Fiilikset vapaaehtoistyöstä ja Afrikasta viiden viikon jälkeen

Tosiaan mun kahden kuukauden kehitysmaakokemus huitelee nyt jo yli puolessa välissä. Aivan uskomatonta, miten nopeesti aika on lopultakin mennyt. Muistan vieläkin turhan elävästi sen ensimmäisen viikon Keniassa, jolloin musta tuntu että kaksi kuukautta on niiiin pitkä aika ja reissun puoliväli on jossain todella kaukaisessa tulevaisuudessa. No, nyt se puoliväli on ohitettu ja yli kuukausi Keniassa asumista takana. Eka ajatus on, että enhän mä oo vielä ehtiny tehdä tai nähdä mitään täällä! Tarkemmin ajateltuna toi ei pidä paikkaansa ollenkaan, vaan oon saanut jo kuukaudessa kokea mielettömän määrän asioita.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ekat kolme viikkoa oli kaikkein raskainta aikaa ja sen jälkeen on tapahtunut iso käänne parempaan. Ensimmäistä yötä lukuunottamatta en oo kertaakaan katunut Keniaan lähtemistä, mutta oon monesti toivonut reissun olevan jo ohi ja tuntenut olevani aivan valmis palaamaan kotiin. Edessä olevat viikot on tuntuneet mahdottoman pitkiltä koti-ikävän ollessa kova ja kulttuurishokin vielä kovempi. Käännekohta tuntu olevan se sairaalasta pois pääsy, jonka jälkeen fiilis alko ensimmäistä kertaa olla oikeasti hyvä. Sansibarilla lomaillessa mustu tuntu, että jopa viihdyn täällä toisella puolella maapalloa. Kai se sairastelu vaan veti mielen niin matalaksi, kun mistään oli vaikea oikeesti nauttia elimistön ja kropan ollessa aivan tööt. Mulla on kuitenkin sellainen ajatus ollut, että noi ensimmäiset kolme viikkoa olivat paitsi raskampia, niin myös kaikkein opettavaisimpia ja voimaannuttavimpia. Kun niistä kurjista ja synkistä fiiliksistä on nyt pääasiassa päästy yli, on jäljellä mun logiikan mukaan enää se hauskanpito ja täällä olosta nauttiminen. Musta tuntuu, että haluan elää nyt tän loppuajan täällä aivan täysillä ja ottaa ihan kaiken irti mitä saan. Vaikken ekoina viikkoina paljon kerennyt tehdä, en ajattele sen ajan silti menneen missään nimessä hukkaan – päinvastoin, opin sinä aikana paljon asioita itsestäni ja omasta sietokyvystäni. Oon myös ollut nyt joka päivä ihan oikeesti kiitollinen siitä, että oon pysynyt terveenä.

Täällä saa lähes päivittäin kuulla ikäviä ja järkyttäviä uutisia siitä, mitä Ukundassa on tapahtunut. Ei oo yks eikä kaks yötä, kun täällä on ammuskeltu porukkaa ja pidätetty toista turhan takia. Välillä ihmisiä katoaa, välillä erityisesti nuoria tyttöjä raiskataan ihan jopa kotioloissa, välillä kuullaan, miten joku vahingossa raskaaksi tullut nainen päätyy päättämään vauvansa elämän ihan oikeesti tosi karmeilla tavoilla. Tuntuu raskaalta, kun koko ajan joka suunnasta tulee jotain järkyttävää uutista ja ne osuu tosi lähelle, osa jopa ihan tän meidän oman asuintalomme sisään. Aluksi otin noita juttuja aika raskaasti, mutta pikkuhiljaa oon oppinut sulkemaan pois liikoja tunteita ja ottamaan asiat vastaan kylmän neutraalisti. Usein näen öisin painajaisia kaikista näistä asioista, mutta päiväsaikaan kun ajattelun kulku on omissa käsissä, pyrin määrätietoisesti työntämään noi ikävät jutut taka-alalle ja tutustumaan muuten tähän kulttuuriin. En oo ikinä eläissäni ollu näin tunnekylmä mitä täällä, mutta täällä se on vaan must juttu, jos haluaa pysyä järjissään. Näin mä sen ainakin koen.

Kolme viimestä viikkoa tulee varmasti menemään kuin siivillä. Oon pystynyt vihdoin hyvin unohtamaan Suomessa olevat mukavuudet ja sopeutumaan näihin olosuhteisiin, sekä pitämään tätä normaalina ympäristönä. Kulttuurishokki on siis väistynyt, ja tilalle on tullut aito innostus ja viihtyneisyys tätä paikkaa kohtaan. Nautin todella paljon lämpimästä ilmasta, eikä alhanen hygieniatasokaan tunnu enää mitenkään kauhean vastenmieliseltä, tosin sitä ei vaan saa liikaa alkaa ajattelemaan. Oman moskiittoverkon alla nukkuessa on hyvä olla, ja oman mielensä mukaan toimivaan tuulettimeenkin on saatu tehoa antamalla sille vauhtia ihan manuaalisesti omilla käsillä. Toki mulla tuntuu olevan aina vähän hiekkaa suussa ja ötököitä iholla, mutta noi jutut ei enää kauhistuta mua. Kaikkeen tottuu, ja mä oon tottunut tähän. Toki Suomessa on paremmat olosuhteet, mutta täällä sitä oppii nauttimaan aivan muista jutuista kuin hyvinvointivaltion luomista yleellisyyksistä. Toivotaan, ettei nyt loppuaikana tuu enää mitään vastoinkäymisiä vaan saa näillä samoilla hyvillä fiiliksillä jatkaa Afrikan valloituksen loppuun asti!