Huh huh. Mistäs sitä edes alottaisi. Luonnoksissa roikkuu Oslo-postauksia ja uusia reissujakin on tullut tehtyä, mutta tuntuisi peräti valheelliselta postata vain matkoista samalla, kun oma arki on heittänyt kärrynpyörää. Joten kakaistaan ulos heti kättelyssä:
Muutin maaliskuussa Suomeen. Tuntuu oudolta.
Mulla on paljon ulkosuomalaisia lukijoita, joiden kanssa oon vaihtanut fiiliksiä ja kokemuksia ulkomailla asumisesta, joten senkin takia tuntuu puhdistavalta kirjottaa muutosta myös blogissa. Instagramin puolella oonkin jo asiasta kertonut.
Miksi muutin Suomeen ja jätin Tukholman, lempikaupunkini maailmassa? Se on hyvä kysymys, johon ei ole vain yhtä vastausta. Oikeastaan vastauksia tuntuu olevan monta, mutta mikään niistä ei kerro sataprosenttista totuutta. Koitan kuitenkin aloittaa jostain.
Olin jo pitempään tuntenut, että muutto Suomeen lähestyy, mutta en ollut valmis tekemään sitä heti. Elämässä kuitenkin tapahtuu käsikirjoittamattomia asioita, ja huomasin kaipaavani läheisten seuraa enemmän kuin aiemmin. Tukholma on ihana ja mulla oli jo ystäväpiiri siellä, mutta kaupungin ollessa aika iso ja ihmisillä on omat kiireensä, joten musta on jo pidempään tuntunut siltä, etten näe tarpeeksi ystäviäni. Saati sitten perhettäni, joka asuu Rovaniemellä suurimmilta osin. Kaipasin tukiverkkoja omaan elämääni, ja tiesin niiden löytyvän Suomesta. Oon myös etsinyt uusia tuulia urapolulleni, ja vaikka suomalainen työelämä tuntuu hyvin jännittävältä ja paikoin tiukalta verrattuna ruotsalaiseen, tiesin niiden asioiden ja suhteiden, joita urani edistämiseksi kaipaan, löytyvän Suomesta. Pyörittelin asioita kuukauden ajan mielessäni, kunnes olin varma päätöksestäni: on aika muuttaa Suomeen.
Vaikeinta Suomessa on ollut oman identiteetin uudestaan löytäminen. Oon ollut pitkään ja aiemminkin ulkosuomalainen, lisäksi myös ruotsinsuomalainen ja viime vuodesta alkaen myös kaksoiskansalainen. Nyt oon yhtäkkiä Suomessa syntynyt suomalainen, joka asuu Suomessa. Eli tietyllä tapaa kovin… tavallinen. Älkääkä nyt ottako tätä väärin, mutta ehkä ainakin ulkosuomalaiset osaa samaistua tähän identiteetin muutokseen ja siitä seuraavaan kriisiin, kun pitää miettiä se oma identiteetti uudestaan. Miten esittelen itseni? Toistaiseksi voin kertoa, että olen ”vasta” muuttanut Ruotsista Suomeen, mutta kuinka kauan voin tuoda sitä esiin puheissa? Milloin ei ole enää luontevaa kertoa ulkomaan vuosista, vaan pitää alkaa kertomaan vaan, että olen Turusta kotoisin ja nyt asun Helsingissä, ja jättää kaikki ne välissä olleet vuodet mainitsematta?
Uuden arjen opettelu on ollut erilaista, tuonut vaihtelua, mutta myös väsyttänyt ja kuormittanut. Kuormittavuus on muutenkin mun uusi lempisana – nykyään yritän kohdella itseäni lempeästi, ja huomata, milloin mikäkin asia kuormittaa mua liikaa ja tunnistaa ylikuormittumisen oireet jo etukäteen. Koska sitä kuormaa on kyllä riittänyt. Kävin keväällä kriisiterapiajakson, jossa opettelin uutta elämää. Sain sieltä todella paljon mukaani työkaluja arjen rakentamiseen, ja muistuttelenkin itseäni aina terapeutin lempeistä sanoista silloin, kun ylikuormittuneet aivoni ovat lähteä laukalle. Terveys on tärkeintä, niin fyysinen kuin henkinenkin, muu voi odottaa aikaansa.
