Kuka saa sanoa asuvansa ulkomailla?

Törmäsin otsikossa olevaan mielenkiintoiseen kysymykseen sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa, eli kuka tai oikeastaan milloin saa sanoa asuvansa ulkomailla. Keskustelu lähti käyntiin siitä, kun eräs suomalainen tubettaja kertoi asuneensa puolisen vuotta eräässä maassa. Hän oli vuokrannut yhden ja saman AirBnb-asunnon kyseiselle ajalle ja teki töitä tubettajana. Monet kyseenalaistivat, miksi henkilö kertoo asuvansa kyseisessä maassa, kun selvästi vain oleskelee tai hengailee siellä.

En ota itse kantaa tähän tubettajan tapaukseen – mua ei yhtään kiinnosta alkaa arvioimaan muiden asumisia, mitä minä olen niihin sanomaan – mutta keskustelu toi mieleeni erään vuosia sitten käymäni keskustelun. Asuin silloin Keniassa kahden kuukauden ajan, ja eräs kaveriporukkaan kuuluva henkilö totesi, että et sinä siellä asu, kunhan vaan olet. Hänen mielestään maassa piti oleskella vähintään vuosi, jotta maahan on niin integroitunut, että siellä olemista voi sanoa asumiseksi.

Vaikka vastustinkin kovasti hänen ajatusmaailmaansa – kuka hän on minulle sanomaan, missä minä saan asua – voin nyt myöhemmin sanoa ymmärtäväni pointin. Integroituminen ja kulttuurin todellinen ymmärtäminen vie aikaa. Olen asunut nyt Ruotsissa vuoden ja yhdeksän kuukautta. Aiemmin asuin Ruotsissa viisi kuukautta, ja nyt koen olevani paljon paremmin perille maan meiningistä ja päässyt sisälle sekä kulttuuriin että yhteiskuntaan huomattavasti paremmin. Olen omaksunut ruotsalaisia tapoja ja lakannut ihmettelemästä kaikkia eroavaisuuksia. Toisaalta koen edelleen, etten ole sataprosenttisesti täällä, enkä varsinkaan sisällä – siihen tuskin riittäisi edes koko elinikäni, olenhan täällä aina ulkomaalainen. Asuinvuosien tulisi kuitenkin olla varmasti ainakin lähempänä kaksinumeroista lukua, että voisin kokea ymmärtäväni ruotsalaisen yhteiskunnan täysin.

Siltikin tulen aina puhtaalla omallatunnolla sanomaan, että olen asunut Suomen lisäksi Keniassa, Saksassa ja Ruotsissa. Toki usein myös lisään, että asuin Keniassa kaksi kuukautta ja Saksassa puoli vuotta, jos tarkennus on aiheellista. Yleensä seuraava kysymys keskustelukumppanilta on ”mitä teit Keniassa” johon vastaan olleeni kaksi kuukautta vapaaehtoistyössä, jolloin asia tulee ilmi luonnollisesti. Monet varmasti ajattelevat, että se kaksi kuukautta on hengailu eikä asuminen. Tein silloin tosiaan vapaaehtoistyötä lastenkodissa, asuin paikallisessa perheessä ja elin kenia-arkea joka päivä. Vietin aikaa vapaaehtoiskaverini lisäksi lähinnä vain kenialaisten kanssa, puhuin heidän toista äidinkieltään ja opettelin toista. Asuin maaseudulla, tutustuin paikalliseen kulttuuriin ja uskontoon, tein kotitöitä ja kävin host maman kanssa kaupassa. Matkustin hyvin vähän, eli yhden viikon loman verran naapurimaa Tansaniassa. En tiedä, mitä vielä olisi vaadittu, jotta hengailuni olisi muuttunut asumiseksi. Pidempi maassaoloaika? Tietämättömyys ajanjakson lopusta? En tiedä. Itselleni tuo oli ehdottomasti Keniassa asumista.

Jos esimerkiksi reppureissaisin Aasiassa tai lähtisin lomailemaan Balille kolmeksi kuukaudeksi, niin en rehellisesti tiedä, puhuisinko asumisesta vai jostain muusta. Sitä on niin hankala sanoa ilman, että on itse siinä tilanteessa. Joidenkin mielestä asumiseen tarvitaan virallinen muuttoilmoitus, henkilötunnuksen hakeminen ja paikallisen puhelinliittymän hankkiminen. Itse en koe asioita noin mustavalkoisiksi – esimerkiksi Kenian koti oli mulle koti siitäkin huolimatta, ettei mulla ollut kirjoja siellä, sillä koko talolla ei tainnut edes olla virallista osoitetta.

Mielestäni on muutenkin aika kapeakatseista määritellä rajat jonkun toisen asumiselle, että milloin on lupa sanoa, että asuu ulkomailla ja milloin on kyse jostain muusta. Voihan sitä Suomen sisälläkin muuttaa vaikka naapurikaupunkiin, vuokrata asunnon ja aloittaa työt, kuukauden päästä huomata että ei tämä mun juttu ollutkaan ja muuttaa pois. Silti varmasti sanoo asuneensa kyseisessä kaupungissa. Ulkomailla asumisen kanssa ihmiset tuntuvat olevan usein vain hieman herkempiä, ja joidenkin mielestä on varmasti aina väärin asuttu, teki sitten miten päin tahansa. Siksi mietinkin itse tätä asiaa ihan vain omalta kannaltani – mikä minulle tuntuu ulkomailla asumiselta ja mikä ei.

Mihin te vedätte rajan omalla kohdallanne? Mitä ajatuksia teksti teissä herätti? Jatketaan keskustelua kommenttikentän puolella. 🙂