”Pystyn tuskin sanoin kuvailemaan, millaisia tunteita tuon oven näkeminen minussa herätti. Minut oli muurattu kellariin. Hermeettisesti suljettu sinne. Sieppaaja varoitti koko ajan räjähdyspanoksista, hälytyslaitteista ja johdoista, joiden avulla hän voisi kytkeä tyrmän oveen virran. Erikoisturvatoimin varustettu vankila lapselle.”
Itävaltalaisen 10-vuotiaana siepatun Natascha Kampuschin tarina on suurelle maailmalle tuttu. Koulumatkaa kävellessään Kampusch joutui siepatuksi valkoiseen pakettiautoon Wolfgang Priklopilin toimesta. Priklopil vei lapsen kotiinsa, sulki hänet maan alle rakentamaansa tyrmään ja piti vankinaan yli kahdeksan vuotta. Lopulta ollessaan 18-vuotias Kampusch pääsi pakenemaan sieppaajan huomion herpaannuttua hetkeksi. Kampusch kirjoitti kokemuksestaan kirjan terapiaksi itselleen sekä hillitäkseen suurimpia huhupuheita.
Kirjan alku käsittelee Kampuschin elämää ennen sieppausta. Vaikka lapsuusmuistojen lukeminen tuntuu paikoittain hieman puuduttavalta, on tytön kokemukset rakkaudettomasta kodista ja väkivaltaisesta äidistä tärkeitä tietää, jotta Kampuschin ajatuksia ja tunnetiloja tyrmässä voi paremmin ymmärtää. Valmiiksi itsensä perheensä silmissä merkityksettömäksi tuntevaa lasta on helpompi manipuloida, ja sitä sieppaaja toden teolla teki.
Monet tuntuvat ihmettelevän sitä, miten Kampusch ei aiemmin uskaltanut edes yrittää karkaamista. Itse mietin samaa aiemmin, mutta kirjan lukemisen jälkeen ymmärrän uutta näkökulmaa paremmin. Mieti, että et ole moneen vuoteen nähnyt kuin yhden ihmisen. Tämä ihminen alistaa sinua kaikin tavoin ja pitää sinua täysin vallassaan. Olet täysin riippuvainen hänestä, ja hänellä on valta päättää elämäsi milloin tahansa. Kuulet ajatuksia ja tietoja vain häneltä, eikä sinulla ole muita tietolähteitä, joiden avulla kyseenalaistaa toisen sanomiset. Taistelet joka päivä psyykkistä niskalenkkiä vastaan. Uskaltaisitko itse paeta? Tuntisit itsesi arvottomaksi, pelkäät mitä seurauksia epäonnistuneella pakoyrityksellä on, ja uskot vakaasti pakoyrityksen päättyvän useiden sivullisten kuolemaan ja itsesi joutumiseen takaisin tyrmään entistä kamalimpiin olosuhteisiin. Kampusch itse kirjassaan kuvailee tunnetilojaan niin hyvin, että ne luettuani en itse enää ihmettele pakoyritysten puuttumista.
’’Lapset rakastavat niitä ihmisiä, joiden kanssa elävät ja joista ovat riippuvaisia, vaikka heitä kohdeltaisiin huonosti. Minäkin olin vankeuteni alkaessa lapsi. Sieppaaja oli repäissyt minut irti omasta maailmastani ja sijoittamaan omaansa. Ihmisestä, joka sieppasi minut, vei minulta perheeni ja identiteettini, tuli nyt minulle perhe. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä hänet sellaisena kun hän oli.”
Kampusch kertoo kirjassaan vakaasti kieltäytyvänsä käyttävänsä termiä Tukholma-syndrooma omasta tilanteestaan. Kirjan luettuani ymmärrän Kampuschin tuskan. Hän on pakottanut itsensä näkemään sieppaajassaan hyviä ja inhimillisiä puolia selviytyäkseen hengissä koettelemuksestaan. Pelkän negatiivisen näkeminen ja jatkuva ajattelu olisi saanut hänet luovuttamaan. Kampuschin mielestä ihminen ei ole pelkästään paha, ja hänen jos jonkun luulisi sen tietävän. Kampusch kertoo kokevansa Tukholma-syndrooman termin käyttämisen vähättelynä hänen tilannettaan kohtaan. Se, että osaa nähdä myös inhimillisiä piirteitä ihmisessä, joka oli hänen elämänsä ainoa ihminen yli kahdeksan vuoden ajan, ei tee hänestä syndroomasta kärsivää. Tämä selitys ja Kampuschin sanoista huokuva päättäväisyys hänen kirjoittaessaan tästä ovat mielestäni jo riittävän hyvä syy lukea kirja. Siepatun näkökulma asiaan avaa meinaan itsellekin uusia puolia koko syndroomasta.
”’’Natascha Kampusch’’. En ollut kuuteen vuoteen kuullut kenenkään lausuvan sitä nimeä. Ainoa ihminen, joka olisi voinut sen sanoa, oli kieltänyt minulta nimeni.”
Vapauden lisäksi sieppaaja vei uhriltaan myös identiteetin, muun muassa pakottamalla Kampuschin keksimään uuden nimen itsellensä sekä kieltämästä häntä kasvattamaan hiuksiaan siilikampausta pidemmäksi. Kampusch kertoo joutuneensa tekemään fyysisesti raskaita töitä yleensä pelkkä t-paita päällään. Sieppaaja antoi tytölle välillä ’’vapauksia’’ päästäessään hänet pois tyrmästä talon puolelle, mutta vahti, alisti ja nöyryytti häntä joka hetki. Vaikka kirja antaa osviittaa Kampuschin kokemuksista, ei sitä tunnetta varmasti voi kukaan ulkopuolinen täysin ymmärtää.
Kirja oli hyvin mielenkiintoinen lukukokemus. Muistan lukeneeni Kampuschin paosta uutisista vuonna 2006, ja myöhemmin olen etsinyt lisää tietoa asiasta. Uutisista on saanut kuitenkin hyvin vajavaisen kuvan koko tilanteesta, ja 3096 päivää valotti sieppausta ja sen seurauksia paljon. Kirja koukuttaa ja se tekee mieli lukea yhdeltä istumalta, mutta mun oli ainakin pakko pitää taukoa puolessa välissä kirjan psykologisuuden vuoksi. Kirjassa kerrotut asiat jäivät mieleen pyörimään, ja niistä tulikin saada puhua ääneen moneen otteeseen käsittääkseni koko sisällön. Mielessä pyöri myös ajatus siitä, onko oikein lukea koko kirjaa vain tirkistelläkseen toisen ihmisen elämään. Kampusch on kuitenkin itse kirjan julkaissut kertoakseen tarinansa, joten ehkä oman mielenkiinnon kohdistuminen toisen elämään on tässä määrin sallittua. Vaikkakin esimerkiksi Kampuschin lista kaikista väkivallan tavoista, joilla Priklopil häntä pahoinpiteli, aiheutti kylmiä väreitä selkäpiissä.
Yleisö ei ole ottanut sieppauksesta vapautunutta naista niin hyvin vastaan kuin voisi kuvitella. Kampuschia arvostellaan erittäin rajuin sanankääntein, ja muun muassa syytetään julkisuudenhakuiseksi valehtelijaksi, jolla on oikeasti ollut suhde Priklopilin kanssa ja koko sieppaus olisi lavastusta. Myös Nataschan vaikenemista seksuaalisen hyväksikäytön mahdollisuudesta arvostellaan rajusti. Yksi kommentti jäi erityisesti mieleeni: ’’Milloin oikein saamme kuulla totuuden tästä tapauksesta!?’’ No ei milloinkaan, eikä se asia kellekään edes kuulu. Ihmisten uteliaisuudella ei tunnu olevan rajoja. Kampuschilla ei ole mitään velvollisuutta kertoa enempää yhtään kellekään, ja vaikka koko sieppaustapaus kiinnostaa, haluan ainakin itse tyytyä 3096 päivän kertomaan totuuteen. Kirja kuitenkin kertoo kaiken olennaisen ja hieman enemmänkin.
Lukea vaiko ei?
Ehdottomasti lukea. Kirja on raskas ja psykologinen, mutta hyvin mielenkiintoinen sekä eri osilta silmiä avaava. Lue ajatuksella ja tarvittaessa useammassa pätkässä. Jos ei kirjasta jostain syystä muuta saa irti, niin ainakin se on hyvä selviytymistarina ja todiste siitä, että kaikesta voi selvitä.
Tosi mielenkiintoisen kuuloinen kirja! Tän tytön tapaus ei itselle ole niin kovin tuttu, vaikka jonkun verta mediassa tietysti tullut vastaan ja vähän lueskeltuakin aiheesta – vois kuitenkin kyllä olla mielenkiintoinen (vaikkakin varmasti myös raskas) lukukokemus 🙂
Mä luin ton kans joskus. Ihan älyttömän mielenkiintoinen kirja!
Tuo kirja on oikeesti niin hyvä ja mielenkiintoinen! Paljon samanlaisia ajatuksia sun kanssasi tuosta kirjasta. Hyvin olit kertonut kirjasta ja sun fiiliksistä 🙂
Suosittelen lukemaan ton kirjan, jos vähänkin kiinnostus heräsi! Sen verran ihon alle menevää tekstiä oli, että tosiaan välillä oli pakko pitää taukoa, mutta sai ainakin ajattelemaan. Ei median perusteella kuitenkaan saa ihan samanlaista kuvaa tapahtuneesta kuin itse kirjasta, ja itse siepatun tytön ajatusmaailma aukeaa huomattavasti. Suositukset tälle siis 🙂
Niin on! Pistää kyllä ajattelemaan ja antaa paljon enemmän, mitä ois ajatellut etukäteen. 🙂
Se on kyllä hyvä! Todella mielenkiintoinen, ja antaa uusia näkökulmia esimerkiksi tosta Tukholma-syndroomasta. Kiva, että olit samoilla linjoilla ja tykkäsit tekstistä! 🙂
Kiinnostaisi lukea, muistan kuulleeni uutosissa tapauksesta, mutta en muista minä vuonna. Varmasti samana vuonna kuin sinäkin! Tositarinat yleensäkin ovat mielenkiintoisia, vaikka monta kertaa surullisia! 🤔
Muistan tuon tapauksen itsekin, on kyllä järkyttävää kuinka tuollaisen kärsimyksen läpikäyneitä jotkut vielä arvostelevat – ja miten ihmeessä 10-vuotiaalla olisi suhde aikuiseen ihmiseen??
Mielenkiintoinen kirja. MUistan kanssa lukeneeni tästä tapauksesta.
Vaikuttaa ehdottomasti lukemisen arvoiselta kirjalta.
Suosittelen lukemaan! Tositarinat ovat niitä kaikkein mielenkiintoisimpia kaikissa kauheudessaan. Välillä piti kyllä pysähtyä oikein miettimään, että tämä kaikki on oikeasti tapahtunut oikealle ihmiselle. Se järkyttää, mutta tekee vaan valitettavasti tarinasta kiinnostavamman.
Jep, toi arvostelu on ollut aivan järkyttävää luettavaa. Ja kun ihmiset esittävät noita omia väittämiään täysin faktoina. Joskus empatiakyky tuntuu olevan hyvin harvinainen luonnonvara… Eikä kellään muutenkaan ole oikeutta arvostella sitä, miltä jostain toisesta tuntuu – varsinkaan, kun ei itse ole käynyt läpi mitään vastaavaa.
Tää kirja on kyllä hyvin mielenkiintoinen, ja avaa tapausta hyvin paljon, vaikka hieman ihon alle meneekin.
Lukulistalle vaan! 🙂
You have noted very interesting details! ps decent web site. https://yoykem.com.tr/
Wonderful post! We will be linking to this great article on our site. Keep up the great writing https://no19butik.com/
As I website owner I believe the content material here is really good appreciate it for your efforts. https://farmasiucretsizuyelik.com/
Thank you for your sharing. I am worried that I lack creative ideas. It is your article that makes me full of hope. Thank you. But, I have a question, can you help me?
deep sleep
Thank you very much for sharing, I learned a lot from your article. Very cool. Thanks. nimabi
spring jazz music