Eläminen Ukundassa

Keniassa asuminen ja arkieläminen on hyvin erilaista mihin oon ikinä aiemmin tottunut. Asutaan täällä siis paikassa nimeltä Ukunda. Tää kylä tai kaupunki, en oo varma kumpi, kuuluu Kwale Countyn alueeseen ja on kai ainakin henkisesti myös osa Mombasaa. En tiiä Ukundan väkilukua, mutta Mombasan alueella ihmisiä asuu ilmeisesti yli kolme miljoonaa. Ukundassa on yksi iso autotie, jossa tän maan täysin kreisin liikenteen takia sattuu paljon vakaviakin onnettomuuksia. Täällä on myös ainakin yksi iso supermarket, ja monia kahviloita ja ruokapaikkoja. Suosituin julkinen kulkuväline on tuktuk, joka on vähän niin kuin moottorikäyttöinen kolmipyöräinen kärry. 😀 Tuktukeihin mahtuu 3-5 matkustajaa ja yhden matkan normaalihinta on 20 shillinkiä eli noin 0,17 euroa. Tuktukit kulkee maksimissaan viittäkymppiä, ja mun täytyy sanoa että pomppuisesta kyydistä huolimatta tykkään aika paljon matkustaa noilla pikkukärryillä. Lisäksi täällä julkisina kulkuvälineinä toimii moottoripyörät eli piki pikit, ja vähän pidemmillä matkoilla minibussit eli matatut.

Ukundassa on monta pientä kylää, joissa yhdessä mekin täällä asutaan. Nää kylät on ihan todella sokkeloisia, ja mulla meni ainakin kaks viikkoa oppia reitti isolta tieltä tänne kylän uumenissa olevaan taloon, sillä tuntuu että jokanen tiennäyttäjä vei aina eri reittiä pitkin kotiin. 😀 Täällä kylässä kaikki tietää meidät, koska kaks valkosta eli mzungua ei todellakaan jää täällä huomaamatta. Aina ulkona liikkuessa saa kuulla joka puolelta ilosia jambo-huutoja lapsilta, ja aikuisilta how are you –kysymyksiä. Lapset haluaa aina moikata meitä ja jostain syystä pyytää meiltä myös aina karkkia. 😀 Näissä kylissä on aina sellanen yhteisöllisyyden meininki, mutta ketään toisen kylän asukkaita täällä ei kuitenkaan tunneta. Huomasin sen eksyessäni vahingossa naapurikylään kotimatkalla, ja tuntu tosi oudolta kun kukaan ei tunnistanu mua tai osannu neuvoa oikeeseen suuntaan, vaan kaikki oli pelkästään ihmeissään nähdessään valkoisen tallustelevan heidän kylässään.

En tiedä mikä tilanne on kaikissa muissa meidän kylän taloissa, mutta täällä meidän omassa kotona ei oo ollenkaan juoksevaa vettä. Vesi haetaan kaivosta ja valtio lähettää tänne säännöllisesti juomavettä, koska paikalliset ei myöskään pysty juomaan ns. tavallista vettä sen suolaisuuden vuoksi. Mun ja Annikan täytyy tietenkin ostaa oma vetemme vielä erikseen, sillä se valtion tuoma vesi ei oo meille juomakelposta. Peseytyminen tapahtuu vatipesulla, ja vesi on totta kai kylmää – lämmintä vettä saa, jos jaksaa sitä käydä erikseen keittämässä. Pesuvesi on näiden tottumusten mukaan puhdasta, mutta suomalaiset nyrpistäis kyllä nenäänsä näiden määrittelemälle puhtaalle vedelle… Ruoka tehdään kaasulämmittimen avulla keittiön lattialla, ja kaasun ollessa loppu kokataan avotulella, sillä kaasupullot on aika hintavia eikä niitä oo aina varaa ostaa. Juoksevan veden puuttuessa kädet pestään niin, että toinen kaataa kupista vettä isompaan vatiin, ja toinen pesee kätensä siinä vesinorossa. Saippuaa ei käsienpesuun käytetä, ja kädet pestään vaan jos ne on oikeesti likaset ennen ruokailua tai jos ollaan aikeissa syödä sormin. Vessa on täällä reikä lattiassa, joka huuhdellaan kaatamalla siihen vettä sangosta. Koska vessassa käynnin jälkeen ei täällä käsiä voi pestä, huljutan ne itse puhtaaksi pesuvedellä. Käsiä ei myöskään ikinä kuivata mihinkään pesemisen jälkeen.

