Alle kuukausi vaihtoa jäljellä

Mä en voi käsittää miten nopeesti aika juoksee. Oon asunut Hildesheimissa lähemmäs neljä kuukautta, ja mun vaihto alkaa olla loppusuoralla. Lentolippu Suomeen on ostettu, ekat menot ja tapaamiset sieltä päin pistetty jo kalenteriin ja viimesiä luentoja vedellään vielä Hildesheimin yliopistossa. En vaan voi käsittää. Ei musta tunnu yhtään siltä, että vielä pitäis lähteä kotiin! Viihdyn Saksassa tosi hyvin, eikä mulla oo tullu missään vaiheessa mitään kovaa kulttuurishokkia tai jäätävää koti-ikävää. Oon varmaan nyt kauhea ihminen kun sanon näin, mutta mulla ei oo edes ikävä kavereita. Totta kai oon todella ilonen kun näen taas rakkaita ihmisiä ja pääsen hengailemaan hyvien tyyppien kanssa, mutta ei mulla vaan oo mitään sellasta voikunpasepäiväjokoittaisienmaltaodottaa-fiilistä. En tiiä johtuuko tää siitä, että mulla on vaan niin hyvä olla täällä, vai siitä, että tiedän kuitenkin sen jälleennäkemisen päivän tulevan, odotin sitä tai en.

Oon myös oppinut olemaan yksin ja oikeesti viihtymään itekseni pidempiäkin aikoja, joten Suomeen tullessakin tuun tarviimaan sitä omaa tilaa ja aikaa ehkä enemmän kuin ennen. Kenian jälkeen sulkeuduin täysin omaan maailmaani enkä halunnut tulla sieltä ulos enkä päästää ketään sisään. Saa nähdä, miten tällä kertaa käy. Täällä olo kun ei lopulta hirveen radikaalisti eroa mun suomiarjesta, joten sopeutumisen luulisi olevan helpompaa… Toisaalta, nyt oon saanut olla täällä ihan rauhassa ja ajatella omia juttujani. Oon pohtinut paljon kaikkea tosi syvällistä, kuten mikä mulle on elämässä tärkeää ja minkälaiseen arkeen haluan panostaa. Keitä ihmisiä haluan lähelleni ja mistä mun on aika luopua. Oon myös selvittänyt ajatukseni yhden ison henkilökohtaisen asian kanssa, josta en aiemmin oo tiennyt mitä mieltä olisin, vaan oon jo lähemmäs kymmenen vuotta ollut vaihtelevissa fiiliksissä tän suhteen. Nyt oon kuitenkin päässyt selville omista tuntemuksistani, ja huomaan asian selviämisen tuoneen mulle levollisen olon. Tää asia on siis uskonto ja elämänkatsomus yleensäkin, ja noi jututhan on sen verran isoja asioita ja hardcore-osastoon luokiteltavia, että niitä saakin pohtia varmaan loppuelämänsä ajan. Se, miten jokanen tän maailman näkee, on kuitenkin niin henkilökohtasta ettei enää yksityisemmälle sektorille oikeestaan voisikaan mennä. Noni nyt eksyin täysin aiheesta, mutta joo. Pointti oli varmaan jotain sen tapasta, että kun on ollut vaihdossa aikaa miettiä omaa elämäänsä, niin tuntuu vaikeelta palata keskelle kaikkea. Kun mikään ei oo muuttunut kotona jiiänee, ja kaverit odottaa takas saapuvaksi sitä samaa Lauraa joka maailmalle lähti. Siinä voi olla vaikee sanoa, että mä oon muuten vähän kelaillu, kun kaikki on pistänyt sulle jo entisen perusteella pienet muotit, johon sun täytyis vaan sulloutua. No joo, kyllä se kotiinpaluu varmasti siitä lutviutuu ajan kanssa. Kunhan taas päästän aivot ylikierroksille ja pohdin kaikenlaista.

Tajusin, etten oo kirjotellut blogiin paljon mitään mun opiskeluista täällä vaihdossa tai siitä, mitä ylipäätään päivisin teen. Jotenkin ne jutut on jo niin osa omaa arkea ja on muuttunut jo ihan tavallisiksi jutuiksi, ettei niistä oikein hoksaa kertoa. Käyn luennoilla parina päivänä viikossa, teen kotihommia ja treffaan kavereita. Pyörin kaupungilla, lenkkeilen ja matkustan. Tällasta perusjuttua. Nyt pitäis alkaa hoitaa noita Vaasan yliopiston lähettämiä koulutehtäviä, ja ei millään meinais keskittyminen riittää. Oon tietosesti vältellyt myös liikaa viestittelyä kotiin päin, sillä haluan fokusoitua täysin nyt Saksassa olemiseen. En voi olla missään paikassa kunnolla, jos oon aina puoliksi kotona. Keväällä saankin paahtaa sitten kellon ympäri hommia, mulla kun oottaa kunnon kasa opintopisteitä suoritustaan sekä kandidaatintutkielman kirjoittaminen. Jee. Onneks musta on alkanu viimesen vuoden sisään tuntua siltä, et pystyn ihan tosissaan rakastaa mun arkea, oon sitten missä maassa tai elämäntilanteessa tahansa. Elämä vaan on sellasta, millaseksi sen itse tekee. Aika simppeliä mun mielestä.

Siis en käsitä miten nyt ajauduin ihan sivuraiteille kaikesta tän postauksen kanssa. 😀 Tällanen ajatuksenvirta on yleensä enemmän päiväkirjakamaa, mut annetaan nyt mennä bloginki puolelle. Näitä on joskus ihan kiinnostavakin lukea, tosin sillon jos ei sorru tällaseen jaaritteluun ilman punasta lankaa kuten minä… No jospa mä ens kerralla postailisin jotain vähän fiksumpaa! Voisin oikeesti esimerkiksi kirjotella näistä vaihtokursseista täällä, ja samalla ehkä tehdä ja palauttaa vihdoin sen learning agreementin mikä on täysin jäänyt kun kurssit on ollu vielä tasolla epäselvä… Hupsiis.