Kesäkuussa matkustin Tukholmasta junalla Osloon noin viikoksi ja otin Fredi-kissani mukaan. Tämä oli ensimmäinen kertani Norjassa ikinä. Monen muun tavoin haaveilen käyväni joskus Pohjois-Norjassa autoretkellä tai muuten vaan Norjan vuoristoa kiertelemässä, mutta toistaiseksi Oslon matka on jäänyt ainoaksi kosketukseseni läntiseen naapurimaahan.
Hyppäsimme SJ:n junaan ja istahdimme lemmikkivaunuun reilun viiden tunnin pituisen matkan ajaksi. Matka itsessään meni kivasti ja olimme perillä Oslon päärautatieasemalla maanantaina puoli 12 aikaan yöllä. Sieltä nappasimme taksin ja pääsimme AirBnB-asuntoomme. Onneksi majoittajamme olivat joustavia sisäänkirjautumisen suhteen, ja toivat meille avaimet noinkin myöhään. Oslon majoitukset ovat kyllä siinä hintaluokassa, että soisikin palvelun olevan hyvää.
Olin ottanut kyseisen viikon töistä puolipäiväiseksi, eli tein aamupäivisin töitä 7-11 välillä ja iltapäivät olin täysin vapaalla. Oli ihanaa sulkea kone lounasaikaan ja vaihtaa lomalle. Tämä järjestely oli hyvä myös Fredin kannalta, jotta kissan ei tarvinnut olla yksin vieraassa asunnossa jatkuvasti, vaan olin aina vähintään aamupäivät paikalla hänen kanssaan.



Ensimmäisenä päivänä teimme saman kuin lähes joka reissulla: käytimme ekan päivän kaupunkiin tutustumiseen jalkaisin. Musta on parasta uudessa paikassa vaan kävellä ympäriinsä ja katsella ympärilleen. Niin sanotusti haistella tunnelmaa. Oslossa lähes kaikki on mukavasti kävelyetäisyyden päässä, joten päämäärätön kiertely toimii hyvin. Kävimme ihastelemassa Oslon oopperataloa ulkoapäin. Tiesittekö, että oopperatalon katolle voi ja saa kiivetä? Katto on viistossa ja sitä kulkeminen on suhteellisen helppoa ainakin toimivilla jaloilla. Oopperatalon katolta on mukavat maisemat merelle päin.
Jatkoimme kävelyä kohti vilkkaita ostoskatuja ja niitä pitkin ihmismassojen mukana, kunnes tupsahdimme hyvin näyttävän rakennuksen pihaan. Pienen googlailun jälkeen selvisi kyseisen majan olevan Kuninkaanlinna. Istuimme sen edessä penkeillä ja siemailimme matkalta hakemiamme smoothieita. Koko viikoksi oli luvattu pilvistä ja sateista keliä, mutta maanantaina aurinko porotti polttavana pilveettömältä taivaalta. Hengähdyshetki kuninkaallisilla penkeillä teki hyvää, ja kiersimme vielä linnan takana olevassa puutarhassa. Puistomaisella alueella näkyi lammen rannasta nauttivia eväsretkeilijöitä, ja paikka oli kieltämättä idyllinen puistossa istuskelua haluaville.





Kävelimme hiljalleen keskustan läpi takaisin Gamle Oslossa sijainneeseen asuntoomme. Ensimmäisen päivän innostus kaikesta uudesta, yllättävä kuumuus ja edellisen yön vähäiseksi jääneet unet iskivät päälle kertarysäyksellä ja ”kotiin” päästessä oli pakko ottaa rennommin. Parin tunnin lepäily Frediä rapsutellen, ruokaa syöden ja telkkaria katsoen teki hyvää. Illalla askelmittarien paukkumisesta huolimatta lähdimme vielä kävelylle Gamle Oslon ympäristöön. Pääsimme kipuamaan mäkiä pitkin ylös niin, että edessämme avautui näköala kaupunkiin.
Nautin suunnattomasti Oslon korkeuseroista, jotka olivat helposti saavutettavissa kaupungin keskustankin tuntumassa. Tukholma on paljon litteämpi, joten oli ihana pitkästä aikaa kivuta johonkin ylös ja katsella monimuotoista maisemaa ylhäältä käsin. Gamle Oslo oli myös värikäs kaupunginosa, jonka vanhat puutalot hivelivät silmää. Kyseessä ei ole mikään nähtävyys tai turistillinen kaupunginosa, vaan silkka asuinalue, mutta sijainti oli hyvä reissuasunnolle ja maisemat kauniit.



AirBnB:ssä asuessamme päätimme hyödyntää sen keittiötä ja teimmekin suurimman osan viikon ruoista itse. Oslon kauppojen hintataso oli korkeampi, mihin olemme Tukholmassa tottuneet, mutta ei mitenkään mahdottoman korkea. Jokapäiväisestä ulkona syömisestä olisi taatusti tullut isompi loppulasku, joten keittiön hyödyntäminen oli järkevää. Sitä paitsi ulkomailla ruokakaupassa käynti on jo elämys itsessään – sieltä löytyy aina uutta ihmeteltävää ja maisteltavaa.
Oslo tuntui muutenkin juuri sopivalta kaupungilta etätyölomailuun. Tekeminen ei loppunut kesken, mutta sitä ei tuntunut olevan liikaakaan, jolloin helposti alkaisin fomoilemaan ja harmittelemaan sitä, että joudun tekemään töitä osan päivästä enkä kiertelemässä kiinnostavia paikkoja. Tosin matkaseurani oli täysin lomalla koko reissun, eikä hänelläkään tekeminen loppunut kesken – mulle jäi siis selvästi jotain nähtävää myös seuraavalle Oslon reissulle.



Päätän ensimmäisen osan reissupäiväkirjaa tähän. 🙂 Jatkan seuraavissa osissa loppuviikon aktiviteettien kanssa, sillä pyrin tekemään vähintään yhden ”aktiviteetin” päivässä tuolla reissulla ollessa. Tulossa on vielä esimerkiksi juttua Munch-museosta ja Holmenkollenista.
Ootko käynyt Oslossa ja jos kyllä, mitkä olivat sun lempijuttuja siellä?


Näyttääpä Oslo tämän perusteella todella viihtyisältä! Itsellä oli aiemmin periaatteessa mahdollista työskennellä (lähes) miten paljon tahansa etänä, mutta ulkomailla se ei ollut sallittua. Tämä oli vähän harmi, sillä olisin varmasti näin tehyt aika usein. Sittemmin asia muuttui ja etätyöt ovat huomattavasti rajoitetumpia ja välillä voi tulla pikahälytyksiä jopa kesken työpäivän, niin ei käytännön syistäkään oikein enää onnistu.
Tuo on kyllä harmi, jos ei saa tehdä ulkomailta käsin etätöitä tai ylipäätään enää mistään. Riippuu toki niin paljon työnkuvasta – mun työt on aina vaan läppärillä tehtäviä ja harvoin kävin edes toimistolla, joten sinänsä ei väliä mistä maailmankolkasta niitä sisältöjä naputtelen. Monessa työssä on toki myös tietoturvarajotteet etätöihin, mutta ne työt ei ehkä mulle niin sitten sopisikaan. Etätyölomat on kyllä tosiaankin mun juttu 🙂
Oslo ei vielä ole vetänyt puoleensa. Ehkä läpikulkukaupunkina.
Kivaati aiellä tekemistä varmasti olisi.
Oslo olisi varmasti kiva parin päivän läpikulkukaupunki, jos suuntaat esimerkiksi muualle Norjaan. 🙂
Itse olen aina viihtynyt Oslossa, jossa olen käynyt useita kertoja, niin työ- kuin vapaa-ajan matkoilla. Ihan turhaan minusta ihmiset ”hylkivät” Osloa verrattuna vaikka Tukholmaan – ehkä se on vähän kalliimpi, mutta omilla valinnoilla siihen voi hyvin vaikuttaa.
Joo, musta tuntuu myös että Tukholma ja myös Köpis ajavat kaikilla aina Oslon ohi! Ymmärrän kyllä miksi, koska itsekin tykkään noista kahdesta muusta kuitenkin enemmän, mutta Oslossa ei todellakaan ole mitään vikaa ja se olisi hyvää vaihtelua viikonloppureissuille esimerkiksi sen ainaisen Tukholman sijaan. Mielellään menisin uudestaankin käymään. Ja Oslo ei tosiaan tuntunut kovin paljoa Tukholmaa kalliimmalta – vähän joo ruokakaupoissa, mutta ei todellakaan niin paljon, mitä ehkä etukäteen oli peloteltu. Kaikkien pohjoismaiden pääkaupungit on ollut tosi paljon mun mieleen 🙂
Oslo oli minustakin jopa yllättävän ihastuttava! Käytiin lyhyesti tutustumassa kaupunkiin viime kesänä automatkalla halki Norjan, ja olisin kyllä hyvin viihtynyt pidempäänkin! Sattui vielä olemaan todella kaunis ja kuuma kesäpäivä, ja sen myötä tunnelma kaupungissa oli varmaan senkin myötä jotenkin tosi iloinen ja rento, ja ihmisiä oli liikkeellä valtavan paljon.
Oi että, kuulostaa kyllä siltä, että ootte saaneet erityisen hyvän Oslo-päivän noin säiden puolesta. Oslo ois kyllä mahtava kohde pitkälle viikonloppulomalle tai sit just tällaiselle viikon etätyölomalle. 🙂
Watch Naagin 7 online on Colors TV – catch full episodes, thrilling twists, and your favorite cast.
Stay updated with the latest story, spoilers, and behind‑the‑scenes moments.
Experience all the drama, suspense, and excitement of Naagin 7 in India.
Naagin 7 Today Full Episode
Kiva, että pääsitte viettämään aikaa Oslossa! Kuvat näyttävät kivoilta! Itsekin olen Oslossa käynyt, mutta siitä on aikaa pian 20 vuotta. 🙂
Tästäkin reissusta on hetki vierähtänyt, mutta ehkä 20 vuoden jälkeen voisi jo käydä Oslonkin uusimassa. On kuitenkin melkein naapurissa! 🙂
Mukavalta näyttää! En ole käynyt Oslossa enkä muutenkaan Norjassa. Jos saisin elää elämäni uudelleen, hankkisin joko sellaisen työn, mitä voisi tehdä etänä, tai sellaisen missä olisi loistava palkka! Nyt eläkkeellä voisi kirjoitella missä vain, jos siitä saisi palkkaa tai sitä eläkettä vähän enemmän 🙄Jäin miettimään mitä on fomoilu…
Joo mun töiden ehdottomasti paras puoli on se, että niitä voi käytännössä tehdä mistä vaan, missä on nettiyhteys ja rauhallinen paikka palavereille. Vaikea kuvitella enää tekeväni muunlaista työtä ainakaan tässä elämäntilanteessa. Loistava palkka ois tietty iso plussa, haha!
Fomoilu tulee siis lyhenteestä FOMO = fear of missing out. Eli fomoilu on sitä, että murehtii, jääkö nyt jostain paitsi!
Sinulla oli oikein ideaali etätyöpäivä; aamu töitä ja iltapäivä ”seikkailua”. That`s what I like! 🙂
Oslossa en ole pitkään aikaan käynyt, mutta Bergenissä sitäkin useammin ja jouluna taas uudestaan.
No niinpä! Tää konsepti menee kyllä jatkoon, oon toteuttanut tän nyt Oslossa ja Espanjan Benidormissa ja molemmat on ollu menestyksekkäitä. 😀 Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ei tarvi ottaa lomaa niin paljon, mutta saa kuitenkin lomailla!
Bergen ei oo mulle tuttu kohde muuta kuin matkablogeista, mut niiden perusteella se näyttää just idylliseltä paikalta joulun viettoon. Toivottavasti tulee kiva reissu! 🙂
Kesäinen Oslo näyttää kivalta 🙂 Olin Oslossa tasan kaksi vuotta sitten, joten maisemat oli hieman erilaiset. Tykkäsin erityisesti Oslon runsaasta katutaiteesta ja viihtyisistä ravintoloista.
Siellä oli tosi mahtava food hall, joka harmi kyllä löydettiin vasta reissun lopussa! Toki tehtiin kyllä ruokaa myös asunnolla mutta silti. Oslo oli kyllä tosi kiva noin kesäaikaan! 🙂
Olen käynyt Oslossa muutaman kerran, ja kyllä parasta on ollut palata kotiin Pohjois-Norjaan… En oikein tykkää Oslosta. Oikeastaan ainut paikka, johon olen siellä ihastunut, on Deichman (kirjasto). Tosin suomenkielisten kirjojen valikoima, jonka aina ulkomailla tarkastan, on siellä surkea, jopa huonompi kuin Tromssassa.