Pyykit pestään nyrkkipyykillä ja ne kuivuu yleensä useamman päivän, tosin ei ne kyllä ikinä tuu täysin kuivaksi tän kostean ilmaston takia. Meillä on täällä talossa palvelustyttöjä, jotka hoitaa mm. siivoamisen, pyykkäämisen ja kokkaamisen sekä auttaa lastenhoidossa. Palvelijat on nuoria tyttöjä ja naisia, jotka asuu ilmaseksi tässä talossa ja saa pientä palkkaa työstään. Meidän talo on kohtuu iso, sillä tässä on keittokomeron ja olohuoneen lisäksi kolme makuuhuonetta, vessa ja kylppäri, sekä pieni ulkoeteinen. Täällä talossa tosin asuu tällä hetkellä myös 11 ihmistä, eli siihen nähden talo ei oo mitenkään kovin iso. 😀 Mulla ja Annikalla on oma yhteinen huone, jossa on yksi sänky ja yksi patja meidän Buruburusta tuomilla moskiittoverkoilla, ikkunassa verhot ja lattialla jalallinen tuuletin. Mitään säilytystasoja yms hienouksia on turha odottaa, vaan pidetään tavarat matkalaukuissa ja rinkoissa ja jos halutaan syödä omassa huoneessa välipalaa, tehdään se sängyllä tai lattialla. Viikon välein kaikki makuuhuoneet myrkytetään, mutta silti silloin tällöin lattialta löytyy uusia ystäviä, kuten torakoita, jättimuurahaisia ja toukkia.

Läheisestä moskeijasta kantautuu muslimien rukouskutsu monta kertaa päivässä, ja oon herännyt lähes poikkeuksetta joka yö aamuviideltä pauhaavaan rukouskutsuun. Allahu akbar –kuulutusten jälkeen nukahdan yleensä tunniksi uudestaan, jonka jälkeen herään pyykkäämisen ääniin ja lasten metelöintiin. Yleensä sinnittelen kahdeksaan tai yhdeksään asti sängyssä, koska en yksinkertasesti halua nousta liian aikasin väsyneenä ylös. Nukkumaan mennään kymmenen-yhdentoista aikaan, sillä pimeä tulee täällä jo viimeistään seittemältä illalla. Pimeän jälkeen ei saada kulkea ulkona ollenkaan, sillä tää paikka ei oo lainkaan turvallinen, eikä kaikkien todeksi muuttuneiden kauhutarinoiden jälkeen ees tuonne pimeään kylään halua mennä vaeltamaan. Päivisin otetaan valoisasta ajasta ja paahtavasta auringosta sitte kaikki ilo irti. 

Ruokaa täällä syödään kolmesti päivässä, aamupala, lounas ja illallinen. Annokset on jättisuuria ja välipaloja ei ruukata sen enempää syödä. Mä en yksinkertasesti saa ahdettua itteeni kerralla niin paljon ruokaa, joten joko oon nälissäni puolet päivästä tai sitten syön hedelmiä välipalaksi. Hedelmät on täällä todella, todella tuoreita, ja niitä tulee syötyä enemmän kuin mielellään. Yleensä hedelmistä on tarjolla mangoa, avokadoa, kookosta, banaania ja appelsiinia. Niitä ostetaan yleensä torilta aika halvalla, ja kuten arvata saattaa, on tuoreeltaan puista ja pensaista poimitut hedelmät täällä miljoona kertaa maukkaampia ja aidon makuisia. Jopa avokado maistuu täällä joltakin! 😀

Isommat ostokset haetaan supermarketista tai hedelmätorilta, mutta jos ollaan vailla jotain pienempää, kuten krediittejä puhelimeen, karkkia, nopeasti hedelmää tai vaikka uutta vesikanisteria, haetaan ne tämän kylän sisällä olevista pikkukojuista. Näitä kojuja on useita ja niissä myydään oikeasti kaikkea pientä käyttötavaraa maan ja taivaan väliltä, ihan niistä karkeista sinne muoviämpäreihin ja alusvaatteisiin asti. Rakennukset on melkein kaikki tehty kivestä, ja osa on bambukattosia, kun taas osa, kuten meidän kotimme, on peltikattoisia. Ulkona tallustelee usein kanoja ja tipuja, sekä todella riutuneen näkösiä lehmiä ja vuohia.

Elinolosuhteista Ukundassa on kyselty multa paljon, ja toivottavasti tästä postauksesta saitte nyt jotain vastauksia kysymyksiinne. Jos jotain jäi mietityttämään, niin kysykää! Elämä täällä on aika yksinkertaista ja kiireetöntä, mutta tuo myös koko ajan mukana yllätyksiä. Ikinä ei voi suunnitella seuraavaa päivää ja kaikki yksityiskohtaiset aikataulut on syytä unohtaa. Rennolla ja mukautuvalla asenteella pääsee aika pitkälle, sawa sawa ja niin edelleen.