tuntuu hyvältä, ja päätän heittää sittenkin pidemmän lenkin.  Noin seittemän kilometrin kohdalla mun on pakko luovuttaa ja hypätä tuktukin kyytiin viimeseksi pariksi kilsaksi, koska vanha riesa eli sydämen rytmihäiriöt tuli taas juostessa esiin. Lisäksi ulkona on jo ihan pilkkopimeetä, joten viimenen paikka missä mun pitäis olla on ulkona huomiota herättämässä.

19.20 Takas kotona. Käyn nopeesti ostamassa kiskalta krediittejä puhelimeen, ja laitan netin päälle kolmannen kerran tänään. 22 WhatsApp-viestiä, neljä snäppiä, pari faceviestiä ja yks instatykkäys. Pidän mobiilidataa sen ajan päällä että kerkeen ladata viestit, ja laitan sen pois lukemisen ja vastauksen kirjoittamisen ajaksi. Ärsyttävää säätämistä.
20.10 Illallinen. Pottuja ja kaalia. Ei muuten lähteny nälkä.

Mulla on aivan väsyny ja flunssainen olo, joten päätän käyttää loppuillan sängyssä makoiluun, satunnaiseen netin selailuun niinä hetkinä kun se päättää toimia, ja muutaman uuden blogitekstin valmisteluun. Pesuvettä ei jostain syystä oo ollenkaan, joten joudun jättämään vatipesut aamulle. Kaikki lapset on jo haettu ja porukka alkaa nukkumaan viimeistään kymmenen aikaa. Mulla pyörii päivän tapahtumat mielessä, ja tekee mieli kertoa niistä jollekin. En kuitenkaan tiedä kelle alkaisin kirjottamalla juttua selittämään, joten laitan vaan pari kommenttia mystoryyn ja toivon, että voisin puhua ihan ääneen jonkun kanssa Annikan jo nukkuessa. Otan unilääkkeen parempien unien takaamiseksi ja meen itekin nukkumaan.

Joinain päivinä tulee vietettyä enemmän aikaa lasten kanssa, jotkut päivät taas menee muita hommia tekiessä ja välillä aika pitkälle lepäillessä. Täällä jokainen päivä on aika erilainen, eikä muutamaa tuntia pidemmälle voi ikinä suunnitella päivän menoja. Jos siellä puolella näyttöä on kiinnostusta, niin voin tehdä toisestakin päivästä tän tyylisen postauksen, sillä valitsen minkä päivän tahansa, on se varmasti taas aika pitkälle erilainen. Ja hei, nää postaukset tulee aina jonkun verran viiveellä tänne, eli jos haluutte reaaliaikasempaa seurantaa mun Kenian seikkailusta niin mut löytää tosiaan Instagramista nimellä laurahelini 🙂