Greetings from Nairobi!

Heissan! Tätä postausta kirjoitetaankin nyt sitten aika paljon etelämmästä kun viimesintä, nimittäin Nairobista asti. Saavuttiin tänne perjantai-iltana, ja tää lyhyt aika mitä ollaan täällä vietetty on kyllä ollu… no, aikamoista. Ei oikeen löydä sanoja kuvailemaan fiiliksiä, kun kaikki tuntemukset ja mielialat vaihtelee laidasta laitaan monta kertaa päivän aikana. Toisaalta on innostunu kaikesta tästä uudesta ja jännästä mitä on nyt jo tullu vastaan, toisaalta taas tulee haikeita ja itkuisia oloja kun mikään täällä ei toimi niin kuin on aikasemmin tottunut, ei niin yhtään mikään.

Ensimmäinen yö Nairobissa oli suoraan sanottuna aivan järkyttävän hirveä. Oltiin syöty huonosti päivän aikana, koska oltiin käytännössä koko päivä hengattu lentokentällä tai lentokoneessa. Juomispuoli oli vielä heikompi, lyhyiden vaihtoaikojen takia kun ei keretty ostaa vettä kentältä. Tää kombo yhdistettynä matkarasitukseen eri aikavyöhykkeiden välillä seilatessa ja tietenkin ah niin ihanan malarianestolääkkeen sivuoireisiin aiheutti erittäin tuskaisen tervetuliaisyön Keniassa. Saapuminen maahan oli muutenkin tosi jännittävää, oltiin meinaan saatu aikasemmin tieto että majotuttaisiin hotellissa Nairobissa oleskelun ajan, mutta nyt meidät kuskattiinkin suoraan isäntäperheeseen ilman mitään ennakkovarotusta. Kaiken lisäksi matka isäntäperheeseen kävi yöllä pimeällä jonku slummialueen läpi, ja voin myöntää siinä vaiheessa oikeesti pelänneeni jonkun verran. 😀

Päästyämme hostperheeseen eka yö täyttykin siis aika lailla pahoinvointisuudesta, hirveestä kuumuudesta ja moskiittoverkon virittelystä – ei siis niinkään unesta eikä varsinkaan veden juomisesta kuten ehkä hieman toivottiin. Pakko myöntää, että siinä vaiheessa iski kyllä ensimmäinen epätoivon hetki ja muutamaan kertaan piti itkun kanssa miettiä, että mihin ihmeeseen sitä on oikein ryhtymässä. Täällä on kuitenkin pakko pitää koko ajan mielessä se fakta, että illalla kaikki asiat tuntuu kymmenen kertaa kamalammilta ja aamulla olo on joka kerta niin paljon helpompi.

Mulla ois kerrottavana vaikka ja mitä vielä, mutta koitan pitää nää postaukset luettavan pitusina enkä värkkäile kovin monen kilometrin edestä stooreja tänne. En edes tiiä vielä koska tän postauksen pääsen julkasemaan, eli toisin sanoen koska pääsen toimivan nettiyhteyden äärelle. Täytyy sanoa, että ilman nettiä olo on TODELLA kummallista ja tuo tosi orvon olon, mutta toisaalta jollain tavalla se on myös helpottavaa. Keskittyminen ympäristöön ja oikeasti niiden asioiden kokemiseen on tosi paljon vahvempaa ilman puhelinta. Mutta ei tällä kertaa enempiä jorinoita, palataan toivottavasti pian uusilla jutuilla!