Helsingissä asuminen on samaan aikaan tuntunut hauskalta ja kummalliselta. En ole Suomessa asunut ikinä pääkaupunkiseudulla, joten tämä on mulle ihan uutta. Ajattelin Helsinkiä aina isona kaupunkina, mutta nyt Tukholman jälkeen tämä tuntuu aika pieneltä paikalta. Ihmisiä on tosi vähän ja välimatkat taittuu helposti kävellen. Asun kantakaupungissa, ja tykkään tästä sijannista. Huomaan kyllä, että itse mielelläni kävelen täältä joka paikkaan, mutta keskustaan julkisilla tai omalla autolla tulevat kaverini haluavat kulkea julkisilla ennemmin, ja kuljen kyllä mukana, vaikka kauhistelenkin joukkoliikenteen hintoja ja mietin, että tämänkin matkan olisin voinut taittaa kävellen. Heh. Ihastuin pikkusen kesä-Helsinkiin, mutta loka-marraskuun pimeys ja vesisateet eivät ole saaneet mua tuntemaan oloani kotoisaksi uudessa kotikaupungissani. Kaikki aikanaan.
Uusi arki on siis ollut hyvin pitkälle sopeutumista. Oliko Suomeen muutto oikea päätös? En tiedä, mutta jokin päätös oli tehtävä ja tässä sitä nyt ollaan. En sulje vielä mitään ovea, en paluumuutolle Ruotsiin tai muutolle ihan uuteen maahan. Mutta nyt olen ensi kevääseen asti vuokrasopimuksessa helsinkiläiseen asuntoon, joten sitä ennen ei tarvitse miettiä seuraavaa askelta kovin tosissaan.
Tuntoja ja ajatuksia paluumuutosta on vaikka kuinka, mutta olen toistaiseksi purkanut niitä enemmän päiväkirjaani ja ystävilleni. Toisaalta blogin kautta saa varmasti enemmän sitä vertaistukea, koska ulkosuomalaisuus on täällä niin vahvasti läsnä. Tässä siis nyt sellainen pintakuorinta siitä, mitä tänä vuonna on tapahtunut ja miltä se on tuntunut. Kammottavan sekavalta, höystettynä kaikilla ääripään tunteilla. Mutta se on vain elämää.
Kiitos kaikille Tukholma-taivaltani seuranneille ja toivottavasti pysytte mukana vielä Helsinki-aikakauden aikana! Matkajutut jatkuvat tuttuun tapaan ja jos teitä kiinnostaa kuulla näitä identiteettipohdintoja ja Suomeen sopeutumisjuttuja, niin niitäkin voin koittaa päivitellä. Kiva olla taas takaisin blogin parissa!
Varmasti aikamoinen muutos! Mutta kyllähän Helsinkiin varmasti ajan myötä tottuu. Kannatta myös pyrkiä nauttimaan Suomen talvesta. Talvella on paljon kivaa tekemistä – ja ylipäätään Helsingissä on varsin paljon tekemistä, vaikka se hyvin erilainen Tukholmaan verrattuna onkin.
Mä en henkilökohtaisesti ole kovin talvi-ihminen – luistelu on oikeastaan ainut talviaktiviteetti, josta tykkään. Pitää varautua tähän talveen lämpimillä vaatteilla, jotka pitäisi tätä Helsingin hyytävää tuulta, heh. Tekemistä täältä onneksi löytyy, ihmisiä tosin kovin vähän minkään aktiviteettien parissa, mutta eipähän tarvi jonotella!