Olisi muuten kiva tietää, millä mielin majoitut AirBnb:ssä, kun ottaa huomioon sen aiheuttamat ongelmat etenkin huippusuosituissa turistikohteissa (en osaa sanoa, onko AirBnB yhtä iso ongelma Oslossa kuin Tromssassa, jossa ihmisiä joutuu jopa kodittomaksi, kun pitkäaikaisvuokralaiset häädetään kodeistaan lyhyvtuokrauksen tieltä).
Mä en ookaan vielä Pohjois-Norjassa tai muutenkaan muualla Norjassa Oslon lisäksi ehtinyt käymään. Varmasti pohjoisessa on ihan oma tunnelmansa, samoin kuin Suomessakin pääkaupunkiseutu ja Lappi eroaa paljon toisistaan. 🙂 Deichmanissa kävin itsekin Oslossa, oli kaunis arkkitehtuuriltaan ja siellä oli hieno ”metsä” sisällä. Tykkäsin!
Hyvä kysymys – mulle kissan kanssa matkustaessa AirBnb on ollut paras vaihtoehto, kissaa kun ei oikein pieneen hotellihuoneeseen voi viikoksi majoittaa. Muutenkin pidemmillä (yli 4 päivää) kestävillä matkoilla tulee itselle usein edullisemmaksi mennä AirBnb:hin kuin hotelliin, joten oon siitä syystä ihan hyvillä mielin käyttänyt tuota palvelua. Tiedostan kyllä, että noista asunnoista on myös ongelmia, toki ne tuovat myös rahaa paikallisille ja usein sama juttu on myös hotellien kanssa, kun esimerkiksi luontoa tai kerrostaloja vedetään matalaksi, jotta saadaan turisteille hotelleja. Oma ajatukseni on, että liikaturismi on yleisesti se iso ongelma, ja se heijastuu moneen asiaan, niin AirBnb:hin kuin hotelleihinkin, joten ehkä yhtä asiaa välttelemällä (tietyntyyppinen majoitus) ei pysty lopulta tekemään kovin suurta muutosta, jos joka tapauksessa matkustaa liikaturismista kärsivään kohteeseen. En oo perehtynyt Oslon turistimäärään, mut ei mulla siellä ollessa ainakaan jäänyt sellanen kuva, että kaupungin asukkaat kärsisivät liikaturismista. 🙂
Todella kivaa kun on työ, jota voi tehdä läppäriltä mistä vain. Ehkä joudut joskus Teams- tai muihin palavereihin, joten aikavyöhykkeet tulevat vastaan. Matkustaako kissasi kuljetuskopassa koneen matkustamossa vai joudutko laittamaan sen ruumaan?
Itse en ole ollut Oslossa kuin työmatkalla, joten en tiedä tai muista siitä mitään. Trondheimissa, Tromsassa ja Lofooteilla, jopa Altassa olen käynyt automatkoilla. Upeat maisemat. Samoin yhden työmatkan tein junassa Oslosta Bergeniin ja se oli myös aivan upeita maisemia.
Joo nyt oon vielä siirtynyt kokonaan yrittäjäksi, eli oon täysin läppärityöskentelijä just sieltä, mistä itse haluan. 🙂 Mulla on kyllä useita palavereita viikossa, eli aikavyöhykkeet pitää ottaa huomioon, mut toisaalta jos oon esimerkiksi 1-2 viikkoa pois palavereista, niin sekin yleensä onnistuu. Oon tehnyt nyt töitä vaan max tunnin aikaerolla eli toistaseksi on sujunut näppärästi 🙂 Kissa ei oo matkustanut vielä ollenkaan lentokoneessa, nää matkat missä hän on ollu mukana on tehty junalla tai laivalla. Se on vähän siinä ja siinä, pääsisikö kissa matkustamoon, mutta toistaseksi en oo halunnut viedä häntä ollenkaan lentokoneeseen enkä varmaan ihan heti uskallakaan. 😀
Oslosta Bergeniin junamatka kuulostaa kyllä maisemien puolesta upealta! Norjassa olisi kyllä kiva seikkailla enemmänkin juuri maisemien perässä, mut sit tarvis melkeenpä auton ja kuskin, joten toistaiseksi ainakin ite pysyttelen julkisen verkoston ääressä – en nimittäin ihan heti hyppäisi ite auton rattiin Suomessa enkä ulkomailla, heh… 🙂