Tällä hetkellä sade ropisee ikkunoihin, mutta onneksi viime päivinä on ollut enemmän aurinkoisia päiviä kuin näitä tummempia pilviä taivaalla. Mulle ainakin auringonpaiste tuo älyttömän keväisen olon, enkä usko olevani ainoa. Vaikka talvi tuntuikin tänä vuonna yllättävän heppoiselta, nämä kevätauringon mukana tulevat valonsäteet antaa ihan eri tavalla energiaa ja inspiraatiota. Mun tekee mieli koko ajan juoda jotain raikkaita smoothieita ja selailla sisustusjuttuja, puhumattakaan siitä, miten jään kaupoissa hypistelemään kaikkia viherkasveja. Mua ei edes haittaa tuo taas lisäkinoksia tuonut lumisade, koska ei nekään tule ikuisuuksia pysymään ja mulla on sellainen kutina, että saadaan nauttia kyllä niistä kesäkeleistäkin jo parin kuukauden päästä.

51


Inspiraatio leviää myös muiden juttujen puolelle, ja yksi päivä tässä tartuin itseäni niskasta kiinni, ja aloin muokkaamaan blogin ulkoasua mieluisammaksi. Edelleen on muutamia juttuja kesken, kuten sivupalkin gadgettien tasaaminen ja sen kauan kaivatun yläpalkin koodaaminen, mutta tykkään hieman uudistetusta ulkoasusta huomattavasti vanhaa enemmän. Tuntuu, että haluan freesata blogia niin sisällön kuin ulkoasunkin puolesta, ja toivottavasti pikkuhiljaa pääsen haluamaani lopputulokseen. Postausideoita saa myös heitellä tulemaan, vaikka muutama juttu jo luonnoksissa pyöriikin! Haluaisin alkaa tuomaan blogin puolelle enemmän yksittäisiä juttuja, jotka mua itseäni kiinnostaa. Luin tässä yksi päivä hyvin mielenkiintoisen kirjan, josta heränneitä ajatuksia tekisi mieli kirjoittaa auki blogiin teidänkin luettavaksi. Miltä tällainen postaus kuulostaisi?

243

Käytiin poikaystävän kanssa kuvailemassa muutama päivä sitten sen kevätauringon lämmittäessä. Tai no, mä tosiaan unohdin muistikorttini kotiin, eli mun rooli olikin olla enemmän kuvattavana kuin kameran takana, haha. Näistä kuvista tuli mun mielestä kyllä superkivoja! Oon kyllä onnekas kun mun ei tarvitse edes erikseen houkutella poikaystävää kameran taakse, ja lopputulos on aina enemmän kuin mieluinen. Hommasin myös itse monivuotisen haaveilun jälkeen oman järjestelmäkameran, jonka asetuksiin pitäisi päästä perehtymään vähän paremmin, nyt kun valoisa aikakaan ei ole enää niin kortilla kuin talvella kameran hankkiessani. Näissä kuvissa mun asussa on pientä hipsterivibaa, mikä on mun mielestä kiva piristys tavallisen arkityylin keskelle. Vaihtelu virkistää!

Millasilla fiiliksillä teillä on lähtenyt kevät käyntiin? Inspiroiko koko ajan lisääntyvät valonsäteet muitakin kun mua?

12 Comments

  1. Odotan kesää ja kärpäsiä kovasti 🙂 Ihanan keväiset kuvat <3

  2. Valo todellakin piristää ja inspiroi. Se kirjapostausidea kuulostaa mielenkiintoiselta, tee ihmeessä. 🙂

  3. Ihanan rentoja kuvia ja niin siisti tyyli sulla!!

    http://www.nooraemilia.fi

  4. Vau miten ihania kuvia! 🙂

  5. Kevätaurinko on aina ihan parasta pimeän talven jälkeen, kummasti jaksaa taas paremmin 🙂 Tosi kivoja kuvia!

  6. Kesää täälläkin "odotellaan", kärpäsiä ei niinkään! Kiitos 🙂

  7. Jep, on heti energisempi olo ja tekee mieli keksiä kaikkea luovaa. 🙂 Hei kiitos, pitääpä tehdä sellanen postaus sitten – itsekin tykkään lukea kirja-arvosteluita tai vinkkejä muiden blogeista!

  8. Kiitos paljon Noora!! 🙂 Mustakin nää kuvat on jotenkin tosi onnistuneita, välittyy se hyvä fiilis katsojallekin.

  9. Kiitos, tykkään itekin! 🙂

  10. Just näin, ja vaikka tänä vuonna talvi ei ainakaan tuntunut niin pitkältä ja pimeältä kun aiempina vuosina niin kevätaurinko on silti yhtä piristävä 🙂 Kiitos!!

  11. Näissä on jotenkin tosi ihana ja keväinen fiilis näissä kuvissa! 🙂

    http://www.hennam.fi

  12. Kiitos paljon Henna! Oon ihan samaa mieltä, näihin kuviin on onnistuttu taltioimaan hyvin se ihana kevätfiilis mikä kuvanottohetkellä oli 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Saattaisit kiinnostua myös näistä postauksista: