Maskit puhututtavat monesta syystä, mutta tänään en aio miettiä sitä, onko maskin käyttö tarpeellista vai ei. Sen asian vatvomisen sijaan voitaisiin keskittyä toiseen asiaan: maskin heittämiseen roskiin käytön jälkeen.

Ei pitäisi olla kovin vaikea asia, vai mitä? Silti saamme jatkuvasti nähdä uutiskuvia maskeista, jotka ovat jätetty kaikkialle muualle kuin roskikseen. Tämä on asia, jota en voi ihan oikeasti ymmärtää millään. Miksi käytetty maski pitää heittää maahan? Miksei sitä voi kantaa roskakoriin?

maskit-ja-linnut

Taannoisella kävelyllä todistin itse viidenkymmenen metrin päästä kotitalostani kahden maskin lojumista aivan väärillä paikoilla. Toinen oli maassa, toinen ripustettuna pensasaitaan. Olisi tehnyt mieli noukkia molemmat ja heittää roskiin. Mulla ei kuitenkaan ollut mukanani hanskoja tai muovipussia tai yhtään mitään, jolla olisin saanut maskit hygieniaturvallisesti kerättyä. Näin muuten yhden kaverini somesta hänen keränneen maskeja muuten vaan maasta, ja oli melkoisen määrän saanut haavinsa muutaman kilometrin säteeltä. Nostan hänelle hattua.

Hienoa, että ihmiset käyttävät maskeja. Mua ällöttää normaaleja roskia enemmän vielä juurikin se, että ne räkäiset, pisaraiset maskit jätetään lojumaan yleisille paikoille käytön jälkeen muiden kerättäväksi ja kosketeltavaksi. Jos et osaa heittää roskiasi roskiin, älä poistu kotoasi.

maskit-ja-linnut

Harmittaa myös vietävästi kaikki kuvat linnuista, jotka sotkeutuvat maskeihin ja kantavat ihmisten pöpösuojia jaloissaan. Muistetaanhan siis myös leikata maskien narut, ja jättää ne kannellisiin roskakoreihin. Yksi helppo vaihtoehto on kantaa taskussa minigrip-pussia, johon maskit voi laittaa säilöön niin kauan, että vastaan tulee roskakori. Ja ihan sinne omankin kodin roskikseen voi maskinsa heittää, niin ei tarvitse kadulle jättää. 

Parasta olisi tietenkin siirtyä kasvomaskeihin, joita kantaa aina mukanaan, jotta roskaa ei edes tulisi. Vähintä kuitenkin mitä voi tehdä, on heittää omat roskansa roskiin. Ei luulisi olevan paljoa pyydetty.

14 Comments

  1. … [Trackback]

    […] Read More on that Topic: lauralinnea.fi/kuukauden-ekoahdistus-maassa-lojuvat-kertakayttomaskit/ […]

  2. … [Trackback]

    […] Read More Info here on that Topic: lauralinnea.fi/kuukauden-ekoahdistus-maassa-lojuvat-kertakayttomaskit/ […]

  3. … [Trackback]

    […] Here you will find 53380 additional Information to that Topic: lauralinnea.fi/kuukauden-ekoahdistus-maassa-lojuvat-kertakayttomaskit/ […]

  4. … [Trackback]

    […] Find More to that Topic: lauralinnea.fi/kuukauden-ekoahdistus-maassa-lojuvat-kertakayttomaskit/ […]

  5. … [Trackback]

    […] Read More Information here to that Topic: lauralinnea.fi/kuukauden-ekoahdistus-maassa-lojuvat-kertakayttomaskit/ […]

  6. I’d always want to be update on new articles on this web site, bookmarked! .

  7. … [Trackback]

    […] There you will find 14053 additional Information to that Topic: lauralinnea.fi/kuukauden-ekoahdistus-maassa-lojuvat-kertakayttomaskit/ […]

  8. … [Trackback]

    […] Find More here to that Topic: lauralinnea.fi/kuukauden-ekoahdistus-maassa-lojuvat-kertakayttomaskit/ […]

  9. … [Trackback]

    […] Read More on to that Topic: lauralinnea.fi/kuukauden-ekoahdistus-maassa-lojuvat-kertakayttomaskit/ […]

  10. … [Trackback]

    […] Info to that Topic: lauralinnea.fi/kuukauden-ekoahdistus-maassa-lojuvat-kertakayttomaskit/ […]

  11. … [Trackback]

    […] Info to that Topic: lauralinnea.fi/kuukauden-ekoahdistus-maassa-lojuvat-kertakayttomaskit/ […]

  12. … [Trackback]

    […] Here you can find 89014 additional Info to that Topic: lauralinnea.fi/kuukauden-ekoahdistus-maassa-lojuvat-kertakayttomaskit/ […]

  13. … [Trackback]

    […] Find More Information here on that Topic: lauralinnea.fi/kuukauden-ekoahdistus-maassa-lojuvat-kertakayttomaskit/ […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Saattaisit kiinnostua myös näistä postauksista: