Törmäsin otsikossa olevaan mielenkiintoiseen kysymykseen sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa, eli kuka tai oikeastaan milloin saa sanoa asuvansa ulkomailla. Keskustelu lähti käyntiin siitä, kun eräs suomalainen tubettaja kertoi asuneensa puolisen vuotta eräässä maassa. Hän oli vuokrannut yhden ja saman AirBnb-asunnon kyseiselle ajalle ja teki töitä tubettajana. Monet kyseenalaistivat, miksi henkilö kertoo asuvansa kyseisessä maassa, kun selvästi vain oleskelee tai hengailee siellä.

En ota itse kantaa tähän tubettajan tapaukseen – mua ei yhtään kiinnosta alkaa arvioimaan muiden asumisia, mitä minä olen niihin sanomaan – mutta keskustelu toi mieleeni erään vuosia sitten käymäni keskustelun. Asuin silloin Keniassa kahden kuukauden ajan, ja eräs kaveriporukkaan kuuluva henkilö totesi, että et sinä siellä asu, kunhan vaan olet. Hänen mielestään maassa piti oleskella vähintään vuosi, jotta maahan on niin integroitunut, että siellä olemista voi sanoa asumiseksi.

Vaikka vastustinkin kovasti hänen ajatusmaailmaansa – kuka hän on minulle sanomaan, missä minä saan asua – voin nyt myöhemmin sanoa ymmärtäväni pointin. Integroituminen ja kulttuurin todellinen ymmärtäminen vie aikaa. Olen asunut nyt Ruotsissa vuoden ja yhdeksän kuukautta. Aiemmin asuin Ruotsissa viisi kuukautta, ja nyt koen olevani paljon paremmin perille maan meiningistä ja päässyt sisälle sekä kulttuuriin että yhteiskuntaan huomattavasti paremmin. Olen omaksunut ruotsalaisia tapoja ja lakannut ihmettelemästä kaikkia eroavaisuuksia. Toisaalta koen edelleen, etten ole sataprosenttisesti täällä, enkä varsinkaan sisällä – siihen tuskin riittäisi edes koko elinikäni, olenhan täällä aina ulkomaalainen. Asuinvuosien tulisi kuitenkin olla varmasti ainakin lähempänä kaksinumeroista lukua, että voisin kokea ymmärtäväni ruotsalaisen yhteiskunnan täysin.

Siltikin tulen aina puhtaalla omallatunnolla sanomaan, että olen asunut Suomen lisäksi Keniassa, Saksassa ja Ruotsissa. Toki usein myös lisään, että asuin Keniassa kaksi kuukautta ja Saksassa puoli vuotta, jos tarkennus on aiheellista. Yleensä seuraava kysymys keskustelukumppanilta on ”mitä teit Keniassa” johon vastaan olleeni kaksi kuukautta vapaaehtoistyössä, jolloin asia tulee ilmi luonnollisesti. Monet varmasti ajattelevat, että se kaksi kuukautta on hengailu eikä asuminen. Tein silloin tosiaan vapaaehtoistyötä lastenkodissa, asuin paikallisessa perheessä ja elin kenia-arkea joka päivä. Vietin aikaa vapaaehtoiskaverini lisäksi lähinnä vain kenialaisten kanssa, puhuin heidän toista äidinkieltään ja opettelin toista. Asuin maaseudulla, tutustuin paikalliseen kulttuuriin ja uskontoon, tein kotitöitä ja kävin host maman kanssa kaupassa. Matkustin hyvin vähän, eli yhden viikon loman verran naapurimaa Tansaniassa. En tiedä, mitä vielä olisi vaadittu, jotta hengailuni olisi muuttunut asumiseksi. Pidempi maassaoloaika? Tietämättömyys ajanjakson lopusta? En tiedä. Itselleni tuo oli ehdottomasti Keniassa asumista.

Jos esimerkiksi reppureissaisin Aasiassa tai lähtisin lomailemaan Balille kolmeksi kuukaudeksi, niin en rehellisesti tiedä, puhuisinko asumisesta vai jostain muusta. Sitä on niin hankala sanoa ilman, että on itse siinä tilanteessa. Joidenkin mielestä asumiseen tarvitaan virallinen muuttoilmoitus, henkilötunnuksen hakeminen ja paikallisen puhelinliittymän hankkiminen. Itse en koe asioita noin mustavalkoisiksi – esimerkiksi Kenian koti oli mulle koti siitäkin huolimatta, ettei mulla ollut kirjoja siellä, sillä koko talolla ei tainnut edes olla virallista osoitetta.

Mielestäni on muutenkin aika kapeakatseista määritellä rajat jonkun toisen asumiselle, että milloin on lupa sanoa, että asuu ulkomailla ja milloin on kyse jostain muusta. Voihan sitä Suomen sisälläkin muuttaa vaikka naapurikaupunkiin, vuokrata asunnon ja aloittaa työt, kuukauden päästä huomata että ei tämä mun juttu ollutkaan ja muuttaa pois. Silti varmasti sanoo asuneensa kyseisessä kaupungissa. Ulkomailla asumisen kanssa ihmiset tuntuvat olevan usein vain hieman herkempiä, ja joidenkin mielestä on varmasti aina väärin asuttu, teki sitten miten päin tahansa. Siksi mietinkin itse tätä asiaa ihan vain omalta kannaltani – mikä minulle tuntuu ulkomailla asumiselta ja mikä ei.

Mihin te vedätte rajan omalla kohdallanne? Mitä ajatuksia teksti teissä herätti? Jatketaan keskustelua kommenttikentän puolella. 🙂

8 Comments

  1. No jos väestötietojärjestelmässä on osoitteena ulkomaat, voi sanoa asuneensa ulkomailla (verotuskysymys).

  2. En ole asunut noin viiteentoista vuoteen oikeastaan missään, koska reissumäärät ovat niin isoja ja osa ajasta on mennyt täysin nomadina.
    Mun mielestä ei edes ole tarvetta määritellä mitään absoluuttista totuutta, mutta jonkinlaisena rajana voisi pitää sitä, että on oleskelulupa ja virallinen osoite.
    Mutta kyllähän näitä määritelmiä riittää. Ei ole kuin noin viikko siitä, kun yksi kaveri oli sitä mieltä, että emme asu nykyisessä asuinmaassamme, koska emme työskentele paikalliselle työnantajalle. Hänen mielestään olen siis yrittäjänä turisti, viiden vuoden ”oleskelullakin”.

  3. Tämä oli ihan hauska aihe. Itse sanoisin samalla tavalla kuin Ari Aalto. Pääsääntöisesti näen, että henkilö asuu siellä, missä on ns. kirjoilla.

  4. Koti on siellä missä sydän on. En oikein tiedä miksi tåstä kinastellaan. Eiköhän ihminen itse tiedä missä kokee asuneensa, ei siihen muiden mielipiteet kuulu. Ja toisqalta, mitä väliä sillä on? Ehkä jos joku ajattelee, että yleisellä tasolla asuminen ulkomailla on jotenkin hienompaa tai parempaa kuin kotimaassa (käsittämätöntä) ja ajattelee, että ihminen ns. leuhkii ulkomaalla asumisellaan niin sitten voisi ymmärtää kyseenalaistamisen. Toki surullista, asuinpaikalla kun ei ole merkitystä, vaan sillä että olisi itselle hyvä elämä eikä siihen sovi kilpailu paremmuudesta.

    1. Palaan vielä tähän, kun juttu jäi minua pohdituttamaan. Olimme illalla vanhempieni luona syömässä ja otin tämän asumisasian puheeksi isäni kanssa (hän on jo aika iäkäs, olin ns. iltatähti). Hän totesi, että hänen kotinsa on aina ollut Turussa, hän on Turussa syntynyt ja tulee Turussa kuolemaan. Minä siihen yritin, että olithan lapsena sotalapsena Ruotsissa kaksi vuotta, hän vastasi, ettei se ollut koti. Olit vuoden öljynporauslautalla töissä, ei ollut sekään kuulemma koti. Vuosia Ruotsissa töissä asuen Göteborgissa, ei koti kuulemma sekään. Hän on siis vakaasti sitä mieltä ettei ole koskaan asunut muualla kuin Turussa, vaikka virallinen osoite on ollut milloin missäkin. Eli kukin päättäköön siis itse.

  5. Mielenkiintoista pohdintaa. On aika vaikea saada mahdutettua yhteen asumisen määritelmään ns. virallista asumista ja sitä minkä ulkomailla pidempään viihtyvä itse kokee asumiseksi. Muiden mielipiteistä ja kyseenalaistamisista tähän liittyen ei kannata kauheasti välittää, sillä aina löytyy joku joka on eri mieltä ja ”tietää paremmin”. Me ei olla viiteen vuoteen asuttu varsinaisesti missään, vaan oltu käytännössä koko ajan tien päällä. Vaikka ollaankin kirjoilla Suomessa, ei mitenkään voida sanoa asuvamme siellä. Toki me ei myöskään ainakaan virallisesti asuta ulkomailla, sillä ei pysytä yhdessä osoitteessa tai edes yhdessä maassa muutamaa viikkoa tai muutamaa kuukautta kauempaa, jolloin ”kirjojen siirtäminen” ei ole edes mahdollista. Kirjoitettiin aiheesta ja siihen liittyvästä byrokratiasta myös Elämää Nomadina blogissa; https://elamaanomadina.fi/nomadin-virallinen-asuinpaikka-ja-kotiosoite/

  6. Ensimmäisenä tuli mieleen, että asuminen on sitä tavallista arkea, mitä se kenellekin tarkoittaa. Nomadille reissaamista, työssäkäyvälle töitä, eläkeläiselle jotain muuta. Olin kerran Roomassa viikon kurssilla. Asuin pienessä hotellissa. Joka aamu lähdin kävellen kurssipaikalle, opiskelin ja tulin iltapäivällä takaisin. Rutiinit saivat minut tuntemaan, että ihan oikeasti asuin siellä, vaikka ei tarvinnut mitään byrokratian koukeroita käydä läpi.

  7. Hyvä kirjoitus! Minun mielestäni raja menee siinä, mitä kohteessa tekee. Sanon asuneeni Saksassa, vaikka en asunut siellä kuin kuukauden, koska sen neliviikkoisen asuin normaalissa kerrostaloasunnossa (enkä edes Airbnb:ssä), kuljin neljänä päivänä viikossa kielikouluun ja kaiken kaikkiaan elin hyvinkin tavallista arkea kaupassa käynteineen ja siivouksineen. Samoin sanon asuneeni seitsemän viikkoa eräässä pienessä kunnassa Keski-Suomessa, jonne muutin muka melko pysyvästi, mutta uusi työpaikka osoittautui niin kamalaksi, että palasin takaisin edelliseen kotikaupunkiin (onneksi en ollut ehtinyt tehdä siellä suuria peliliikkeitä asunnon suhteen).

    Toisaalta jos vaikka matkustelisin useammankin kuukauden jossakin maassa (USA tms.), en varmaankaan sanoisi asuvani, jos päivät siis olisivat enemmän turistielämää kuin arkea. Nyt kun asun kolmatta vuotta Norjassa, niin edelleen norjalaiset kysyvät, aionko ”matkustaa kotiin” jouluksi – no en, ei mun tarvitse matkustaa kotiin, mun koti on täällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Saattaisit kiinnostua myös näistä postauksista: